Sivut

13.12.2012

13. Luukku: Lapsuuden joulut

13. Luukku aukaisee meille tänään muistelot lapsuuden jouluun. Tänään on Lucian päivä ja muistelin tuossa kuinka joskus ala-asteella meilläkin oli koulussa oma Lucia-kulkue. Kuljettiin koko luokka pitkänä jonona laulaen valkoiset puvut päällä ja kynttilät kädessä. Kuljettiin kaikkiin luokkiin ja vietiin korilliset pullaa jokaiseen kaikille luokille. Aivan ihana perinne sanon minä.

Meidän luokan Inka oli Lucia pitkän vitivalkoisen tukkansa kanssa ja kaunis olikin! Muistan kuinka opettaja irrotteli kulkueen jälkeen steariinia Inkan hiuksista. Ei ehkä paras idea pistää lapselle kynttiläkranssia päähän mutta kaunis se kyllä oli.

Mulla on muutenkin ihan parhaita muistoja lapsuuden jouluista. Kirjoteltiin aina Antin kanssa pukille pitkät kirjeet mitä kaikkea halutaan siitä jo lokakuussa repaleiseksi plärätystä lelulehdestä.

Yhtenä jouluna sain pienet brion kangaspuut, joilla sitemmin tehtiin kasa toinen toistaan muodottomampia, vaan ah, niin itsetehdyn rakkaita mattoja Barbeille ja muille kumppaneille. Tämä taisi olla seurausta siitä, kun olin lupautunut mukaan parhaan kaverini Annukan ideoimaan nuken matonkudontakilpailuun, ilman että oli pienintäkään hajua siitä, miten edes pikkuisia mattoja tehdään.

Vähän myöhemmällä iällä otettiin sitten Antin kanssa kaikki ilo irti pikkuveljemme Anttonin tontuttamisesta. Oli ihanaa kun sai itse elää sitä lapsen joulua vielä pitkään tuon 12 vuotta minuu nuoremman veikkasen myötä.

Tässä tulee karua kuvamateriaalia Anna mannasta ja pikku kangaspuista.

Ps. Postaus on tehty kännykällä junasta, eli pahoittelut kaikista typoista ja siitä, että kuvien asettelu on tod näk ihan mitä sattuu.



5 kommenttia:

  1. Heheee, jokos sä haluut niitä säästössä olevia pikku Annan kirjeitä pukille, vai pidetäänkö vielä jemmassa ;)

    amp

    VastaaPoista
  2. Ihania muistoja! Mäkin oon kirjotellu joulumuistoja valmiiksi yhden postauksen verran :) Ja arvaas mitä? Maanakin sai pienenä omat pikkukangaspuut joilla sitten jokunen poppanaliina valmistuikin. Muistan sen vieläkin niin hyvin... Aika vaikeaa se oli niin pienelle. Ne mun ei olleet nuo Brion (joita mielestäni myydään muuten vieläkin) vaan jotkut muut, puiset ja kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, PeeÄs: Ihana jouluasu! <3

      Poista
    2. Voi kutimet laulanut sielläkin :D! ihanaa. Ja joo juluasu se olla pitää ;)!!

      Poista