Noniin, eilen oli pikkujoulut ja hurjan kivaa olikin, pelattiin lautapelejä ja hauskuuteltiin muuta mukavaa! Ensimmäisenä vuorossa oli yhteinen pelailu ja kokkaus. Ruokana tänä vuonna oli tortillaveneet. Seurapelien virkaa onnistuneesti toimitti Jungle Speed ja Huojuva Torni, siinä kaks mun suosikkipeliä kumpainenkin.
Seuraavana vuorossa oli joka vuotinen skabailu: Meillä on ollut tapana järkkää pieni kisailu pikkujouluissa ja tänä vuonna mä sain kehitellä rastit ja olla pelin emäntä. Rasteja oli kolme, joista ensimmäinen oli joululauluvisa, jossa arvailtiin, kuinka joululaulut jatkuu annetuista kohdista. Toisessa rastissa taas kukin koitti kuljettaa tulitikkuaskin olkkarista keittiöön pienen pallon avulla moukaroiden, joka oli kiinnitetty narulla lantiolle roikkumaan. Tämä osoittautui aika hulvattomaksi rastiksi. Sai kyllä nauraa rätkättää sitä lanteitten veivausta. Ja kolmannessa etsittiinkin jo kahdeksaa eroavaisuutta jouluaiheisesta kuvasta. Tyttöjen tiimi vei voiton tänä vuonna ja kahmi palkinnon. Hyvä tytöt!
Skabailun jälkeen oli lahjojen jako. Mun paketista paljastui ihan hurjan hauska pieni pirun pään muotoinen matkakaijutin, äänen laatukin päästiin illan mittaan testaamaan ja tuumasin, etttä tästä niin tulee meidän ens kesän rantaradio, hehe.
Lahjojen jälkeen pojat livahti saunaan ja tytöt jatkoi huojuvan tornin parissa. Jossain vaiheessa kaivettiin esiin jo myös jonkinmoiseksi perinteeksi muodostunut Commondore 64, jota sitten etenkin pojat pelasi tovin. Siinä nauru raikasi kyllä meillä sivustaseuraajiltakin, kun tyypit ränkkää ohjauskapuloita Decathlonissa. Loppu ilta menikin pelaillessa ja katsellessa jätkien kalaklippejä vuoden varrelta, kunnes oli aika lähteä koti konnuille. Oikein onnistuneet pikkujoulut once again, ensi vuonna jälleen uudelleen. Nyt tämä väsynyt mammariini lähtee nukkumaan, otinhan taas pienen varaslähdön tuossa sohvan nurkassa äsken. Hehe.
Ja muistustus hei, pari tuntia aikaa osallistua tuohon
blogiarvontaan!