Näin se helmikuu vetelee viimeisiä ja tulin kertomaan teille terveiset täältä Manna mamman arjen keskeltä. Meillä on vähän kiirettä pukannut koko poppoolla, kun viikon sisällä on ollut eka vauvajumppa, eka vauvauinti, ah niin ihana Amophiksen keikka (keikkafiilistelyjä tulossa), Niilan 3 kk ( onks mun pieni jo 3kk?!) rokotukset ja niitä seuraava tuoreen äitylin huolet. Viime yö menikin valvoessa, että poika voi hyvin ja poikahan nukkui tietysti mitä parhaiten, ilman mitään rokoteoireiluja. Heh.
Eka vauvauinti oli ihan hurjan hauska kokemus. Niila oli vedestä mielissään ja jaksoi hienosti koko ohjauksen ajan lillutella vedessä. Pakko myöntää että kyllä vähän jännitti tuo eka kerta, vaikka kummitytön ja veljensä vauviksissa olen mukana joskus ollutkin. Niila on kuitenkin vielä niin pieni, että hermostuminen voi periaatteessa tulla millon ja missä vaan. Vauvajumpassa Niila taas oli niinkin lepposta jumppaseuraa, että jäbä nukkui puolet jumpasta, heh! Mamma siel sit veteli hiki päässä ja tekipä hyvää. Nyt onkin ollut myös ihan mitä mainioimmat lenkkeilykelit, että kivasti on päässyt ulos tuulettamaan talven hämärtämää pääkoppaa kunnon kävelylenkeille.
Kohta kun noi lätäköt tuolta häipyy pääsen taas kaivamaan mun viimekesän lemppari kengät, juoksulenkkarit jalkaan. Niillä vetelen paikkaan kun paikkaan, vaan parempi olis kai alkaa ruveta vähän sitä juoksemistakin reenaamaan: ilmottauduttiin Niilan kummitädin kanssa nimittäin Väriestejuoksuun elokuun loppuun! Kääk! Onkos teillä muilla jo kesäsuunnitelmia bookattuna?
Äkkiä se kesä tulee!
Kiireen keskellä pistän usein Instagramiin Uutistoimiston kuvareportaaseja, siispä seuratkaapa siellä, niin pysytte mukana. Ne ketkä eivät Instagramia käytä löytävät kuvat tuosta alhaalta oikeasta laidasta ->
26.2.2014
20.2.2014
19.2.2014
Ihan etiketiks mäni!
Olen viime vuoden puolella aloitellut tällaista projektia, jossa olen kaverin käsintehdylle kosmetiikalle suunnitellut visuaalista ilmettä. Marjo tuli tuossa pari viikkoa sitten kylään mukanaan mahtava kasa kaikkia ihania tuotteitaan, joihin päästiin vihdoin tekemään koeprinttinä etiketttejä ja ah miten namiskuukkeleilta ne näyttääkään. Paljon on osin vielä hiottavaa, mutta oikein kivoja purkkeja ja kääröjä syntyi. Kyllä tällaisen mielellään lahjaksi jollekin ihanalle veisi.
Saippuat ja muut kosmetiikkatuotteet, sekä lahjatavarat löytyvät Akan pajan puodista täältä KLIK.

Tunnisteet:
DIY,
graafinen suunnittelu,
kuvitus
14.2.2014
11.2.2014
Oloisa olohuone
Noniin nyt olisi vuorossa vähän kuvia meidän olkkarista, joka on viimeaikoina kokenyt lapsekkaan muodonmuutoksen. Niila on saanut ihan oman nurkkauksen meidän olkkariin. Nurkka alkaakin olemaan valmis muuten, vain tauluhyllyt puuttuu tuosta paljaalta seinänltä. Kuvat on ylivalottuneita, vaan tällä erää ei parempaan tämä kiireinen äiti-ihminen pystynyt, hehe.
Tällaista väri-ilottelua tällä erää.
Tällaista väri-ilottelua tällä erää.
Sitten vähän isompana sadutellaan näitten kanssa. |
Tässä omaa tuotantoa leluja Niilalle <3 |
Muumitaulut hyllyn päällä odottelee tauluhyllyä. |
Tämä tuli Ani-mummon joulupaketista, kuten myös tuo saman sarjan leikkialusta. |
Äitin ja Niilan yhteisiä lukuhetkiä voidaan alotella näillä kuvakirjoilla. |
Raisa kummin Ruotsin tuliainen tuo aivan ihana muumi ja ystäväni Marjon Niilalle antama ihana nalle ja kirstu |
10.2.2014
Voittoheposet
Nyt on Lihahepo-korut arvottu ja voittajat tiedossa. Voittajiksi arpoutui tällä erää Kirsikka ja Nina Hautala, onnea! Teille lähtee huomenna postissa kaksi korua kummallekin. Laitan teille sähköpostia.
Kiitos kaikille osallistuneille!
9.2.2014
Valmistalopaketti
Heipän hei näin sunnuntaihin. Moni teistä on saattanut ihmetellä, mihin jäi Mannala. No täältä sitä tulee. Matkahuolto kiikutti nimittäin luokseni tällä viikolla aivan ihanan paketin:
Gepetton talo Aurinkoisen koossa 1:18 itse koottavana "valmistalopakettina". Gepetto onkin Mannalan virallinen yhteistyökumppani ja sain sopuhintaan sekä talopaketin, että viisi ihanaa myös itse koottavaa nukkekodin kalustetta.
Gepetton nukkekoti on täydellinen Mannala- projektiin, sillä saan tuunata sen alusta asti itse. Aion maalata talon osat ennen kasaamista. Pääsette seuraamaan siis talon rakennusta aivan alusta aina tupareihin asti! Tervetuloa mukaan.
Jos nukkistelu ja tuunaus kiinnostaa kannattaa käydä tutustumassa Gepettoon täällä.
Kaikki Mannalaan liittyvät postaukset löydät oikean laidan tunnisteiden joukosta klikkaamalla tunnistetta "mannala".

5.2.2014
Hällä väriä
Lupasin eilisessä postauksessa esitellä myös keittiötämme yleisemmin ja tässä sitä nyt tulisi. Mun mielestä sisustamisessa saa olla leikkisä ja väriä pitääkin löytyä. Tämä filosofia ilmenee hyvin keittiössämme, jossa muumimukit, clipperin teet ja muut pienet mutta erittäin värikkäät yksityiskohdat luo melko leikkisän yleisilmeen.
Koska meillä on olkkarin puolella iso ruokapöytä, haluttiin Jarkon kanssa, ettei keittiötä enää täytetä oikealla ruokapöydällä. Katselin muuttopuuhien lomassa ns baaripöytiä netistä, mutta ne kaikki oli jotenkin väärän mallisia meille. Päädyttiin sitten hankkimaan pelkkä pöydänkansi Iskun varastonmyymälältä ja Jarkko teki pöytään jalan, jonka ympärille minä liimasin kissoille raapimisnarua. Siitä syntyi siis pieni keittiönpöytä / raapimispuu, täydellistä ja siten ihan kuin meille tehty, heh. Näin pian vuoden käyttökokemusten perusteella pöytä on osoittautunut juuri niin passeliksi kuin toivoinkin.
Muumimukit on myös lähellä sydäntä ja tämä ihana telineidea on napattu Jarkon siskon sisustushommista. Tauluhylly teepaketeille oli omien aivosopukoitten ideoima ajatus. Kokonaisuutena noi luo musta kivan asetelman.
Keittiön maustehyllyn on vallanut meidän äitin kuvittamat forsmanin teepaketit. Ne on niin söpöisiä että muodostavat kuin pienen taulunäyttelyn maustehyllyyn, haa! Galleria pippuri!
Teepakettien lähellä kököttelee Juhla Mokan kahvipurkkeja. Olen mattimyöhäisenä alkanut keräämään näitä aivan liian myöhään, jospa joltain löytyy turhana kuleksimasta näitä puuttuvia purkkeja, saa mulle heittää sähköpostiin myyntitarjouksen.
Verhot keittiössä noudattaa mun mieltymyslinjaani: keltainen musta ja valkoinen!
Tässä kurkistus keittiöön, seuraavaksi voisin valottaa teille olkkarimme uusia tuulia.
♥: Anna

4.2.2014
Keittiön kasvojenkohotus
Blogiyhteistyö
Keväisin iskee aina halu uudistaa kotia. Täällä ollaankin uudistusten suhteen oltu viime päivinä oikein ahkeria. Nyt esittelen teille keittiön uutta ilmettä.
Meillä on suht vanhat keittiönkaapistot ja tarkotus oliskin uusia koko köksä jossain vaiheessa. Ihan vielä se ei kuitenkaan ollut ajankohtaista, joten piti keksiä jotain pienimuotoisempaa, mutta silti kivasti keittiön ilmettä päivittävää. Löysin netistä mainion firman nimeltä Tarravimma, joka valmistaa kodin sisustustarroja. Heidän valikoimastaan löytyy kaakelitarroja ja ajattelin heti, että hahaa, siinä meidän keittiöön uutta kivaa. Tarravimmalta lähdettiin mukavasti heti mukaan keittiömme facelift projektiin ja sain kaakelitarrat siis blogiyhteistyön merkeissä ilmaiseksi. Kiitos Tarravimma!
Tarrat oli helppo asentaa, joskin noin hurjaan määrään kaakeleita siinä meni kyllä koko ilta. Lopputuloksesta tuli kuitenkin niin mainio, että mielelläni harvat vapaahetkeni siihen uhrasin. Keittiö sai kummasti lisää ilmettä ja näyttää mummelikeittiön sijaan nyt ihan nuoren parin keittiöltä kuten kuuluukin. Ostin keittiöön myös uuden ihana retroradion, joka mätsää kivasti shakkiruudun luomaan fiftarihenkeen. Helppoa ku heinänteko siis, hehe.
Mitäs pidätte? Huomenna laitan kuvat myös keittiön toisesta puolesta. Tässä kuvia muutoksesta:

Oli pakko hommata uuteen fiftari keittiöön mätsäävä keittiöradio. Kyllä kelpaa nyt kokkailla! |
Siinähän sitä omasuunnittelemaa talouspaperia kököttää - tietysti hehe! |
2.2.2014
tuutu-tuu
Mulla on kivasti periytynyt tapa laulaa Niilalle tuutulauluja nukutushetkillä. Meidän äiti lauloi meille pieneneä aina iltaisin ja musta se oli ihanaa. Vaikka Niila on vielä niin pieni, että hän sammahtaa välillä kuin saunalyhty ihan ilman lauluja, on silti mukava lauleksia hänelle joka päivä. Usein Niilan saa kyllä myös rauhottumaan pikku kiukkupuuskista laulamalla.
Hauskaa on musta se, että itse laulamisen lisäksi on periytynyt myös osa tuutulauluista, joita meidän äiti aikoinaan meille lauloi. Näistä yksi tuntuisi olevan Niilan lemppari, sellainen laulu kuin Katinka.
Se löytyy tuosta alta. Tämä on siinäkin mielessä hurjan kätevää, kun Niila menee joskus mummolaan hoitoon, niin jo on tutut tuutulaulut hanskassa.
Ei muuta kuin oikein levollista yötä kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)