Sivut

24.12.2015

24. Luukku: Joulu on taas!



Se on jouluaatto ja luvassa yllätysarvonnan voittajan ja yllätyslahjan julkistus. Voittajaksi random.org arpoi urhoollisesti nimimerkin Tiiu. Tiiu kirjoitti kommenttiin seuraavaa:

"Täällä joulumieli on pahasti hukassa tuon ulkona vallitsevan säätilan takia joten yllätyslahja voisi piristää kummasti! :)"

Noniin onnea Tiiu! Täältä lähtee sulle oikein rutkasti joulumieltä, nimittäin mun ja äitini jälleen yhdessä kuvittama uuden uutukainen aikuisten värityskirja, mutta tällä erää kustantajana on Päivä kustannus. Päivä on kristillinen kustantamo ja se näkyy tässä värityskirjassa siten, että sivujen kääntöpuolelta löytyy lyhyitä hengellisiä tekstejä. Kuvien aiheet ovat pitkälti luonnossa ja eläimissä, mutta mahtuu mukaan muutama enkelikin.

Mukaan lähtee myös mun joulumagneetti ja Hapsista -heijastin, jonka olen omin kätösin tehnyt.

Siinäpä ne. Laittelen sulle viimeistään pyhien jälkeen sähköpostia, niin saadaan paketti oikeaan osoitteeseen.

Kiitos kaikille osallistumisesta. Kommentit oli aivan mahtavia. Toivon niille kellä syksy on ollut erityisen raskas syystä tai toisesta, nyt oikein paljon voimia ja jaksamsta ja rentouttavaa joulun aikaa. Olisi ollut ihana palkita teidät kaikki.

Mutta nyt on aika toivottaa oikein hyvää joulua kaikille!






23.12.2015

Luukku 23: Joulupuuhien etenemisrapsa



Kiitos kaikki ihanat, jotka osallistuitte arvontaan. Aivan tosi hauskoja ja hellyyttäviä kommentteja olette laittaneet. Voittaja on jo selvillä, mutta julkistan hänet huomenna (hihihiii, jännittäkää vielä yksi yö!). Nyt jatkan joulupuuhia, joita vielä riittää vaikka lista onkin lyhentynyt lyhenemistään. Mango tässä kuvassa sovittelee mun itse ompelemaa jouluhattua ja vahtii, kun äidin kanssa pidettiin pystyssä perunalaatikkoteatteria. Huomenna sitten syödään navat täyteen sitä herkkua!

Ps. Sain aivan ihanan blogiyhteistyön, jonka esittelen heti joulun jälkeen. Nyt on kyllä niin kiva tuote, että kannattaa pitää korvat auki, tää olis oikeen oiva joululahjarahojen tuhlauskohde. Jos oot oikeen utealias, voit käydä tutustumassa ko tuotteeseen jo täällä: KLIK. Kerron käyttökokemuksista sitten loppuviikosta.






22.12.2015

Luukku 22: jouluvalmisteluiden sotasuunnitelma



Täällä häärätään joulukiireissä ja kohta pitäisikin jo kiiruhtaa nukkumaan. Siispä tässä teille pieni lista mitä aion huomenna vielä jolun eteen tehdä:



  • siivoa
  • osta vielä yksi ehkä toinenkin lahjanpuolisko
  • virkkaa kolmannen lahjan puolisko loppuun
  • perunalaatikkoteatteri äidin luona
  • paketoi loput lahjat
  • valitse omat ja Niilan jouluvaatteet
  • ompele raidallinen tonttuhattu
  • käy kaupassa ja osta vielä pyhiksi puuttuvat ruuat ja muut tarpeet
  • väsytä Asla ja virkistä itsesi metsälenkuralla
  • leipase piparit Niilan kanssa (jotka tänään jäi tekemättä)
  • ota pikku nogoset loman kunniaksi
  • arvo yllätyslahja-arvonnan voittaja (hip hip osallistumaan kaikki luukkuun 20)


Mitä sulla on vielä tekemättä jouluksi tai mitä sun mielestä mun listasta uupuu, olenko unohtanut jotain kääk?










21.12.2015

21 Luukku: kissamaista menoa



Luukku 21 tuo jälleen silmienne ääreen Eppua ja Lemppua sarjiksen muodossa. Tän vuoden joulusarjis olkaapas hyvät. Laitan perään myös viime vuoden vastaavan. Menkääs kaikki kipin kapin osallistumaan eilisen luukun arvontaan!




20.12.2015

20. luukku: Joululahja-arvonta



Hellurei kansalaiset. Nyt aukeaa odotettu luukku, nimittäin se olis luvassa tsai-ai-ai! joululahja-arvonta! Aikaa osallistua arvontaan on  keskiviikkoon klo 18:00 asti, jonka jälkeen arvon palkinnon ja voittaja julkaistaan luukussa 24! Jotta hommassa olis vähän salaista joulun taikaa on myös palkinto salainen ja paljastetaan aattona täällä blogissa. Yllätyslahja just sulle! Eiks oo kivaa?
Eli ei muuta kuin osallistumaan. Osallistua voit jälleen jättämällä kommenttiboksiin viestin, joka sisältää seuraavaa tietoa:

  • nimi tai nimimerkki
  • kerro miks ois kiva saada yllätyslahja tai miksi oisit sellaisen ansainnut
  • sähköposti, mistä voiton yllättäessä saan sut kiinni
Ei muuta kun zemppiä kaikille arvontaan!





19.12.2015

Luukku 19: pikkuruiset joulut



Luukku 19. aukeaa ja tuo terveiset mun tän illan lokaatiosta. Ollaan kavereiden kesken viettämäs pikkujouluja, niin mukavata. Tämä koti on laitettu jo ihanasti joulutunnelmaan tässä teillekin fiiliksiä. Illalla näette instagramista mitä mä sain yllätyslahjapaketistani.











18.12.2015

18. Kukka Hilmalle



Huh, menipä täpärälle mutta nyt luukku 18. on auki. Oon ollu täällä kummitädin tonttupuuhissa. Esittelin luukku 2:ssä kivan kamppiksen, jossa saa lähettä yksinäiselle vanhukselle joulukukan. No tänään kävin lähettämässä kukan Karisman Kaivokukassa täällä Lahdessa ja kukan tervehdyksineen sai tällä erää Hilma 78. Tulipa hyvä mieli. Suosittelen kaikille kynnelle kykeneville osallistumista. Ohjeet ja kampanjaliikkeet löytyy 2. luukusta .





17.12.2015

17 luukku: StarWars läpyskää ajan hengessä




Luukku 17. tuo tullessaan vähän hauskuutuksia uudesta StarWarsista, joita nyt tuntuu ihmiset paljon viljelevän ympäri somea.

Tästä revin tänään itse parhaat naurut - Darth Vader parodia Adelen uudesta biisistä Hello (joka sekin on aivan upea kuunnelkaa, jos).



Ja sitten muita hupsutuksia:





16.12.2015

Luukku 16: Eppu ja Lemppu tuumaa




Luukku 16. paljastaa Sfinxit ry:n Nakulehden syysnumeron sarjiksen ollos hyvä:


15.12.2015

Luukku 15. piskuiset lahjat




Hei vaan jälleen! Nyt on rehellisyyden nimissä sanottava, että meinas luukku ihan unohtua kun iltaan mahtui niin paljon vauhtia ja vaaratilanteita, ehkä pieninpänä niistä leikkasin leipäveitsellä sormeeni aivan todella viheliään vekin ja nyt kolottaa.

Meillä oli illalla myös päiväkodin joulujuhla ja liikutus-niiskutukselta ei vältytty. Niilan ryhmä "esitti" ihanasti autolaulun tansseineen. Söpöläiset.

Mutta niin moni pähkäilee aina että mitä niille tarhantädeille vois jouluna antaa pieneksi muistiaiseksi. Mun ei onneks tarvinu tällä erää vaivata nuppiani moisella, kun olin jo keväällä ratkaissut pulman tarjoamalla Forsmanille aivan uudenlaista tee-etikettiä:
Etiketti johon voit kirjoittaa pienen tervehdyksen itse. He innostui etiketistä ja keväällä julkaistiin Onnea!- tee ja nyt joulun alla Jouluiloa! -tee. Täydellinen pieni muistiainen kelle tahansa. Tässä siis pieni joululahjavinkki. Näitähän voi ostaa vaikka parit kaappiin jos tulee yllättäviä lahjatarpeita.

Tämä ei ole blogiyhteistyö, vaan ihan vaan ylpeänä työjäljestäni halusin esitellä tuotteet. Mitäs pidätte ajatuksesta?




14.12.2015

Saako olla joulurauhaa?



16. luukku jatkaa myöhäisluukkujen hyväksi havaittua linjaa ja aukeaa vasta jo nukkumatin hiippaillessa talon nurkailla. Kohta alkaa kiireet olemaan täälläkin jo sitä luokkaa, että otsasuoni alkaa pullottamaan. Töitä olis vaikka hur mycke, mutta kotihommia saatika jouluvalmistelujakin pitäisi tehdä. Siispä koin hyväksi ideaksi kaivaa arkistosta vanha kunnon joulurauha, joka viime vuoden kalenterissa sai suuren suosion.
Siispä homma toimii näin. Klikkaa alla oleva kuva uuteen ikkunaan auki ja tulosta. Leikkaa katkoviivoja pitkin alareuna "hapsuiseksi". Kiinnitä julkiselle paikalle, vaikka työpaikan, koulun tai lähikaupan ilmoitustaululle (kysy tietty lupa, jos sellainen tarvitaan) ja pistä joulurauhaa eteenpäin. Nappaa toki itsellesikin oma ja nauti luvan kanssa arjen joulutunnelmasta jo hyvissä ajoin. Jätetään ne otsasuonet pullisteluineen omaan arvoonsa.

Ps. jos olet instagramissa, niin nakatkaa toki kuvaa, mihin ripustit joulurauhaa (#mannanjoulukaltsu)



13.12.2015

Luukku 13: Pieni Jouluinen Tarina



Luukku 13 aukeaa ja avaa oven hirmu suloiseen jouluiseen kissa paran tarinaan, olkas hyvät!


11.12.2015

Luukku 11: Star Wars hiutaleita




Luukku yhdestätoista putkahtaa ehkä nörteimmät ja siisteimmät lumihiutaleet! Lumihiutaleiden kaavat saat ladattua täältä {KLIK}. Ei muuta kun askartelemaan!


10.12.2015

10. luukku: huonoa joululäppändeerusta



Luukku 10 paljastaa ah niin ihanan surkeita joulumemejä, että en tiiä pitäiskö itkee vau nauraa (no nauroin kumminki kähähähä).















9.12.2015

Luukku 9: Annan päivä



Tänään on meikä mannen nimpparit eli Annan päivä. Tiesittekös, että Annan päivään liittyy vahvat jouluperinteet, ahaa, ette, no minäpä valaisen. Tai oikeastaan internetin ihmemaa valaiskoon, kas tässä:

Annan päivä
Entisajan suomalaiset pitivät Annan päivää 9.12. merkkipäivänä, sillä silloin perinteisesti aloitettiin jouluvalmisteluista tärkeimmät eli suursiivous, joululeivonnaisten teko ja jouluoluen pano. Vaikka kaikkia jouluruokia ei nykyisin tehdäkään itse, sopii Annan päivä merkiksi jouluaskareiden alkamisesta edelleenkin. (Lähde täällä)
Nukkumaan ei ole kiire Annan päivänä, sillä "onpa yötä yökötellä Annan päivän aikana". Joululeivän tekoon ryhdyttiinkin keskiyöllä. Paikoin väki kulki annanyönä naapureissakin paistinkakkua anelemassa. Kun antoi omastaan, oli tulevan vuoden kalansaalis turvattu eikä leipä loppunut kesken. (Lähde täällä
Sanottiin myös, että »Annana oluet pannaan, jouluna joukolla juodaan». Loitsuilla pyhitetty olut on ollut muinaissuomalaisten juhlajuoma. Oluen tehtävänä oli olla juhlamielen ja ilon antaja pidoissa. (Lähde täällä)