4.12.2015
4. luukku: Arvotaanko?
Pahoittelut parahimmat lukijat, että näin iltaan asti jouduitte täällä vartomaan että luukku aukesi! Mulla oli pieniä teknisiä ongelmia, kun eräs pallinaama oli kuluttanut vasta vaihtamani kameran salaman patterit loppuun, eikä tietenkään ollut ostanut uusia tilalle, kuinkas muutenkaan. Voin sanoa, että ihan pikkusen kiehahti, kun kahden kuvan jälkeen salama pimeni. No mutta kaksihan riittää, kun on tarpeeks hyvä kuvaamaan, hehe. Ja tätähän kannatti odottaa!
Nyt jo neljäs luukku aukeaa ja sehän ehdottomasti on siten jo arvonnan paikka, eikä minkä tahansa arvonnan vaan Uutistoimiston joulukalenterin perinteisen joulukorttiarvonnan! Tänä vuonna en itse ole painattanut kortteja, vaan Niilan kanssa askarrellaan mummeleille kortit ja muiden korttien "budjetin" pistän noihin 1. luukussa esiteltyihin vanhusten kukkiin. Vaan taitavin äitini sen sijaan on jälleen tehnyt Kartolle aivan upeat kortit. Siispä niitä sain äidiltä mainion pinon arvottavaksi ja kortit jaan puoliksi, joten voittajia on jälleen kaksi.
Joulukorttien lähestysaika (14.12. mennessä) lähestyy kuin tulispää jouluporo, siispä laitetaankin aika pikainen arvonta: voit osallistua tästä hetkestä eteenpäin aina tiistaihin klo 17 asti, jonka jälkeen tiistain 8.12. luukussa paljastan voittajan.
Arvontaan voit osallistua jättämällä kommenttikenttään kommentin. Mitä tahansa jouluun liittyvää kivaa! Jätä myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut heti kiinni, mikäli onni potkaisee. Ei muuta kun Lycka till kaikille ja kertokaahan tästä kavereillekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mukana! :) Joulukortit (niiden tekeminen, lähettäminen ja saaminen) kuuluu ehdottomasti jouluun.
VastaaPoistaabackman66 at hotmail.com
Onpa taas todella kauniita kortteja! Mä lähettelin ipanan kuvia sukulaisille ja lähimmille kavereille, muille olin ommellut yksinkertaiset kortit. :) on niin kiva saada postia, sen takia koitan edes joulukortit lähetellä vaikka muuten postittelu onkin harmittavan vähäistä. :/
VastaaPoistaHuomenna lähden ostamaan puuttuvia joululahjoja. Ja kortitkin vielä puuttuu :D joten osallistun arvontaan: katharinettk[at]gmail.com
VastaaPoistaVoi mitä ihania joulukortteja! Kyllä noita ilolla lähettäis sukulaisille ja ystäville. <3
VastaaPoistaHyvää joulun odotusta.. <3
Mikään ei korvaa oikeiden joulukorttien saamista eikä varsinkaan niiden lähettämistä. Muistan miten lapsuudessa joulukuussa posti toi aina kymmenittäin joulukortteja. Jos kortit voittaisin, yllättäisin kaikki osoitekirjani ystävät. Hauskaa joulunalusaikaa! Saturnina2012@gmail.com
VastaaPoistaJuttelin sulle joulusta jo viime vloppuna, eli eiköhän se riitä! :D T. Hurre
VastaaPoistaJoulukortit on ihania. Niitä on kiva lähettää ja saada.
VastaaPoistamalla.koivukangas@luukku .com
Joulukorttien laittaminen on perinne mistä en osaa enkä kyllä halluukkaan luoppuu.
VastaaPoistaSaadut kortit mie paan aina vessa oveen, siis siihen sisäpuolelle. Niitä on sitten istuissa ja hampaittenpesulla kiva kattella :)
Aivan ihania kortteja! :)
VastaaPoistaTänään tuli joulupiparit leivottua ja osa koristeltuakin siskon lasten kanssa.
Iloista joulun odotusta!
ivylilycrafts(a)gmail.com
Joulukortit <3 tänään katselin vanhoja joulukortteja noin 15vuoden takaa. Oli sielä mukana kortteja jo edesmenneiltäkin sukulaisiltä. Joulu on ihanaa aikaa! rixu81netti.fi
VastaaPoistaTänään kävimme pareillakin joulumarkkinoilla sekä kangaskaupassa kävin hankkimassa joululahjoihin muutaman kankaan. Illalla ompelin parit ripustettavat keppikarkit poikien joulukalenteriin huomiseksi, sillä luvassa olisi joulusiivousta ja koristelua itsenäisyyspäivän kunniaksi ;) tiiapisteronnberg tavoittaa gmailista.
VastaaPoistaRakastan joulua mutten joulukorttien tekoa..Se jää iana viimetippaan ja ...
VastaaPoistabikkenpilttuu@hotmail.com
Mukana arvonnassa! Joulufiilistä tässä odotellaan, tänä vuonna ei oo yhtään, siksi en oo jaksanut edes joulukortteja askarrella.. nää olis pelastus!
VastaaPoistahazelnut-@hotmail.com