Niin se heinäkuukin vaan tuli ja meni:
31.7.2012
Hellepäivien helpotusherkku
Nyt aion esitellä viikon parhaan ja makoisimman uumama-nam!-elämyksen ja sehän on pakastetut viinirypäleet! En ollut aiemmin moisia maistanut, mutta kun kuulin päätin heti kokeilla. Ei muuta kuin kaupasta rypäleitä ja rypälerasia pakkaseen. Muutama tunti pakkasessa riittää pakastamaan rypäleet jäisiksi, mutta haukattavaksi. Koostumus on ihmeellinen ja muistuttaa hyvin pitkälti mehujäätä. Kerrassaan ihanaa kylmää herkkua, jota voi napostella sormin, mutta joka ei kuitenkaan sotke sulaessaan.
Nämä voisi toimia myös boolissa jääpalojen sijaan! Nams. Taidan napata muutaman lisää.

30.7.2012
Sata salamaa iskee tulta!
Tai ainakin muutamat kymmenet! Eli nyt niitä päivällä lupaamia ukkosia.
Olen siis kuvannut salamoinnista videota ihan sokkona mun iphonella ja siitä sitten leikannut ukkoskohdat ja liittänyt yhteen fotarissa yhdeksi kuvaksi ja animaatioksi. Aika hyvin tuo kuvaa videookin :)! Kelpo puhelin.
Tässä parit kelpo linkit ukkosrintamien seuraamist varten:
Forecan salamatutka
FLC:n Ukkostutka

Kirppistelyn mahti saalis
Käytiin tänään aamulla äitylin ja pikkuveljen kanssa kirpparilla ja mitäs sieltä tarttuikaan haaviin! Pari ihanaa vaatetta, nätti pieni kehys ja hiukan kesäluettavaa. Ei yhtään pöllömmin eihän (Hannake, voikohan sua päästääkään tänne kirpparille ollenkaan, kun tuutte Lahteen, hehe).
Nämä kaikki samalta kirpparilta Cetorilta Lahdesta yhteishintaan 8e (suosittelen lämmöllä ko kirppistä).
Huh hellettä, mä hikoilen kun pieni possu makuupussissa! Ja tänään olis vuorossa vielä vähän hikizumbaa illalla. Oon ihan poikkikin kun oon nukkunut nyt tosi huonosti kun on ukkostellut niin kovin. Eilen välkkyi ja paukkui, muttei ihan hirveesti jyrissyt. Se oli jotenkin aavemaista. Toissa yönä taas rytis ja paukkui sitten senkin edestä ja minuu ihan hirvitti ku ikkunalasit vaan helis. Hui. Saas nähä tuleeko taas illalla ukosta. Toisaalta kiva kun se vois tuoda helpotusta tähän painostavaan ilmaan, mutta toisaalta taas ei niin kliffa kun tuppaan säikkymään aika paljon sitä välkettä ja jyrinää.
Jos sulla ei siellä illalla ukkosta, niin tuuhan kurkkaamaan blogiin, täällä ukkostaa. Laitan illalal vähän "kuvamatskua" eiliseltä :) heh.
Ainiin! Melkein unohdin kertoa! Meillä pyörähti jarkon kanssa käyntiin hyvän olon viikko! Tarkoirttaa siis sitä, että molemmat pyhästi lupaa juoda vettä vähintään 2 litraa päivässä (erittäin tärkeää näillä helteillä juoda paaaljon) ja sitten me syödään joka päivä päiväruuaksi jotain ihanaa salaattia! Tänään luvassa texmex salaatti. Laitan teille vaikka ensiviikolla pienen salaattipostauksen :)! Pyritään käymään myös joka ilta haaveilukävelyllä, eli käpytellään ihanilla alueilla haaveilemassa omasta kodista ja saadaan samalla kivasti liikuntaa. Tällä viikolla ei myöskään stressata tai äristä vaan ollaan rauhallisesti ja iloisesti liikenteessä. Joo mä rakastan tämmösiä teemaviikkoja :)!
Vaan nyt tämä haaveilija lähtee kauppaan ostamaan niitä salaattitarpeita!
Tässä kuvat kirpparilöydöistä:

Ihana herkkis bolero <3 |
Eikös olekin kliffa paita |
Lötkö Eppu esitteli mamin kanssa uutta boleroa |
Ihana pieni kehys, mitähän tähän laittaisi? |
Keveää kesälukemista |
Hyvän olon viikkoa voi buustata tämmösella lehdellä :)! |
28.7.2012
Manseilusta mökkeilyyn!
Tänään tehtiin pikavisiitti Tampereelle. Käytiin ostamassa Jarkikselle perhovapa Sportia Pekasta, joka on kuulemma paras perhovälinekauppa Suomessa. Siel ois ollu kånken reput tarjouksessa, mutta onneks just ostin kånken minin, niin ei tarvinnu niihin totaalisesti rakastua ja ostaa uutta normaalikokoistakin reppua.
Vavat kun oli hankittu, niin lähdettiin keskustaan pyörimään. Halusin käydä indiskan alennusmyynnissä ja sieltä löysinkin alen alesta aivan ihanan mekkosen. Tää on nyt se tyttöisistä tyttöisin mekko. Pitääköhän kohta taas pitää tyttöisyysviikko, jotta saatais karkotettua tää kesän myötä vaatekomeron rennoimmasta osiosta kuoroutunut rönttäliisa.
Tampereella mentiin syömään Zarillo nimiseen raflaan ja ruoka oli oikein nannaa! Pointsit paikalle hyvistä vegevaihtoehdoista ja tunnelmallisesta sisustuksesta. Baaritiskin satulajakkarat oli aivan hurjan hauskat!
Ruuan jälkeen jätettiinkin sitten Manse taa ja karautettiin naapuripitäjään Jarkon porukoiden mökille, jossa appikset olikin. Heitin heti uuden mekon päälle, että pääsen fiilistelemään kesätunnelmia täysillä. Mökillä otettiin rennosti ja nautittiin koko kesän kauneimmasta päivästä. Saunottiin, veneiltiin, uitiin ja syötiin appiksien tarjoamaan iltapalaa, nams! Oli kerrassaan ihanaa, siispä antaa kuvien puhua puolestaan.

Matkamiehet siinä on kaks |
Ja kuka on eniten innoissaan hä? |
Hoi sää Tampereen mies, missä on Indiska? |
Tää oli niin symppis <3 |
Ne oli pygänny tämmösen keskelle keskustaa :) |
Tässä ne Zarillon satulat. Oli kyllä niin viihtysä symppis paikka. Vähän sellai suloisen ontuva, mutta hyvä! |
Meooow! |
Pakollii turistikuva Tampereelta |
Ei ollu meikällä hullummat päivänpaistattelu asemat! |
No siinä hän joka ei osaa vaan olla kameran tuolla puolen uudessa kesämekossaan. |
Saatteko te teidän pottuvarpaat näin? |
Jarkko sai vonkaleen, eli melko kookkaan ahvenen! siitä sai appiukko hyvät fileet. |
Siin on mun komee kalamies saaliinsa kanssa. Mie toimin haavilikkana tietysti! |
Ei voinu olla ku onnellii ja hymyileväinen! |
Kukkeli kuu mitä näkyy? |
Yöllisiä musajuttuja
Tässä teille kaksi aivan mahtavaa biisiä Hyyrysten veljesten WÖYH! nimiseltä pändiltä. Ei muuta kun pitkäsoittoa odotellessa. Ja se kuka väittää ettei näistä kuulu poikien Stam1na ja YUP meiningit, niin ei ole vissiin kuullut kumpaakaan. Itsehän rakastan kumpaakin (tähän olisi suotavaa perheriitojen välttämiseksi tarketaa, että kumpaakin PÄNDIÄ, hehe) Love it!
Ja nyt kun yöuutisten makuun päästiin, niin kerronpa teille pienen hassun uutisen:
Olin tuossa keskiviikkona polkemassa mummolasta kotiin, niin matkalla kaupunkiin uimarannan kohdalla näin tien reunassa noin viisi vuotiaat muksut, tytön ja pojan. No tyttö viliskantti katsoi mua oikeen ilkikurisesti silmiin kääntyi ja vetas housut kinttuihin! Olin että mitä hemmettiä, näyttääkö toi ipana mulle hanuria?! Sitten se kikatellen vetas housut takas ylös ja nauraa kikatteli pojan kanssa siinä. Olin vaan itekseni, että voi morjens, noiden muksujen onneks ei sattunut kukaan pervo kohdalle. Kun vaan vanhemmat tietäis, saisvat huutia.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää yötä! Tää kirmaa äkkiä nukkumaan ja suuntaa aamulla nokan kohti Tamperetta, pienelle ja lyhyelle kesäretkelle. retki se on lyhytkin retki!

26.7.2012
Haaveilukävely
Käytiin Jarkkiksen kanssa tässä iltaisella haaveilukävelyllä Lahden idyllisimmällä alueella eli Anttilanmäellä. Sielä me kilpaa osoteltiin ihania taloja ja pihoja, että mikä olis meidän tuleva koti sit kun voitetaan lotossa tai äkkirikastutaan yhdessä yössä. Voi sita pelargonien, pitsiverhojen ja omenapuiden juhlaa! Miten voikaan jokin alue noin lähellä keskustaa olla noin suloinen! Voih...
On nyt tullut muutenkin kivasti ulkoiltua kun olen ollut kahtena päivänä metsässä keräämässä mustikoita. Tänään piti kerätä sieniäkin, mutta kummasti tulin sieltä mehtätsä mukanani vain pari sientä ja reilu kaksi litraa mustikoita. Kokonais saldo mustikoista on tällä hetkellä sellainen kuusi litraa, josta tosin menee äitylille muutamat litrat. Eilen oli seurana meidän mummo ystävineen ja tänään entinen työkaveri. Kyllä täytyy sanoa, että eilen piti oikeen nuoremmankin ihmetellä, miten nuo rautamummot pisti näpillä koreasti monta tuntia siellä helteisessä hikisessä metässä. Mullakin teki jo tiukkaa selän kanssa se kykkiminen siellä.
Vaan nyt tämä likka ryhtyy hetkeksi vielä työhommiin! Hyvää yötä ja mukavia haaveunia.

<3 oi voi |
Kävin marjavarkaissa ( ei vaan nää kasvo tien poskessa) |
Nam nam nam |
Kun vaan olis oma piha. |
Ja oma omenapuu <3 |
Eilistä mustikkasatoa :). Poimuri vähän roskasi, mutta oli oikein toimiva vekotin! |
Tunnisteet:
haaveet,
marjat,
omakotirtalo,
pihat
24.7.2012
Kuvauskset parhaitten mallien kanssa
Tuli vihdoin otettua ihan asiaksi kuvata näitä meidän hemmoja oikein kunnon välineillä (ei siis pelkällä kännykällä kuten viime postauksetkin on ollut tapana tehdä). Sainkin parit ihan helmi kuvat, jotka nyt laitan tänne teidänkin iloksi.
Tuossa mietin tänään, että tällainen otus pitäisi kyllä olla lakisääteisenä jokaisessa Suomen vanhainkodissa. Mikä olisi oikeasti terapeuttisempaa vanhuksille kun kaverikissa, joka loputtomasti jaksaa kiitollisena kehrätä kun sitä sylissä silittelet. Siinä sitten vanhus saisi myös kaipaamaansa lämpöä ja läheisyyttä kun katti köllöttää sylissä. Ja hei eiks nää ruttunaamat nyt sopis sinne mummeleitten sekaan ihan täydellisesti muutenkin, hehe.
Välillä mä mietin, että on mulla aika huvittava kolmikko tääll: kaksi nahkaista kissaa ja yksi sitäkin karvaisempi koira. Mutta maailman paras kolmikko onkin <3.
Epukka on söpönassu |
Yoda :D |
Mamin nättimys <3 |
Leon aina välillä jurmuttaa Eppua aika hurjan näkösesti. Tässä Eppu sattu vielä nukkumaan, pahaa aavistamattomana. |
Meijän peto |
Ja itse rauhalisuus Eppu |
Välillä pitää vähän mätellä |
Ja Vito ihmettelee koko kämpän menoa ja meininkiä kieli poskella. |
21.7.2012
Mökkeily on elämän suola!
Tässä pieni kuvatervehdys mökiltä. Täällä on pelit ja ruuat meillä kohillaan ja aivan hurjan hauskaa!
Ps. Mummolle kiitos, näistä rakkaudella lähes puhki kulutetuista villasukista!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)