Kukkuu kello on elämysten aika!

Pääsin tällä viikolla astumaan sangen jännittävään maailmaan, hyvin etuoikeutetun ihmisen pääsylipulla. Pääsin nähkääs katsomaan Kukkuu kello on kuusi -nimisen  nukketeatteriesityksen ennakkonäytöstä. Nukkeateatterin eläväksi herättää kahden hengen tiimi, Hormihaikara, ilokseni saan kutsua heitä ystävikseni.

Laitan teille tähän suoran lainauksen Hormihaikaran nettisivulta, sillä kukas siitä esityksestä paremmin kertoisi kuin esitysryhmä itse:

"Nukketeatteriesitys kertoo Käen kiireisestä ja aikataulutetusta elämästä kellossa. Mitä tapahtuu, kun Käki saa tärkeän kutsun? Minkä salaisuuden Käki on jättänyt kertomatta ystävilleen? Millainen on hyvä ystävä? Tarina johdattaa katsojan mystiseen metsään, jossa todella on kello, eikä mikä tahansa kello, vaan käkikello. Kellon sisällä on kotikoloja, joissa kolme ystävystä asustavat ainutlaatuisen kellon samalla näyttäessä aikaa. Näytelmän seikkailijoina ovat Mustikala Onkeroinen, Liiskanen ja Käki Huuhkajanpoika. Entä kuka ihme on Tikka Tarkkatikki? Saavatko kaikki postinsa? Kuinka paljon kasvulannoitetta on liikaa? Puhkeaako Jaakko kukkaan? Kukkuu kukkuu kello on kuusi on näytelmä Käestä, ajasta ja ystävyydestä. 

Esitys käsittelee uusien asioiden pelkoa, kiirettä ja kiireettömyyttä, ja ennen kaikkea ystävyyttä, joka kysyy kekseliäisyyttä tiukan paikan tullen. Esitys tapahtuu yhden lavaste-elementin sisällä ja ympärillä. Näytelmä on niin sanottu yhdenmiehen esitys lisäkäsillä. Kaksi nukettajaa, yksi näyttelijä. Esityksen jälkeen katsojat voivat esittää kysymyksiä esityksestä ja nukketeatterin toteutuksesta sekä kurkistaa lavasteisiin. "

Viimeisimmät nukketeatterikokemukseni sijoittuvat kaikki jonnekin lapsuuden neonkirjaviin vuosiin, jolloin lama-ajan lastenohjelmat, kuten Pikkukakkosen "Seitsemän palaa" (ei tainnu olla ohjelman oikea nimi) oli tosi hyvää viihdettä (kuka muu muistaa yhä sen tunnarin?) pienen ihmisen mielestä, enhän tiennyt paremmasta. En kuuna kuun valkeana olisi osannut kuvitella tällaista nukketeatteria, mitä tällä viikolla koin. Tavallaan mikään ei kyllä luovuudessa yllätä, kun tiesin kyseessä olevan juuri näiden ystävieni projekti, mutta silti. Itse "teatterimasiina", jos sellainen nimitys tälle riemukkaalle upeudelle nyt minulta suodaan, oli jo niin kaunis ja viimeistelty (mutta kierrätysmatskuista valmistettu!), että olisin voinut ihastella pelkästään sitä yhden näytöksen verran. Mutta sen lisäksi itse tarina ihastutti minua suuresti. 

Oli jännittävää, miten hahmot rakentuivat ja vähitellen paljastivat itsestään enemmän. Aluksi hyvin hassut ja oudot hahmot kasvoivat näytöksen aikana tutuiksi ja niin inhimillisiksi, että hyvä, etten mennyt näytöksen jälkeen niitä kättelemään ja taputtelemaan olalle. Hahmot eivät myöskään yhtään kompastele lasten tarinoissa melko helposti tavattavaan mielikuvituksen puutteeseen tai lasten aliarviointiin (joissa kissa on Viiru ja koira on Laikku), vaan hahmot ovat nimiä, puhetyylejä, elämäntapoja ja jopa perhesuhteita myöten viety erittäin pitkälle. Sen lisäksi, että tällainen luovuuden runsaus kutkuttelee lapsen mielikuvitusta, takaa se aikuisellekin ehdottomasti riittävästi virikettä, jotta mielenkiinto pysyy tarinassa. Sitä suoraansanoen janoaa kuulla miten kaikki päättyy tai mikä Mustikala on oikein miehiään.
  
Esityksen jälkeen ainoa asia mikä oikein harmitti oli se, ettei Niila sangen eläväisenä lapsena jaksa istua aloillaan vielä katsomassa teatteria (voit lukea meidän ensimmäisen teatterikokemuksen täältä). Niin mielelläni hänelle tämän värielämyksen olisin suonut. No kivaa se oli kokea tämä elämys ihan ylhäisen itsenäisestikin.

Mutta hei nyt on asia onneksi niin, että kaikki te ketkä kynnelle kykenette, pystytte menemään katsomaan tätä ihastuttavaa teatteria marraskuussa Lahden Pikkuteatterille. Kukkuu kello on kuusi on nimittäin osa Taskufestaria. Taskufestarin koko ohjelman näet täältä, siellä on paljon muutakin mielenkiintoista niin lapsille kuin aikuisille. Mukava huomata, että syksyn raskain ja pimein kuukausi tuokin tullessaan ilottelua kansalle. 

Tässä muutamat kuvat näytöksestä kaikkea paljastamatta. 

Innostunut

Noniin, nyt pitää taas kirjoittaa kun aivot lyö tuhatta ja sataa ja miljoona kutkuttavaa ideaa hyrrää päässä. Kello on liikaa ja nukkuakin pitäisi, mutta kun suunnilleen fyysisesti tärisee, niin innoissaan taas kaikesta olen, niin on himppasen vaikea ajatella nukkumista. Kyllä mä välillä mietin et miten musta tuli näin mahdoton. Kiinnostavat asiat vaan vie mukanaan ja polttelee näppejä niin kauan, että olen joko kirjoittanut ne kynä sauhuten talteen muistikirjaan tai tarttunut tuumasta toimeen.

Arvaattekin ehkä, että olen taas ollut Luovuuslaboratoriossa. Olimme tänään yhden labralaisen kodissa tutustumassa hänen luovaan elämään ja sain siellä niin hullaannuttavan annoksen kaikkea uutta ja isnpiroivaa: kierros puutarhassa kukkia ihastellen, työhuoneen katsastelua, rappugallerian ihastelua, eletyn elämän näkemistä balettitangossa ja kodin pienissä yksityiskohdissa. Mutta ne nuket. Miten voikaan kiehtoa niin paljon nukkemaailma ja että joku tekee niitä käsin. Käsin tehtyjä käsinukkeja, jotka heräävät henkiin. Nukkeja jotka tanssivat narun päissä ja louskuttavat leukojaan. Ihan uskomattoman mielenkiintoista. Tällä hetkellä tekisi mieli vaan selata koko yö pinterestin ihmemaassa taidenukkekuvia ja sukeltaa entistä syvemmälle nukkemaailmaan.

Tänään oli muutenkin jotenkin hyvin spesiaali labrailta. Tunnelma oli jännittävä ja monet keskustelut niin meheviä, että ilta venyi pidemmäksi kuin koskaan aiemmin. Elämän ihmeellisyys yllätti jälleen kerran. Niin ja saatiin vielä ruusukkeet. Tai minä sain tänään omani, muut sai viime kerralla,  kun itse olin estynyt saapumaan paikalle sairastavan ipanaiseni vuoksi. Tuikkis oli siis tehnyt meille jokaiselle oman palkintoruusukkeen, jossa luki meidän tyypillinen ominaisuus. Omani ei kyllä tullut yllätyksenä. Eikä varmaan tule nyt teillekään tämän tekstin jälkeen. Tässä on siitä kuva. Nyt menen piirtämään yöpiirroksen ja yritän päästä untenmaille sulattelemaan tätä kaikkea jännää.

Öitä!  
♥ :Manna 

Kotokököttelyä & kuvaduuneja

Hei vaan parahimmat kesäihmiset. Huh heijakkaa, onhan ollut rupeamaa. Ollaan nimittäin kaksi päivää kökötetty Niilan kanssa kahdestaan kotona kun taapero polo tuli kuumeeseen ja iskämies on kauan odotetulla kalareissulla Sloveniassa. Siispä ei ole ollut vaihtoehtoa kuin pysytellä kotisohvalla ja koittaa kehitellä puuhaa niin, että kumpikin pysyisi jotakuinkin järjissään. Ihmeen nopeasti sitä voi omassa kodissaankin turhautua, kun ulkona olis mahtava ulkoilukeli ja olishan noita asioita ja töitäkin hoidettavana. Vaan onneksi poika polo näyttäisi tänään jo terveeltä ja päästiin mummolaan vähän ihmistenilmoille. Täällä sitä siis nakutellaan postausta läppärillä mummon sohvalla ja koira kainalossa. Niila nukkuu päikkäreitä vällyjen välissä parvekkeella. Ton kummemmin ei vielä tänään parane ulkoilla, mutta jos huomenna jo hiekkalaatikko kutsuis.

Niitä töitä pohtissa tuumasin, että olisikohan aika taas esitellä teillekin vähän duuneja, kun niistä aina puhun täällä ja instagramin puolella. Siispä ennen kun jatkan Berliinin esittelyä tulee teille tässä nyt näytille yksi kevään duuneistani:  Sain taannoin todella kivan toimeksiannon, kun Forsman tea pyysi minua suunnittelemaan heille uuden Tyrnitee -etiketin.

Kuvatotoiveena oli realistinen tyrnimarja ja mielestäni onnistuin saavuttamaan hyvin mehevän herkullisen tunnelman. Ja täytyneepä tässä vähän tuumata, että kuva ei kyllä huijaa tippaakaan, sillä tämä tee on oikesti aivan älyttömän hyvää! Olen itse juonut jo toisen noita paketeista loppuun ja toinen on vielä säästössä. Yhden paketin vein luovuuslabran labrajänöille maisteltavaksi. Luovuuslabralle on muuten tulossa oma blogi, pysykääpäs siis kuulolla, jos haluatte kuulla siitä(kin) lisää.

Että tällasia juttuja mä puuhailen. Jos nyt mielit saada juuri tätä teetä kätösiin, niin sitähän saa tilattua vaikka Forsmanin nettikaupasta kas tästä, mutta löytyy tätä varmasi myös ihan Forsmanin teetä myyvistä kaupoista.

Teetunnelmissa kivaa viikonloppua kaikki!

Neilikkaa pukkaa

Tässä lupaamani kuvareportaasi kukka-asetelmistani olkaapa hyvät. Tänäänkin vielä nuo samat kukat yli viikon takaa jaksaa pysyä hengissä ja ilahduttaa meidän huushollin väkeä. Nyt jopa kaikki nuput ovat avautuneet ja kukkaloisto on entistä ehompi jos mahdollista.

Kiitos vielä Rouva Neilikalle ja Tuikkikselle tästä mahti mahdollisuudesta.

Nämä kuvat ovat viime viikonlopulta:

Väri(nä)

Täällä on ollut melko värikästä menoa taas viimeaikoina. Puuhaa on riittänyt enemmän kuin vuorokaudessa riittäisi hetkiä niitä toteutella ja se aiheuttaa taas lähes fyysisiä tykytyksiä. Välillä päänuppi käy innosta niin kierroksilla, ettei ajatuksista meinaa löytää selkeää päätä eikä häntää. On niin omia projekteja kuin työhommiaa, ammatillisia askeleita ja harrastuksellisia hurmostiloja. Viime viikot paljolti myös uhmakasta taaperoa ja hermostuttavaa hampomista. Tämän kaiken keskellä on ollut hirveen vähän aikaa tylsistyä. Tarvisin tylsistymistä, josta luovuuslabrajohtajatar Tuikkis jo aikojemme alussa puhui. Ajattelinkin, että kun pääsiäinen koittaa, niin vietän kyllä yhden tylsyysruhtinatarpäivän, jolloin maataan Niilan kanssa pitkin lattioita, selataan samaa kirjaa ees taas vailla mieltä ja suuntaa, kävellään pihalla minne ne kengät nyt sattuu viemään, ehkä jopa ympyrää ja syödään pakastevihanneksia. Tai sitten ei tehdä näistä mitään jos ei huvita. Kuhan ei suunnitella. Suunnittelen siis olevani suunnittelematta yhtään mitään.

Sitä ennen kerkiän kuitenkin kertomaan teille päivistäni täynnä suunnitelmia. Menneistä ja vielä tulevistakin. Aloitan heti huomenna kertomalla aivan ihanasta kukkailupäivästä viime viikolta. Olkaapas siis kuulolla. Huomenna mennään Niilan kanssa myös vauvateatteriin (johon myös taaperot saa mennä hei), josta ihan varmana kerron fiiliksiä tulevina päivinä.

Tänään oli taas luovuuslaboratorio ja huomaan, että tämä ilta on muodostunut vakiopostauspäiväksi. Syy on selvä. Labra antaa mulle mielettömän paljon intoa, jopa niin paljon, etten pysty heti menemään nukkumaan vaan kaikki se hurja innostelu tarvitsee tasoitella nakuttelemalla näppäimistöä rytmikkäästi. En ole kuulemma ainoa, muutkin labrakanit ovat huomanneet samat tärinät tapaamistemme jälkeen. Tämän postauksen toinen kuva onkin tämän päivän labrasta, siellä tapahtui värikkäitä asioita, joista saatte kuvia parin viikon päästä seuraavan labran jälkeen.

Nyt hyvää yötä teille jotka yhä valvotte, te jotka luette vasta tämän aamulla teille...hyvempää huomenta!

Kukkiin voi hukkuu ja hullaantuu

Luovuuslaboratoriossa oltiin eilen askarreltu kukkamandaloita. Minä polo olen taas flunssassa (taitaa olla näitä äitiyden lisämausteita tämä), joten en paikalle päässyt. Siispä kävin äidin luona noukkimassa viime viikonlopun synttärikukat ja pistin tuhannen palasiksi.
Tuikkis oli mua varoittanut, että tämä on sitten hurjan koukuttavaa puuhaa ja niinhän se olikin ja kaiken lisäksi hirmu terapeuttista.

Eli jos teille joku ihana sunnuntain naistenpäivän kunniaksi tuo kukkia tai olette itse se ihana kukkalähetti, niin nuupahtaneet rehut voi pistää terapiakäyttöön ja ikuistaa vielä kameralla ikuiseksi iloksi. Tulisi muuten aika siisti jullari tuosta mandalasta.

Tässä otteita mun tuotoksesta, hyvää yötä!

Elämän aakkoset

"No  hei vaan hei taas te liikenteen pikku jukuripäät", aloitti mun autokoulun teoriamaikka aina tuntinsa. Kerrassaan leppoisa ja kiva mies, mutta niin lempeä ja rauhallinen ääni, että oli todella vaikeeta pysyä hereillä.

Mutta nyt haluisin kertoa teille taas hieman luovuuslaboratoriosta. Kirjoitan tätä tekstiä kaksi tuntia kotiutumiseni jälkeen (te saatte lukea tämän vasta huomenna) ja olen taas vaihteeksi niin innoissani, etten pysty vielä ajattelemaankaan nukkumista vaikka kello kolkuttelee jo puoltayötä. Saatiin viime kerralla tehtäväksi laatia lista oman elämän aakkosista ja tänään käytiin niitä läpi. Olihan hauskaa, jännittävää ja innostavaa! Kosteilta silmäkulmiltakaan ei säästytty, kun oikein availtiin niitä muistojen saloja. Mahtavaa myös huomata miten eri tavalla ihmiset aakkosensa koosti, millaisia sanoja putkahti esiin ja mitä olisi voinut kuvitella jonkun sanovan, tai mitä samoja sanoja listoista löytyi. Jotkut sanat saivat uuden merkityksen, toiset taas kaarrettiin kiertoilmaisuin.

Erinäisistä sanoista saatiin todella meheviä keskusteluja aikaseksi ja perus parituntinen venähtikin taas kolmeen. Paljon puhutti esimerkiksi sanat tylsyys ja turhuus. Kuinka olisi hyvä opetella olemaan tylsistynyt. Elämä on nykyään niin tehokasta, ettei tylsyydelle tai turhan toimittamiselle ole sijaa. Tästä päästiin myös ajatukseen että tylsyys ja turhuus on kovin subjektiivisia asioita. Moni voisi pitää meidänkin labraa täysin turhana tai tylsänä toimintana, mutta väitän että meistä jokaiselle se on monellakin tapaa erittäin merkityksellistä ja jännittävää.

Tuikkis totesi illan loppusuoralla jotenkin hauskasti, että "niin voihan sen illan näinkin viettää, aakkosia luetellen". Aloin illalla kotona miettimään, että olen kyllä niin etuoikeutettu ja onnekas kun todella voin viettää illan aakkosia luetellen, ihmisten seurassa, jotka ovat vähintään yhtä mukana kuin minä. Ja joiden seurassa ei tarvi yhtään stressata niitä "pieruajatuksiakaan". Kaikki ajatukset saa vain tulla hyvällä flowlla. Olen tavallaan hieman haikeana niiden ihmisten puolesta kenenen tietäisin rakastavan tätä harrastusta, muttei (vielä) ole mahdollisuutta siihen. Toivon niin sydämeni pohjasta, että tämä on vasta jäävuoren huippu ja luovuuslaboratoriosta paljastuu koko sen suuri ja mahtava kapasiteetti kaiken kansan saataville tulevaisuudessa. Siihen asti olen vain hyvin hyvin iloinen, että itse saan kiipeillä siellä huipulla uusia kulmia valloittaen.

Tässä vielä mun aakkoset sen kummemmin niitä avaamatta:

// A:aamu // B:bossu // C:cd // D:duuni // E:eläimet // F:Fazer // G:GoGo // H:hengitys // I:innostus // J:Jarkko // K:kynät // L:lapset // M:mielikuvitus // N:Niila // O:oma koti // P:pohdiskelu // Q:Queen // R:retket // S:saari // T:taide // U:Uutistoimisto // V:vesi // W:Wacom // X: x-kromosomi // Y:ystävät // Z:Zoo // Ä:äiti // Ö:öiset ideat //

Luukku 2: Joulurauhaa jaossa

Luukku kaksi aukeaa ja tuo mukanaan joulurauhaa! Nyt kaikki pikku salatontut levittämään joulurauhaa omalle työpaikalle, koululle, lähikauppaan, minne vaan! Tässä siihen kuponkiarkki. Printtaa alla oleva arkki, leikkaa alareunan tekstit erilleen toisistaan katkoviivaa pitkin ja vie lähimmälle ilmoitustaululle tai sinne missä tätä eniten kaivataan. Voit myös keksiä omia kuponkiarkkeja erinäisillä hyvänmielen viesteillä!

Tämä tehtävä oli myös osa Luovuuslaboratorion viikkotehtävää, jossa juurikin piti toimia salaisesti ja jättää omia salaviestejä tai jälkiä itsestään. Tämä oli minun näkemys. Aion jatkaa tonttuilua koko joulukuun ehdottomasti! Niin hauskaa tämä on!

Sinisiä hetkiä

Marraskuu on yleisesti ottaen aika voimia vievä ja väsyttävä kuukausi. Hirveen pimeetä ja sähkövalot laulaa 24/7, ellei sitten jostain löydy aikaa tunnelmointiin kynttilän valossa tai takataskussa killota menolippu Mombasaan...no ei ole liiemmin näkynyt, heh.

Mutta on tässä hämäryydessä jotain loistoakin: aamut ovat olleet uskomattoman kauniin värisiä monena päivänä. Sen verran kun väsymyksen muuraamia silmiä heti aamusta auki saa, niin kannattaa tiirata ulos, saattaa löytää ihanan sinisyyden ♥.

Tein näistä sinisyyden tunnelmista samanlaisen värikartan kuin syyskuvista taannoin, vaan se meni suoraan Luovuuslabran kansioon. Pienen kuvan löytää Uutistoimiston Instafeedistä tosta oikeelta.  
Esittelen kansiota täällä sitten myöhemmin. 

Sinisiä unia kaikille!

Luovuuslaboratorio

Mun on tässä viikonpäivät tarvinut nyt vähän purkaa päätä. Löysin nimittäin viikko sitten illalla itseni istumasta teekuppi kätösessä ja satsuma toisessa melko yllättävästä paikasta.
Olin Tuikkiksen kodissa, luovuuslaboratoriossa. Meitä istui siinä viisi naista, kukin hieman eri ikäisiä ja toisilleen tuntematonta. Vain Tuikkis tunsi kaikki jotenkin. Minut tämä ideoita pursuava naisihminen nappasi täältä, Uutistoimiston kautta luovaan ihmiskokeeseensa mukaan. Ja ah, olen niin onnellinen että nappas!

Nyt teistä moni varmaan jo miettii että mikä ihmeen Luovuuslaboratorio. En voi siihen vielä oikein antaa selkeää vastausta, sillä en itsekään tiedä vielä paljoa enempää. Vain käytännön asiat ovat vasta selvänä: ryhmämme tapaa jokatoinen tiistai vuoden ajan ja teemme erinäisiä asioita ja hankimme työkaluja kukin omalla tavalla luovaan elämäämme. Tuikkis kuvaa blogissaan asiaa selkokielisemmin täällä.

Mun kohdalla työkalut tulee varmasti näkymään niin ammatin puolella kun kotonakin. Kotona on jo alkanut tapahtua: sain vihdoin voimia ja inspistä jatkaa tätä sangen keskeneräistä pesänrakennusta. Epämääräisesti pitkin kotia pyörineet kehykset ovat vihdoin alkaneet löytämään tietään seinille, keskeneräiset projektit laitettu riviin ja niitä alan työstämään loppuun, kymmenen uutta prokkista keksitty odottamaan orrelle ja pari hassua alotettu vanhojen kaveriksi. Tuntuu hyvälle!

Tuikkiksen kotona olikin inspiroivaa ja sangen viihtyisää kun seinät ei huutaneet tyhjyytään, vaan joka puolella oli toinen toistaan suloisempia ysityiskohtia riemukkaissa väreissään (kurkista vaika ite täältä), ihan heidän näköistä siis! Tuntuu että olen etuoikeutettu kun saan kuulua tähän ensimmäiseen "koekaniryhmään" ja siten saamme olla muovaamassa koko projektia ja istua tuossa suloisessa pirtissä hörppien teetä. 

Melko oleellinen osa labratyöskentelyä on oman luovuuskirjan täyttäminen, mulla se on A4 kansio täynnä erilaisia papereita. Sinne arkistoidaan kaikki. Aamupäiväkirja on ensimmäisen tapaamisen tehtävistä ehkä jännittävin. Aamuja dokumentoidaan tuonen omaan kirjaan mieleisellä tyylillä. Ei ehkä yllätä, että itse olen piirtänyt melko paljon. Saatte varmasti nähdä tämän vuoden aikana useita otteita tuosta kirjastani. Voisinkin lisätä tuohon oikealle tunnisteisiin sanan "Luovuuslaboratorio", josta sitten löytyy kaikki aiheeseen liittyvät postaukset. Myös Uutistoimiston Instassa kuvat löytyy #luovuuslaboratorio sanalla.

Mutta mitä sitten tapahtuu kaneille tämän vuoden jälkeen. Me jatkamme. Mutta koe on toivon mukaan valmis ja sen myötä syntynyt, hieno kokonaisuus, joka on valmis ottamaan seuraavan porukan pauloihinsa. Sanoin ystävälle että tämä ei oikeastaan ole edes laboratorio koekaneille vaan kaninkolo itse ja kuten Liisa ihmemaassa -sadusta tiedetään, kaninkolot voivat viedä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.