Sivut

24.10.2012

Mielikuvitus lentämään!

Oon oikea super haaveilija. Mulla on haaveita monen moisia, pieniä ja suuria ja uusia syntyy samaa tahtia, kun vanhoja saavutetaan. Tänään haaveilin muhkeasta nutturasta päälaella ja pitkästä ihanasta tukasta. Huomenna kenties nauruhermoja kutkuttavasta kikatteluhetkestä ystävän kanssa. Jatkuvasti jostain.

Haaveilen myös luovasti ja jopa utopistisesti. Pienenä haaveilin, että pilvien päällä voisi pomppia ja että niilä voisi ajella samalla tavalla, kuin Muumien alkutunnarissa...(vai onko se sittenkin lopussa?).
Haaveiluuni liittyy siis todella vahvasti myös lentävä mielikuvitus. Saatan sepittää päässäni pitkiäkin tarinoita, miten elelen tulevaisuudessa hurjan mahtavaa kuvittajaelämää uskomattomassa ateliéssani ihanien ja kauniiden lasteni ja Jarkon tullessa päivän päätteeksi hymyssä suin huutelemaan minua kotiin (studionihan sijaitsee kauniin talomme piharakennuksessa). Ihmisen pitää saada haaveilla ja mielikuvitella.

Eräs kaverini kertoi joskus, että hän sepittelee vastaantulijoiden ulkomuodon perusteella tarinoita heidän ympärilleen. Tilanne saattaa neidin mielikuvituksessa laukata niin pitkälle, että vastaantulija on kokenut aiemmin päivällä vähintäänkin järkyttävän tragedian ja nyt murheen murtamana raahustaa katua pitkin kohti alkoa ostamaan ensimmäistä viinipulloa, joka käteen tarttuu, vaan ei saa sitäkään ostettua, koska rahapussi varastettiin edellisissä liikennevaloissa. Tämän jälkeen ystäväni tuntee mielipahaa ja sääliä ihmistä kohtaan ja murehtuu lähes kyyneliin sääliessään tuota poloista ihmiskohtaloa. Tietysti vähät väliä mikä se todellinen tilanne on (todennäköisesti kuitenkin ihan normi päivä, ehkä vähän työstressiä, mikä vetää olkapäät kumaraan ja näin hämää ystäväni vilkasta mieltä). Mielestäni tuo on jotenkin aivan mahtavaa ja todellista arjen luovuuden juhlaa. Tosta voisi olla hyötyä kirjoittajille.

Miten oikeastaan päädyin tänään kirjoittamaan edes haaveilusta?
Eilen kadulla kävellessäni kuulin kun äiti ja poika kävi lyhyen keskustelun. Poika noin viisi vee huudahti innoissaan osoittaen torin laidalla olevaa vanhaa rakennusta (kuva täällä), että “kato linna!”, johon äiti vastasi, että “niin, on se vähän niiku linna”. Olin hyvin pettynyt. Jos äiti ei olisi ollut niin väsynyt ja miettinyt jo kauppalistaa kuumeiseti päässään (joka tietysti selittää tämän varsin ymmärrettävästi), hän ehkä olisi tajunnut vasta, että “kato niinpä onkin, onkohan siellä asunut joskus joku hieno kuningas ritareineen?”
Mielestäni oma ehdottama vastaukseni olisi antanut tilaa lapsen mielikuvitukselle ja ehkä jopa ruokkinut sitä eteenpäin, ilman että siitä olisi mitään haittaa, että totuutta vähän värittää. Mielestäni äidin vastaus oli tylsä ja mielikuvitukseton. Tai noh. Ehkä vieläkin karumpaa olisi ollut, että äiti olisi tiuskassut: “ei se ei ole linna, vaan vanha Kansallis osake pankki!”

Ja hei nyt te, jotka siel mietitte, että ootappa vaan kun saat ne omat lapset, niin tiedät! Teille sanon, että niin odotankin! Sepitän niille semmosiakin tarinoita, että satukirjatkin jää mielikuvituksessaan kakkoseksi, hehe.

Oikein mielikuvituksekasta yötä kaikille!


9 kommenttia:

  1. Tämäpä oli hauska kirjoitus! Mukava lukea yhtä mielikuvituksellisen immeisen juttuja ;) Mutta kyllä tuo kaverisi mielikuvituksenlento saattaa jopa hakata omani ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kiva kun viihdyit :). Kaverini onkin kyllä luovalla alalla, että tuo milikuvituksen riemujuoksu ei kyllä mene hukkaan :)!

      Poista
  2. Hihi! Ihana postaus! Meillä tulee mini kyllä elämään satujen ja tarinoiden keskellä, äitinsä on omannut aina sen verran vilkkaan mielikuvituksen että noin tylsiä vastauksia ei saa vaikka olis viikkojen ruokalistat harteilla ja kaikki muukin pielessä! Myös isänsä on järjetön hassuttelija, minkähänlainen hupsu perhe meistä oikein tulee :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on blogissas kyllä jo niin ihana elämän positiivinen asenne ja mukavat tekstit, että olen aivan varma, ettei miniltä ympäriltään mielikuvitusta puutu :)!

      Poista
  3. Hyvä postaus tämä . Meillä oli juuri eilen koulussa mielikuvituksesta ja ideoinnista ja muutama testikin tehtiin. Tulos oli aika tyrmäävä, miten aikuinen ihminen itse torppaa jo kaikki ideansakkin ennen kuin päästää niitä ulos pelkällä järkeilemisellä. Ideoiden pitäisi antaa tulla ja lapsethan näin tekee. Niistä voi sitten karsia yli puoletkin ja ne jäljelle jäävät on sitten niitä hyvä. Mutta kun niitä hyviäkään ei tule jos ei anna tulla.

    Jotain kaaviotakin katsottiin ja se mielikuvitus on parhaimmillaan tohon 7 v asti jonka jälkeen se romahtaa ihan alas ja pysyy siellä sitten taas johonki 65 v asti. Toi äidin tokaisu lapsen linnajuttuun on hyvä kuvaus tästä lapsen ja aikusien erosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylläpä sattui sitten sopivasti :D! Nää on kyllä aika mielenkiintoisia hommia nämä asiat kun puhutaan mielikuvituksesta! Pitäis oikeen itsekin joskus lukea enemmänkin aiheesta. Nyt tietysti opparin kanss atulee kahlattua paljon asiaa lapsista ja heidän tarpeestaan saduille. Että samoilla seuduilla liikutaan täälläkin.

      Poista
  4. Siskon kanssa joskus vuosia sitten ajeltiin mökille ja siellä matkalla nähtiin nainen seisomassa bussipysäkillä. Kyseinen nainen oli siis meille täysin tuntematon, ja tuskin ollaan tavattu sen jälkeenkään. Me kaksi ylimielikuvituksekasta kehiteltiin kyseiselle naiselle niin traaginen tarina, että jos joku ois kuullut, ni ois saatanut kutsua meille valkotakkiset apuun.
    Nykyään miehen kanssa saadaan samalaisia tarinoita tempastua ihan tyhjästä. ei tartte nähdä ees ihmistä seisomassa bussipysäkillä.
    Aika tyly äiti, mahtaa olla hänellä melko tylsä elämä, kun ei näe linnaa Lahen torinlaidalla. Toivottavasti lapsella on joku muu aikuinen, joka osaa ruokkia lapsen mielikuvitusta.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aivan mahtavaa :D. Ihanaa kun lukijoissa on mielikuvituksekasta porukkaa :)!!

      Poista
  5. Tännehän on ilmestynyt paljon uusia kivoja kirjoituksia, kun en oo hetkeen ehtinyt käymään! Mites tuo sun traagisia tarinoita sepittelevä kaveri kuulostaa niin tutulta..? :D

    VastaaPoista