Sivut

11.10.2012

Kaksi asiaa tuoksusta

Tässä viime päivinä meidän kotona on ollut valloillaan erilaiset tuoksut. Eilen päästin keittiöstä salavihkaa vapaalle jalalle asunnossamme äärimmäisen harvinaisen tuoksun: PULLA! Ah, voi naapuri parkoja, jos tuo ihana dunkkis meni rappuun asti! Olen vahvasti sitä mieltä, että ilmanraikastimia pitäisi saada pullantuoksulla. Siinä tietysti tulisi ikävänä sivuoireena jatkuva pullahimo. Joku kaverini joskus sanoikin hupaisasti, että “pulla päivässä pitää kylkiluut piilossa!” haha.

Ihan näin yhden kokemuksen perusteella parhaaksi havaittu solmupullaohje löytyy täältä KLIK! Muistappa vaivata taikina kunnolla, niin tulee hyvvee!

No aina ei meilläkään näin namille tuoksu. Kissan vessat kun tuoksahtaa joskus tumakoitten aamupissojen jälkeen niin jäätävälle, että ydinlaskeumakin kalpenee siinä hajussa (no ei ny ihan, hehe). Mutta tähän on meidän huushollissa tullut ihana pelastus! Primacatilla on nimittäin niinkin mainio tuote, kuin kissanhiekkaraikaste, joka on puuterimaista tököttiä, jota sirotellaan kissanhiekan sekaan puhditsuksen yhteydessä. Siellä kun kissa kuopsuttelee sitten, niin pisuhajujen sijaan vessasta pölähtää hieman mummomainen laventelin tai jonkin vastaavan tuoksu.

En tiedä miten tämä toimii avonaisessa vessassa tai laiskemmilla vessansiivoojilla, mutta meillä ainakin kun on kaksi umpinaista vessaa luukulla ja putsataankin vessat aamuin illoin, niin pissanhajut pysyy kyllä kurissa. Mikään ei ole ärsyttävämpää kun astua kämppään, josta jos ovelta haistaa, että jaha kissanomistajia. Koska ne hajut on kyllä oikeasti mahdollista pitää suurimman osan ajasta ihan kivasti kurissa pienellä vaivannäöllä ja tämmösillä kelpo tuotteilla.


PULLAVA!
Pojat tässä vähän aamu-unisina ja vielä rähmät silmissä haluaa jeesata mamia tuotteen kuvaukseen, hehe.

7 kommenttia:

  1. Sun pullat on kyl kivemman näkösiä ku mun pullat... :D

    VastaaPoista
  2. Namskis, pullaa! Selvästi onnistuneita pullasia...itsellä kun joskus tulee sellaisia kivikovia kippanoita :)

    VastaaPoista
  3. Me käytetää kissanhiekan seassa vauvan talkkii. Ellei olla eriksee ostettu
    eläinkaupasta tuoksuvaa kissanhiekkaa. Ever clean tais olla se merkki. oikein hyvä. Saa erinlaisii mut tuoksui taisi olla vaan kaksi vaihtoehtoi. voimakas ja laventeli. :)

    VastaaPoista
  4. Kissat on kuvassa just sen näkösiä, että suorastaan vaativat päästä mukaan kuvauksiin... ;DDD
    Täytyy tota raikastetta kytistellä kaupasta, en oo aiemmin kuullutkaan siitä. Kiitos vinkistä. =)

    VastaaPoista
  5. Mä taas inhoan sitä vauvatalkin tuoksua! :D Mieluummin kissanpissa! :D

    Mutta joo. Pulla on kyllä yks maailman parhaista tuoksuista ja myös makuna ihana. :D Yritän tosin nyt itse olla jonkinlaisella "gluteenittomalla laihiksella", joten ei parane paljon pullia nyt haistella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinjoo kappas tää onkin laventeli, eikä vauvatalkki...

      Poista
  6. Pullantuoksu on kyllä yksi maailman parhaista tuoksuista. <3 En edes pidä pullasta niin kovin paljoa, mutta voisin leipoa niitä ihan pelkän tuoksun takia. :)

    VastaaPoista