Sivut

20.5.2012

Joskus se on juuri niin mustavalkoista

No onpa sunnuntai. Hävittiin lätkän pronssiottelu, mutta sen sijaan sain oman kalamieheni kotiin. Eli ei harmita kyllä yhtään. Jarkkis oli siis kalareissulla tuolla jossain ties missä perähikiällä ja se hupsukka oli ostanut mulle jopa tuliaisia! Ihanata.
Ulkona on tällä hetkellä aivan mielettömän upea ilma. Pitää lähteä heittämään iltalenkki tuohon Radiomäelle, joka muuten on aivan mahtava metsälenkkeilypaikka Lahden keskustassa.

Oltiin Raisan kanssa eilen illalla lenkillä ja mulla tais jo hieman naama kärtsätä siinä auringossa, sen verran punotti koko naama illalla. Pitää vissiin hankkia joku suojakertoimellinen kasvorasva. Olisiko lukijoilla suosituksia tähän?

Vaan nyt menen haastattelemaan tuota miekkosta, että miten niillä reissu meni. Sitä ennen kuitenkin vielä ajatus siitä, kuinka moni asia on tänään ollut hyvin yksinkertaisen mustavalkoisia. Tässä pieni lista niistä:

- sunnuntai on päivistä haikein
- töitä on tehtävä jos haluaa saada ne etenemään
- jos nukkuu huonosti on päivällä väsynyt
- jääkaapissa ei ole ruokaa sillon kun kauppa on kiinni
- Suomi ei voittanut lätkässä
- tuliaiset ovat ihania ja pelastavat päivän kuin päivän
- Kouvolan laku on parasta lakua!

Anselmi au natuel aamuisella

Leon halusi jatkaa unosia vaikka mami petas jo sängyn

Taivas oli aamulla kovin pilvinen,  kun nyt sen sijaan paistaa aurinko ihanan lämpimästi

Vito ihana vanhus haisteli tuoksuja kirkkopuistossa vailla kiirettä. Sunnuntai.


6 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia! Ihana Anna, Ihana Leon, Ihana Vito!

    VastaaPoista
  2. SAMAA MIELTÄ! IHANA SUNNUNTAI-TUNNELMA!

    T. mertsi :)

    VastaaPoista
  3. Sunnuntai todellakin ON päivistä haikein.
    Ja tuliaiset kelpaa aina, I agree.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet samaa mieltä kanssani Maana! Vaan niinhän myö usein ollaan näissä tunne-asioissa :D!

      Poista