Sivut

31.5.2012

"Idiootti ei unta rakasta, ei pidä kuoleman serkkupojasta!"

Tein tänään jonkin sortin omakohtaisen ennätyksen duunireissulla Helsinkiin. Nimittäin nyt kävi niin, että minä multitaskauksen maailmanmestari, joka yleensä hoitaa junamatkalla popup officensa kanssa duunia halki, poikki ja pinoon NUKUIN koko matkan molempiin suuntiin. Enkä mitenkään vienosti torkahtanut, vaan ihan sillä tavalla rehdisti kuola poskella valuen, suu auki vetelin hirsiä ja näin ihan untakin! Taitaa olla vähän työntäytteiset ajat tässä meneillään, kun noin väsynyt olin.

Tiedättekö sen tunteen kun alat torkahtelemaan ja olemaan unen ja valveen rajamaastossa, ehkä pyörittelet jotain ajatusta mielessäsi ja yhtäkkiä havahdut, siihen että mietit jotai persjalkasia pirajoita (tai muuta ihan yhtä irrationaalista ja pimeää)?!? eli kyseessä onkin jo uni, eikä enää ajatus, et vaan huomannut missä vaiheessa ajatus muuttui uneksi. Se on niin hämärä tunne. Mulle kävi junassa juuri noin tänään ja olin kyllä hetken aikaa ihan ymmälläni. Toinen todella ikävä saman horrostilan ilmiö on se kun havahdut siihen, että joku muka huutaa lujaa nimeäsi. Se on niin horror kokemus yksin yöllä, että ei toivo sitä kyllä sattuvan turhan usein. Mulla on tästä tullut joskus myös fyysinen kokemus. Silloin havahduin siihen, että joku olisi koskenut minua hiuksiin. Ihan hirveä tunne. Herään myös aika usein yöllä painajaisiin joilloin on kyllä aivan parasta, että mulla on tuo oma Jarkkis kenen kainaloon mennä piiloon kun on niin paha mieli painajaisesta.

Unet on kyllä yleisesti ottaen ehdottomasti elämää rikastuttava asia ja näen joskus jopa unissa kivoja aiheita piirustuksiini. Vaan jospa tästä lähtisi nyt ottamaan sitä unta palloon!

ps. muistakaa mennä osallistumaan blogiarvontaan täällä, ei ole vielä montaa osallistujaa!

Tässä Lahen oman Raappanan loisto biisi uniaiheeseen liittyen:


1 kommentti:

  1. Hah, juurikin viimeksi kun z-junalla matkustelin nukuin samalla tavalla rehdisti naama kuolassa. Samalla kertaa näin sitä unta, missä tuntuu kun putoaisi jyrkänteen reunalta ja hätkähdin niin että meinasin sen takia pudota penkiltä :D

    VastaaPoista