Sivut

27.5.2012

Festarifiilistelyä ja blogiarvonnan julistus

Onpas taas ollut mukava päivä! Käytiin tänään Espoossa Jarkon siskon perhettä tapaamassa ja oli kyllä kiva nähdä heidän poppootaan. Muksut oli taas kasvanut hurjasti, kuten noilla on tapana tehdä. Mikäs oli ollessa siellä heidän nätissä pihassa, leikkiä lasten kanssa auringossa ja syödä jätskiä ja marjoja. Kyllä tuntui taas, että tää on sitä ihanaa kesäelämää!

Siinä kun ajeltiin Espooseen niin mitä silmäni näkivätkään! Kivenlahti Rock jullareita oli jo ympäri Espoota! Siinä vaiheessa tuli sellanenkin hymy tämän likan naamalle ja kupliva mieli kun tajusin, että hei me ollaan oikeasti likkojen kanssa menossa ihan pian festareille! Zai ai ai! Ihan hurjan hienoo. Tämän ihanan kesäisen juhlafiiliksen kunniaksi tässä tulee parit biisit Kivenlahti Rockin muutamila parhailta esiintyjiltä:

Chisu - Kolmas Pyörä Plutonium 74 - Alakerran orkesteri
Stam1na - Puolikas ihminen

Teflon Brothers - InTolu

Jukka Poika - Älä tyri nyt

Apocalyptica - SOS


No olihan mahtavia biisejä kerrassaan! Eikä tossa suinkaan ollut kaikki esiintyjät, joiden tahtiin aion heilua!

Mutta hei nyt tulee se ehkä joidenkin teidän odottama, eli blogiarvonnan julistus!
Mietin pitkään mitä pyytäisin teitä tekemään osallistuaksenne kilpailuun ja mietin, että olisi kiva taas vastata johonkin haasteisiin. Elikkäs kilpailu menee näin:

BLOGIARVONTA:

Keski minulle jokin kysymys tai haasta minut kertomaan jostain aiheesta blogissani. Eli kysymykset voivat olla esim tyyliä: “Mikä on hulluin teinivuosien muistosi?” tai “Kerro mielipiteesi x-aiheesta” tai mitä hyvänsä selkeää. Eli ei näin ympäripyöreästi kuten “olis kiva lukea enemmän duuneitasi”. Got it?

Osallistumisaika on kaksi viikkoa ja vastausaika alkaa nyt ja päättyy 10.6.2012. Kaikki tähän postaukseen tuona aikana kysymyksellä/haasteella  kommentoineet osallistuvat arvontaan. Palkintona kolmelle onnekkaalle minun printit (kuva alla). Ja tällä kertaa jakamalla tätä arvontaa omassa blogissa saa myös toisen arvan.
Kysymyksiä saa toki esittää kerralla useammankin!

Kun osallistut kirjoita kommenttikenttään:

a) kysymys/haaste
b) sähköpostiosoite
c) monella arvalla ostallistut (jos osallistut myös mainostamalla omassa blogissa linkkaa perään myös oma blogisi)

Onnea kaikille arvontaan! Jään innolla odottamaan kivoja kysymyksiänne ja haasteita!





19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No mutta tuohan on oikein hauska postaus aihe :)! Siitä vois tehdä kokonaisen pikku postauksen, kiitos Pipsa ja hieno avaus tälle arvonalle!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Sori, sählään täällä lukuisilla eri persoonillani. Siksi tuo edellinen poistettu Kirsikka.

    Mutta kysymys: Miksi susta tuli graafinen suunnittelija ja miksi haluat tehdä sitä työtä? (Eli tahdotko esim. pelastaa maailman tai tehdä siitä kauniimman/selkeämmän/jotain muuta, mitä?)

    Hupsis, siinä taisi kyllä olla jo kaksi kysymystä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kirsikka! Tää on oikein hyvä postausaihe myös, innolla oottelen jo että pääsen näihin arvonann jälkeen vastailemaan :)!

      Poista
  4. Mä haluisin tietää jotain blogeja ja muita, jotka inspiroi töihin ja sellaiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tää onkin oikeen kiva vastaus. Mulla on parikin artsublogia mitä seuraan säännöllisesti :)! Teen niistä postauksen! Kiitos!

      Poista
  5. Anonyymi2/6/12 19:43

    Kerro, mitä teet ja miten elät 10 vuoden päästä.


    amp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea kerrassaan. Kiva kun saan mointa hyvää postausaihetta!

      Poista
  6. Kerro mikä on hauskin ja/tai kamalin matkakokemus taikka sitten mikä on sun lempari tuliainen jonka olet saanut tai itse tuonut matkalta. :-)

    Yksi arpa nyt vain koska päätin vasta eilen että kirjoitan tästä lähtien suomeksi niin ei ole vielä niin paljoa lukijoita että he löytäis tänne sun blogiin :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna oikein kelpo ajatuksia! Ihana päästä vastailemaan näihin :)!!

      Poista
  7. Kerro omista lempitaiteilijoista ja miksi ne puhuttelee sinua.

    Yksi arpa, kiitos.

    abackman66 at hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tämäkin oikein kiva aihe tarttua ja vähän valaista teille hyvät lukijat. Kiitos :)!

      Poista
  8. Anonyymi4/6/12 21:18

    Mistä ammennat inspiraatiota töihisi/taiteeseesi?

    Yksi arpa, tanke.

    jennikorho@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oon joskus hieman sivunnutkin, mutta tästä vois tehdä kyllä ihan koko postauksen :)! Kiitos vastauksesta ja arpaonnea ;)!

      Poista
  9. Mie olen joskus satunnaisesti lueskellut siun blogia, ja aina olen miettinyt sellaista kysymystä että jos keksisit itse jonkin uuden taidesuunnan/taiteentekotavan, millainen se olisi? :)

    Yksi arpa vaikka muutoinkin olisin tämän kysymyksen jossain vaiheessa varmaan esittänyt :D

    elinahan_mie@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska ja haasteellinen kysymys Epe! Tähän tartun varmasti. Kiva kun luet blogia :)

      Poista
  10. Hmm.. En ole vielä kovin paljoa lukenut blogiasi (Pipsan blogin kautta tänne eksyin) joten en tiedä onko jossakin postauksessasi jo vastaus tähän mutta kysyn nyt kuitenkin kun itseäni kiinnostaa: mistä juontaa juurensa blogisi nimi? :)

    Minullekin yksi arpa sillä oma blogini on sen verran uusi ettei sinne vielä kannata paljoa muiden arvontoja mainostaa kun ei ole kävijöitäkään :D Mutta sinua alan kyllä seurailemaan! Tosi kaunista taidetta teet!

    sanja.kannus(ät)gmail.com :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikein hauska kysymys, pitääpä tämäkin tarnina kertoilla tässä tulevissa postauksissa ehdottomasti :)!

      Poista