Tassutellen

Oon ollut niin reippaana likkana kaiken muun suhteen koko loppu ja alkuviikon, etten oo edes tänne kerinnyt raapustamaan. Viikonloppuna tuli tehtyä töitä, mutta myös sukuloitua. Käytiin Jarkkiksen mummolassa ja vanhemmilla. Tapasin pitkästä aikaa maailman ihanimman kummityttöni ja tämän isoveikan. Ovat kyllä niin suloisia muksuja, että sydän pakahtuu.

Viikonloppuna olikin aivan ihana aurinkoinen ilma ja usko siihen, että kevät vielä koittaa alkoi kytemään sisuksissa. No tänään tuota uskoa on koeteltu aika lujaa lumimyräkän toimesta, kun viiman ja sohjon halki aurasin reittiäni äidin luo, vaan minä en lannistu. Teen kohta vaikka jonkun kevättanssin, jos ei muu auta! 

Jos ei taivaalla olla nähty aurinkoa, niin mun naamalla ainakin paistoi sellainen, kun tein kaiken maailman tarvittavia hakemuksia NewYorkin matkaa varten eilen. Perustin myös matkakansion, jossa on printattuna lentoliput ja muut. Passikin siellä köllöttää hyvässä tallessa, sai taas nauraa sille omalle passikuvalle, miten ne onkaan aina niin jäätäviä?! Niin siis niille, joille en ole vielä kertonut, niin myö lähdetään luokan kanssa viikoksi Nykiin 20.3. eli ihan pian! Nyt alkaa jännittämään. Pitää ahkeroida nyt töitä, niin sitten kerkiää lomailemaan hitusen. Lento on suora, mutta silti saan istumalihaksiani turruttaa lentsikan penkeillä yhdeksisen tuntia suuntaansa. En ole koskaan ollut noin pitkällä lennolla. Saas nähdä kuin pahasti mun polvet tykkää kyttyrää, kun nuo tuppaa vihottelemaan jo pidemmissä leffoissakin. 

Vanhuus ei tule yksin... vaan ihan älyttömän varmasti! Mulla on reilun viikon päästä synttärit. Tänä vuonna en aatellu ottaa samanlaisia ikäkriisejä kun vuosi sitten (niistä voit lukea täältä). Valmistuminen on ihan nurkan takana, mulla on ihana kihlattu ja ihana kummilapsi, kissankin menin hommmaamaan ja duunijutut luistaa, mikäs tässä on “vanhetessa” (niin kauan kun ikä alkaa kakkosella ei oo paineita!), vaikka omaa autoa, palkallisia lomia, häitä ja taloa ei vieläkään ole, hyvä se on olla jotain mistä haaveilla.

Hassua, että mun vanhenemiseen liittyvät ressit ei oo koskaan liittynyt ulkonäöllisiin juttuihin. En omista yhtään ryyppy/selluliittivoidetta ja enpä oo kauheesti pelännyt minkään roikkumisia. Kun syö hyvin ja jaksaa harrastaa liikuntaa niin luonto hoitaa kyllä meikän parasta ennen päivän pois näköpiiristä.

Jottei mene liian vakavaksi niin ryppyjään ylpeästi kantava Leon Shamrock Don Amen esittää teille nyt sulokkuutensa salaisuuden, tassuttelujumpan (sori blogger tekee näistä super huono laatuisia, seuraavat lupaan laittaa paremmalla ajalla youtuben kautta):

And the winner is...

Eli nyt on arvonnat pidetty ja suoritettu! Kiitos kaikille osallistuneille, sain hurjan paljon kivaa tietoa siitä, mitä työ haluatte mun täällä käsittelevän. Oli erittäin kiva huomata, että monia lukijoita kiinnostaa juuri mun omat duunit ja kaikki toi käsillä tekeminen. Osallistujen määrä oli myös positiivinen yllätys!
Ja nyt siis itse asiaan (tattada-tatta-taa!), nimittäin Jarkko tuossa juuri äsken toimi mun arpajaismiekkosena ja nosti hienosta arpajaiskupista kaksi nimimerkkiä, jotka ovat  ensu ja Neiti Säie! Onnea voittajille oikein kovasti! Jos laitatte mulle sähköpostiin a.polkutie(at)gmail.com teidän osottet ja tiedon, minkä printin valitsette noista, niin saadaan palkinnot voittajille kotiin. Onnea onnea!
Kiitos kovasti kaikille lukijoille, juuri teille mä tätä juttua täällä kirjottelen päivät pääksytysten ja koska tämä arvonta oli näin hurjan kivaa, aion varmasti pitää näitä arvontoja useamminkin nyt.
Olenkin jo päättänyt, että seuraavaksi keväämmällä voisin pitää arvonnan bloggaavien lukijoiden mieleen ja arpoa minun suunnitteleman blogibannerin voittajan blogille voittajan toiveiden mukaan :)! Jos kuulostaa hyvältä niin kannattaa pysyä Anselmin uutisten parissa jatkossakin! Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kissatouhuja

Tänään rakas kissani Leon on ollut oikein super suloinen. Facebookkasin läppäri sylissä sohvalla, niin tuo höpsö änki läppärin alle, kun se pohja on tietysti lämmin. Ja kun tuo mötkö ei ole enää mikään pikku kisu vaan iso kun mikä. Komia poika.
Tänään olikin ihan viimeiset lukkarissa lukevat opiskelupäivät mun amk opintourallani. Huh, ihan hullua. Sit olis enää oppari ja yks yrityskurssi, jonka senkin saatan joutua tekemään verkkokurssina. Mihin nää kaikki opintopisteet on vaan ropissu, kun tuntuu, että vasta mä alotin ja nyt niitä on jo about 230...huh. Mutta nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna herätä aamulla UIMAAN ja sit töihin. Jee.

Vangitsin Leonin syvimmän olemuksen tänään luennolla tämmöseen piirusteluun

Palkintoprintit vihdoin näytille!

Hei ja hou! Tässä tulee vihdoin  eilen printtaamani palkintoprintit. Ajattelin, että otan saman tien muutaman vaihtoehdon, joista voittajat saavat sitten valita eniten tarkoitusperiinsä sopivan printin. Tässä pitäisi nyt löytyä jokaiselle jotakin. Jos et ole vielä osallistunut arvontaani voit tehdä sen TÄÄLLÄ.

Ja aina voit osallistua arvontaan myös sillä periaatteella, että tuossapa mukava lahja kummitytölle/pojalle/tädille jne, eli vaikei palkinto osuisikaan juuri sinun tarkoin harkittuun sisustukseen, voit aina ilahduttaa sillä jotain muuta. Mulla toiveena on vain, että printit pääsee hyvään kotiin, missä niistä on iloa katsojilleen.

Tässä ne nyt sitten tulee:

Kummaa!

Hei vaan hyvät immeiset ja mukavaa alkanutta viikkoa! Nyt onkin luvassa aiemmin lupaamani näyttelysuunnittelun kurssin lopputuleman esittely. Eli pienoismallin kaikkine osineen olen itse omin pikku kätösin väkertänyt. Samoin juliste ja kutsu on täysin omaa designia. Taulut seinillä ovat lempi kuvittajieni kuvia eri lastenkirjoista ja ne olen itse "kehystänyt" hehe.  Ja pidemmittä puheitta, annan presentaationi puhua puolestaan:

Rakastumista & Rakastamista

Rakastuin tänään palavasti. Tuli vallan se tunne, kun jokin vieras tuntuu tutulta ja ennen kuulematonta osaa hyräillä eteenpäin kuin itsestään. Jo ensisävelistä sen tiesin, että biisi nimeltä “Me kuulutaan yhteen” tulee valloittamaan minut. Kun huolettomat kitarasoundit lipuivat radion kaiuttimista korviini heräsin piirrustusptojektini syöveristä kuin taikaiskusta: Mikä ihana biisi?

Kyseessä oli Atletico Kumpulainen nimisen pändin biisi Me kuulutaan yhteen. Biisin absoluuttisen hyväntuulinen poljento sai minut todella pysähtymään ja kuuntelemaan. Ja mikä ihmeellisisntä, tällaiselle surkastuneen nimimuistin omaavalle pololle jäi jopa sekä pändin, että biisin nimi mieleen..Ihmeiden aika ei ole ohi! Tähän aion toden totta tutustua lisää, onhan ko jampalla ollut sormensa pelissä yhden sunnuntai suosikkini Scandinavian Music Groupin meiningeissä.

Tässä se biisi olis kuultavissa nyt ihan

Päivään mahtui muutakin ihanaa rakkautta, kun kävin ottamassa ystäväpariskunnastani kihlakuvat. Tuli krrassaan  hurjan nättejä kuvia ja söpöyttä ja rakkautta niissä piisasikin. Etenkin kun alkukankeudesta päästiin eroon saatiin kyllä ihan mahtavia hulluttelukuviakin. Rakkaus on iloinen asia ja se saa mun mielestä näkyä tollaisissa “virallisemmissakin” kuvissa.

ps. Printtejä en nyt tällä viikolla vielä kerinnyt koululle ottamaan, mutta tiistaina mulla on sinne ihan asiaa, niin silloin näette. Käykääpä sillä välin vielä osallistumassa arvontaani täällä.

Mun luonnoskirjan aarteita  (suukko 2011)

Hei Helzinki!

Tässä viime aikoina on tullut käytyä Helsingissä varmaan enemmän kun ikänä ja mikäs siinä kun junamatka kestää tunnin Z:lla lepposasti körötellen. Tällä erää matka olikin melko puhtaasti duunimatka. Poikkesin kuitenkin ennen paltsua Kiasmaan katsomaan tai paremminkin kuulemaan ja elämöimään teoksen Korppiparvi - The Murder Of Crows. Pakko sanoa, että enpä ole mitään vastaavaa ennen kokenut. Ihan mielettömän hieno äänipläjäys joka sai ihan fyysisiä tuntemuksia aikaan. Siinä vaiheessa kun jättiaallot vyöryy äänimassana sua kohti, ei ole kaiketi muuta kuin luonnollista että tulee tunne, että on pakko pidättää hengitystä ja painaa päätä kohti polvia. Miten tämä kaikki sitten saadaan aikaan? No näyttelyyn ollaan rakennettu 98 kaijuttimen ja 20 vahvarin voimin äänet jotka ympäröi...kuulomoa? 30 minuuttia mahtavuutta. Mutta lisää infoa löydätte TÄÄLTÄ.

Muuten Helsinki olikin taas oma kiireinen itsensä. Toisinaan mulle tulee etenkin talviaikaan tunne, että liiankin kiireinen. Ihmiset poukkoilee sohjossa ja törmäillee. Lahen tyttö tarvii vähän enemmän tilaa ympärilleen, heh. Kesällä kyllä rakastun Helsinkiin aina uudestaan ja uudestaan. Saiskohan Helsingistä “kesämökkejä”? Siirtolapuutarhasta oma pikku mökki Annalle kiitos.

Oletteko muuten huomanneet että VR:n penkkien kuosissa on edestakaisin kulkevia nuolia, kuten junat...melko nokkelaa. Joskus tätä meidän luokan likkojen kanssa pohdittiin.

Hyvää viikonloppua kaikki!