Sivut

21.4.2013

Mä näytän sulle kev**n merkit!!

Kevät on täällä! Sen huomaa kun maan tasossa alkaa vihertää ja Annalla hyppää conssit jalkaan, sekä vanha kunnon konkeli kaivetaan talviteloilta kellarista. 
Ihan mahtava keli ollut tänään pihalla ja olen siitä pienen pyrähdyksen ja ensimmäisen ulkona syödyn jäätelön verran päässyt ihan nauttimaan, vaikka muuten päivä onkin mennyt erään kirjakuvituksen viimeistelyyn.

Kevät on uuden elämän aikaa ja uusi elämä tänne lähipiiriin syntyikin 17.4. kun tuore kummityttöni päätti vihdoin saapua maailmaan muutaman päivän jäljessä lasketusta ajasta. Olen toistaiseksi nähnyt tuosta pienestä tuhinaprinsessasta vaan kuvia, mutta on hän kyllä sievä kuin mikäkin. Kunhan nyt kotiutuu rauhassa ensin, niin pyyhkäisen tuota pientä kaunokaista ihmettelemään. Hän on siis ystäväni tytär.

Myös Köpiksen matka lähestyy! Olen viikon päästä tähän aikaa ollut jo puolipäivää Köpiksessä. Jes!
Teiltä onkin muutamia hyviä Köpis-vinkkejä tullut, mutta antaa tulla lisää vaan! Kauppoja, rafloja, kahviloita, nähtävyyksiä..ihan mitä vaan, kaikki hyvät vinkit otetaan vastaan. 

Nyt jatkan pari kuvaa loppuun ja sitten olisi kirjakuvitus valmis. Esittelen teille painovalmiin kirjasen kunhan sen saan käteen.

Lopuksi viellä linkki sukulaistytön kerrassaan hyväntuuliseen ja KEVÄISEEN esitykseen,  mulla ainakin nous hymy huulille  KLIK. Siitä vaan kaikki ottamaan mallia ja tanssahtelemaan aurinkoon.














9 kommenttia:

  1. Ihana kevät! Mekin käytiin tänään haistelees kevätuulia ja oi ku oli kivaa. Hyvää Köpiksen reissua (jos muistat ni sendaa kortti?pretty pliis) ;) <3

    VastaaPoista
  2. Jee kevät! Jopa minä uskaltauduin tänään pois tietokoneelta, laitoin kaapissa homehtuneet lenkkitossut jalkaan ja hölkkäsin nelisen kilometriä kauppaan pelkkä pitkähihainen päällä <3

    VastaaPoista
  3. Voi, Köpiksen kevät - ihanaa matkaa - olen ihan melkein kade - mutta vain melkein;)
    Aurinkoisia päiviä edelleenkin!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvis, sain hyvän aurinkoisen mielen näistä näin heti aamusta :)

    Köpis on kyllä ihana paikka, sulle tulee mahtava reissu. Mä oon käynyt siellä joulukuussa ja voin kuvitella miten mahtava se on keväällä ja kesällä :)

    Mä voisin suositella yhtä ravintolaa, sellainen kuin Cofoco ( http://cofoco.dk/cofoco.php ).
    Köpiksen hintatasoon nähden ruokaa todella hyvällä hinta-laatusuhteella . Ihana sisustus ja kutakuinkin keskustassa. Ja lupaan että ruoka on sellaista ettet tule pettymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että tuli hyvä mieli :)!! Pistämpä ton raflan korvantaa ja voisin ehdotta alikoille, että sinne mars :)!!

      Poista
  5. Mäkin haluan fillariin nostalgiset nappulat helisemään! Kurkkaa blogiini, jätin sulle haasteen sinne :) Ihanaa kevään odotusta!

    http://pikkukauris.blogspot.fi/2013/04/11-asiaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos <3. Nostalgia pampulat on muuten tigeristä :D!

      Poista