Sivut

3.1.2011

Listat

Viime päivinä arjen apureina on pitkälti ollut listat. On listaa tekemättömistä ja tehdyistä asioista, asioista joita pitäisi muistaa vielä huomennakin. Listoja asioista joita haluaisin piirtää, kauppalistaa, osoitelistaa, vieraslistaa vaikka mitä listaa.  Olen huomannut, että jo pelkkä tieto siitä, että asiat on listattuna paperille, helpottaa oloani. Silloin päälläni on ikään kuin lupa unohtaa ja voin tarkastaa asioita kymmeniä kertoja listoistani.
  Listojeni tehtävä ei siis suinkaan ole pelkästään muistuttaa minua, vaan luoda mielenrauhaa. Myös tehtyjen asioiden lista on erityisen tärkeä. Sen katseleminen saa minut tuntemaan mielihyvää aikaansaannoksistani ja toisaalta vakuuttaa minut uskollisesti uudestaan ja uudestaan siitä, että hoidettavat asiat on hoidettu, enkä ole unohtanut mitään.
  Kaikki meistä on tehnyt listoja muksuna: luokan pojat/tytöt söpöysjärjestyksessä, kaverit mukavuusjärjestyksessä jne. Miksei listoja voisi tehdä yhä edelleen ihan vaan omaksi huvikseen?
Minulla on tapana tehdä listoja tähän tyyliin. Kaapissani on listakirja, johon kirjoitan listoja mistä vain!
Tässä lista listoista joita kirjastani esimerkiksi löytyy:

-       Asiat jotka ovat aina hukassa (miksei kaikkeen voi soittaa)
-       pieniä paskoja asioita arjessa
-       hassuja oransseja asioita tässä päivässä
-       parhaita puuhia käsittämättömänä hellepäivänä
-       kirjat jotka haluan lukea (jatkuvan päivityksen lista)

  Tämä koko listahomma sai alkunsa ystäväni Marian toimesta Lahden Kansanopiston kuvislinjalla 07-08 ja on siitä sitten jatkutun.  Listoja rakastavalle ja oikeastaan ihan kaikille voisin suositella Erlend Loen kirjaa Supernaiivi (http://fi.wikipedia.org/wiki/Supernaiivi), johon tutustuin myös kuvislinjalla ollessani. Loisto kirja ja kirjailija!
Kaikki tekemään listoja, sillä listat ovat elämän suola! (pelikaanikin sen tietää)

Ps. Miettiessäni muistilistoja törmäsin mielenkiintoiseen sivuun internetin ihmemaassa. Näin uutistoimistona haluan uutisoida teille siitä:  http://tieku.fi/aivojenarvoitukset



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti