Sivut

31.1.2011

Kämppä se on vähän lahompiki kämppä.

Juu, eli tuossa tunti pari sitten pahaa aavistamattomana pötköttelin sängyllä kattomassa katsomo.fi:stä Salkkareita (hävettää tunnustaa mutta näin tein), niin ovelleni koputettiin. Siellä oli kämppis  hieman huolestuneen näköisenä ja pyysi minua keittiöön katsomaan jotain. Olin ihan että what, nyt en tajua mitä pitää tulla kattomaan, mutta kämppiksen otsakurttuihin luottaen lähdin suuntaamaan kohti kyökkiä.
  Keittiössä sitten odottikin ihana näky: katto oli osittain rojahtanut alas siltä kohdalta jossa mun huoneen peräosio sijaitsee. Voin kertoo et ekat 15 sekuntia oli hurjat. Kädet alkoi vapisee ja valahdin varmaan ihan valkoiseksi. Kuulin vaan jonkun usvan läpi kun kämppis kyselee, et ootko okei? No palauduttua takaisin maan päälle alkushokin jälkeen, sain muodostettua ihan oikeita lauseitakin.
  Hetken kuluttua saatiin sitten jo vuokraisäntä paikalle mukanaan pieni ukko jota kuulemma ”handymaniksi” kutsutaan. Papat ryhtyivät rempomaan siihen malliin sen katon kanssa, että alkoi ihan tosissaan pelottaa, että ruumiita tästä tulee. Katto kuitenkin saatiin juuri ja juuri pysymään liitoksissaan helekutinmoisen tunkintapaisen viritelmän kannattelemana.
  Huoneeni on kuulemma ”ihan turvallinen” mister händimankin hoki koko ajan vaan, että ”no problem no problem” kun näki mun huolestuneen naamani. Taitaa olla ainoat kaksi sanaa mitä herra osaa englanniksi. Hän kun on ranskankielinen.
  Vuokraisäntä kysyi minulta leikillään, että olenko ihan varma, etten ole noita. Talossa kun on minun saapumisen jälkeen mennyt rikki joku vesiputki ja pari päivää sitten pamahti sähköt pois mun huoneesta ja nyt sitten vielä tämä (ja händimän on korjannu kaikki, oikea arjen sankari…tai sitten vaan halvin ratkaisu). Ehkä minä oonki joku pohjoisen shamaani tietämättäni hehe.
  Että kai tässä voi jatkaa elämää entiseen malliin. Ruokaa ei kyllä uskalla alkaa tekee tossa keittiössä. Keskiviikkona on tapaaminen vuokraisännän ja kämppisten kanssa kun pitäisi kuulemma vähän puhua siivoomisesta niin luulempa, että nyt herra saa kyllä pikku kokoukselleen pikkusen uuden teemalistan. Eka kohta voisi olla vuokran alentaminen nyt kun minulla ja muutamalla muulla opiskelija pololla ei ole keittiötä. Tällä mennään.

Tässä kuvia:



Tää löyty katon sisästä. IKIvanha.

Ja siin luki melkee mun nimi...oon noita.

4 kommenttia:

  1. aikas turvallisen näkönen viritelmä :(

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1/2/11 18:38

    Kiva Anna että siellä tapahtuu....... Noi kokemukset ovat vaan vahvistavia tapahtumia sun noitaelämän alkutaipaleella. Jos vuokraisäntä ei suostu vuokranalennukseen, niin katso häntä tuimasti silmiin ja ala hokea jotain suomalaista lastenlorua matalalla äänellä. Lopuksi muutama merkitsevä kädenhuiskaus ja eiköhän vuokra siintä suttaannu tai ainekin vuokraisäntää alkoi pelottamaan. Eno

    VastaaPoista
  3. Anonyymi2/2/11 08:13

    Hahahaa, Enon kommentti ja neuvo on kyllä oikein varteenotettava vaihtoehto! Hyvä saada vuokraisäntä pelkäämään, kun yleensähän se on niin, että kaikenmaailman vuokraisännät haluavat olla oikein pelottavia itse! Ei sillä, tämä tapaus on aika sulonen harmaahapsi :)
    No, hyvä kuitenkin, että katto tuli korjatuksi!

    amp

    VastaaPoista
  4. Haha! Näitä on kyllä hauska lukea nyt, kun elelee samoissa maisemissa ja meiningeissä. :D

    VastaaPoista