Sivut

26.3.2014

Ystävää ikävä

Tänään on meillä ollut ikävä päivä kun ihanan vanhan koirapappani Viton oli aika päästä levolle. Surua ja ikävää on riittänyt, mutta sekaan on tulvinut jo ihania muistoja lähes 15 yhteisen vuotemme ajalta. Suru hiipuu ajan kanssa ja ihanat muistot jää. Kyllä tämä tästä.


12 kommenttia:

  1. Voi eiii, osanottoja! Voin vaan kuvitella, miten kurjalta tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Otan osaa suruusi. Oma 9,5vuotias corgimummuni kuoli leikkauspöydälle kaksi viikkoa sitten.

    Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

    Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
    Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
    Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

    Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
    Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

    Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

    Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

    Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

    VastaaPoista
  3. Itse kaksi omaa koiraa lopettaneena täydet empatiat ja sympatiat sinne teille <3 Haluaisin antaa jonkun "vinkki vitosen" millä päästä suurimman ahdistuksen yli, mutta valitettavasti (ainakin omalla kohdalla) rakkaista koirista luopuminen otti todellakin aikaa, eikä tosiaan suremiseen ole oikotietä. Anna itsellesi aikaa surra rauhassa, se on ihan fine. :) Ihanasti olit kirjoittanut myös ihanien muistojen muistamisesta Vitosi kanssa, niitä todellakin kannattaa vaalia. <3 -Minni

    VastaaPoista
  4. Voi itku :-( Voimia <3

    VastaaPoista
  5. Lemmikki on kuitenkin osa perhettä, se on kuin pala puuttuisi sydämmestä, kun aika tulee luopua :'(
    Osanotto suruun, paljon jaksamisia!

    VastaaPoista
  6. Voi ei. :( Osanottoni! <3

    VastaaPoista
  7. Otan osaa :( Uskon tietäväni, miten hirveä juuri nyt tuntuu, minunkin koiravanhukseni lähti vehreämmille lenkkeilypoluille pari kk sitten.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille ihan hurjan kauniista sanoista ja vertaistuesta. Itkuhan tässä tuli kun näitä ihania luki! Kiitos kiitos kiitos. Elämä jatkuu ja suru helpottaa pieninä palasina. Onneksi mulla on teissä lukijoissakin noin mahtavaa ja zemppaavaa porukkaa!

    VastaaPoista
  9. Osanottoni, lemminkin menetys on aina ihan hirveä paikka :( Auringon paistetta sinne <3

    VastaaPoista
  10. Osanottoni <3 <3 Meidän koiran kuolemasta on pian 8 vuotta ja ikävä on kova vieläkin, ja varmasti ikuisesti <3

    VastaaPoista