Sivut

22.8.2013

Mikä on pieni ryppyinen ja maukuu?

Voihan kissan pissat sentään mitä söpönassuja ne olivatkaan, nimittäin meidän Eppusen pennut. Käytiin niitä katsomassa maanantaina. Ihan säälittävän pieniä puolenkilon rääpäleitä honteloine jalkoineen hyö olivat yhä, mutta kyllä niillä silti jo ihan kissat elkeet löytyi. Vaaviaitauksessa hyppelehdittiin, painittiin, kiljuttiin ja mauttiin, pötköteltiin, venyteltiin ja söpösteltiin, kuin aika kissat konsanaan.

Samaan aikaan tuntui ihanalta hypistellä pikku kissaliineja, mutta toisaalta aivan kamalalta: näistä söpönaamareista yksikään ei ole tulossa meille asumaan! Voi surkeus! Olisin ihan valmis ottamaan meille kolmannenkin kissan, mutta ei meilläa taida olla tilaa kahdelle uudelle vauvalle joulukuussa. Uskallan epäillä, että näille meijän isoille poitsulle on muutenkin ihan tarpeeks iso shokki, että joutuvat jakamaan kainalosta tilaansa tän meidän tulevan ihmisvaavin kanssa. Onneksi meillä on täällä kaksi isoa syliä, johon kaikki mahtuu ihan varmasti.

Donsfinx on rotuna niin sylirakas kyllä, etten toista näin hellyydenkipeää rotua tiedäkään. Jos teillä jollain siellä ruutujen toisella puolen on sfinxin mentävä aukko kainalossa ja aito kiinnostus rotua kohtaan kannattaa vierailla näiden palleroitten kasvattajan sivuilla täällä ja kysellä pennuista ja rodusta ylipäätänsä. Myös mulle voi esittää kysymyksi nahkakatteihin liittyen kommenttiboxiin tai sähköpostilla.

Ja saanen esitellä herrasväki nahkapylleröt:

Myö osataan lekotella missä vaan!


Eihän noi Jarkon kädet mitkää pienimmät ole, mutta silti kattokaa mikä rääpäle tuo katti <3


16 kommenttia:

  1. Iiiikkss!
    Työkaveriki oli ottanut tälläsen karvattoman kissan, sen nimi on Hra Ruttunen x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tunnen yhden nakukissan nimeltä RUTTU :). Sangen sopiva nimi kullä näille :D

      Poista
  2. Voi apua, miten suloisia he ovatkaan ♥ Rakastan tuollaisia kisuja! Meidänkin perheellä on kaksi kissaa (maatiaista) ja voi miten aina salaa haaveilen uudesta jäsenestä, pienen pienestä kissatulokkaasta! Taitaa kuitenkin jäädä haaveeksi (vielä), sillä tuossa ihmistaaperossa on ihan riittävästi hoidettaa :-)

    Ja hei, uusi lukija ilmoittautuu! Mahtava, mielenkiintoinen ja kaunis on blogisi, pidät tästä kovin! Ihanaa syksyn alkua sinulle, mukavaa odotusta ja suloisia ajatuksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanpennut on kyllä niitä suloisimpia otuksia päällä maan <3.
      Hai ja kiitos paljon ja tervetuloa lukemaan. Tulee aina niin hyvä mieli kun kuulee, että pystyy blogilla ilahduttamaan uusiakin ihmisiä :)!

      Poista
  3. mä en kestä. mä haluun tommosen kans <3 aiiina halunnu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en oo katunut hetkeäkään <3. En edes sillon kun nää on tuhmia ja hilluu pitkin seiniä :D!

      Poista
  4. Siis voi apua. Kylläpä tuli ikävä kissanpennun tuoksua ja hassuttelua <3 Äkkiä pois kattomasta noita kuvia tai käy köpelösti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, se on jännä miten kaikki pikkuiset, oli ne sitten ihmis- tai eläin pikkuisia, niin tuoksuu ihan erityiselle <3 nuusk nuusk!

      Poista
  5. Voi elämä, ne on ihania ! Tuli kissavauvakuume :D Mähän voisin ottaa vaikka noi kaikki ja ihan oikeastikkin yhden nakupellen vielä ilomielin ottaisinkin. Donin, Kanadalaisen tai vaikka Petterin, kaikki käy :D Harmiksi tolla meidän Rasmuksella on se herpes ja kai se on sitten Amallakin ja tietysti tarttuu siihen uuteen vaaviinkin :(

    VastaaPoista
  6. Oiii... Niin suloisia! <3 <3

    VastaaPoista
  7. Voi noita pieniä vauvoja ♥

    VastaaPoista
  8. Tuo alimman kuvan katti näyttää ihan Klonkulta. :D
    En vieläkään tiedä, onko nuo nahkapallerot kauniita vai rumia, mutta hirveän suloisia ne ovat joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  9. Eiiiikä!!! Tällaiset kuvat täytyis ihan lailla kieltää, ettei synnytetä ylitsepääsemätöntä vauvakuumetta. :)

    Sylissä villatakin sisällä pötkötteleeparhaillaan meidän nahkamies. Juuri kyllä tänään totesin miehelle, että kolme karvaista ja yksi karvaton saavat kyllä riittää - sen verran on liikaa virtaa tuossa nahkamiehessä ja nuorimmassa karvaisessa vielä. :)

    VastaaPoista
  10. AAAGH! Ihania karvattomia otuksia! Jotkut uskaltavat väittää karvattomia kissoja rumiksi, mutta pah, ihania ne ovat!

    http://saaratikka.wordpress.com/

    VastaaPoista
  11. Voi hyvänen aika, ne on tosiaan ihan kaljuja! Mutta ihania noine hämmennysryppyineen. Mejän kaljujen koirien emän kasvattajalla oli nahkakissojakin, Venäjällä. Taisi enempi niihin keskittyäkin.

    Kunpa voisikin ottaa kissan joukon jatkoksi, vaikka tuollaisen :)

    VastaaPoista