Sivut

2.11.2013

Käteviä messuja ja joululahjavinkkejä osa 3


Tänä viikonloppuna Lahden messukeskuksessa järjestetään iki-ihanat Kätevä Tekevä Lukeva -messut ja jo useamman vuoden perinteellä tänäkin vuonna sinne äitylin kanssa paukattiin. Yllätysvieraina mukana olivat myös velipoikani Antsa ja tyttiksensä Lilli. Messuilla oli jälleen runsaasti myyjiä tuotteineen, aina koruista kalannahkaisiin rahapusseihin.

Tässä tulee Uutistoimiston messulempparit TOP3:

Kätevästä löytyi minulle ennestään tuttu Minka, jonka korut on kierrätyshengessä tehtyjä, karkkimaisen ihania väripläjäyksiä. Näitä olen ennenkin hypistellyt. Minkan takana toimii Lahden omat flikat Minna Kytönen ja Karoliina Syrjälä, vaan pelkästään lahtelaisten iloksi ei nämä korut jää:  Minkalla on myös nettikauppa, josta koruja pääsee tiirailemaan ja tilaamaan, kas täällä. Minka osastolla Ep37.







Seuraavana uutena tuttavuutena bongasin Annan Paja:n. Hänen pöydässän löytyi emaloituja koruja ynnä muita "Siivettäriä". Äitsykkä löysi tästä itselleen upean kaulakorun, vaan itse ihastuin näihin lusikkaenkeleihih. Vinkkasin näistä myös kätevästi mukana olleille pikkaraisemme tuleville kummeille ja saman vinkin heitän nyt myös teille: jos kummilapsia on syntymässä lähitulevaisuudessa tässä olisi täydellinen kummilusikka! Annan Pajan jälleenmyyjät ja yhteystiedot löydät täältä. Lusikkapesään lienee täysin helppo kaiverruttaa kultakimpaleen tiedot, jonka jälkeen lusikan voi antaa joko sellaisenaan tai kehystää. Aivan loisto vaihtoehto perinteisille ja mielestäni jo todella aikansa eläneille (ja ylihintaisille) kummilusikoille. Taisivat ottaa vinkistä vaarin, hehe. Annan Paja osastolla Ep13.



Hyvä kun päänsä ehti kääntää, niin johan oli taas kerrassaan mainioita tuotteita nähtävillä! Äityli sieltä jo huutelikin ihan.in pöydän äärestä hypistellen erilaisia suojapussukoita kännyköille ja tableteille. Ihan.in tuotteet löydät verkkokaupastaan täältä ja messuilta osastolta Ep30. Nämä lienee loisto joululajoja kelle vaan kellä on kännykkä!



Messuilla oli toki paljon muutakin ihanaa ja suositankin, että kaikki kynnelle kykenevät kipittävät sinne vielä tänään tai huomenna. Lisätietoja löytyypi täältä. Tässä muusta kaikesta mielenkiintoisesta messutarjonnasta fiilistelykuvia:





7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös olekin! meinasin itsekin pakahtua kun tuota kaikkea ihanaa pääsin hypistelemään!

      Poista
  2. Ihanat messut! Oi vitsit, ensi kerralla pakko mennä sitten :)

    VastaaPoista
  3. mä hypistelin pitkään noita tähden muotoisia heijastimia (toki paljon muutakin) mutta päätin sitten olla ostamatta. nyt vähän harmittaa. onneksi paljon muuta tarttui matkaan.. :D

    VastaaPoista
  4. Minäkin siellä olin, vaikka palohälytyksillä yrittivätkin häätää messuilijoita pois. Tai ehkä ne olivat ne linnut, jotka sen hälytyksen laukaisivat, kun holtittomina siellä lentelivät. Olin jotenkin ihan lapsellisen innostunut niistä nikko-autokilpailuista siellä toisessa hallissa, olin niin hämmästynyt, että sellaistakin on oikeasti olemassa. Meilläkin on tapana käydä kätevässä äiti-tytär-ja-vaihtuva-täti-yhdistelmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin palohälytyksen aikaan sielä :).. Ihme toimintaa :D hehe

      Poista