Sivut

14.11.2013

Hyviä Joulukortteja

Tänään ne tulla tupsahti postimiehen matkassa - tämän vuoden joulukortit! Jippii! Teetettiin kolmeen pekkaan taas kortteja äitylin ja velipojan kanssa. Näistä lahjoitetaan tänäkin vuonna parisataa kutakin Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen varainkeruuta varten. Saavat myydä kortteja toimipisteissään Jokimaan löytöeläintalolla ja Kissankulman kirpputorilla, ja niistä saamansa tuotot käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla kodittomien eläinten hyväksi. Tämä on meidän joululahja löytöeläimille. Teimme saman tempauksen jo viime vuonna ja minusta tämä on hirveen kiva tapa auttaa, eli kukin siten mitä parhaiten osaa!

Osa korteista jää myös henkilökohtaiseen käyttööni ja mm näitä ja muita joulukortteja onkin tulossa ensi viikolla julistettavaan Uutistoimiston joulukorttiarvontaan. Arvon taas kolme joulukorttipakettia, joissa on kivasti kortteja kunkin onnekaan käyttöön. Olkaa siis tarkkana, arvonta-aika on tällä erää melko lyhyt, että kortit ehtii perille, ajoissa. Kortteja saa tiedustella myös blogin kautta tai sähköpostilla, mikäli näitä omakseen halajaa ja Phesyn myyntipisteet sijaistee turhan kaukana. Pystyn postittelemaan kortteja ainakin niin kauan, että lähtö synnärille koittaa.

Tässä pari kuvaa.

♥: Anna



Mun tonttuveikkoset -kortti, veljen tonttu pilkillä -kortti ja äitylin joulukulkue -kortti


 

15 kommenttia:

  1. Voi kuinka kauniita kortteja! Kippuratossuiset tontut ovat veikeitä, hieno ja erilainen kortti! Teillähä on koko perhe taiteilijoita :) Ja aivan ihana kun ootta vielä hyvää tekemässä näiden avulla :) Tsemppiä h-hetkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustakin oli kiva saada ihan oman näköi kortti, ei ihan perus settiä vaan hullunkurinen hömppä, eli vähän niiku mä itse hehe. H-hetki todella lähestyy kun höyryjuna. Kääk!

      Poista
  2. Upeita!! Hauska toi ketun ilme:)
    Huippujuttu taas toi lahjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa :)! Tulee kyllä hyvä mieli kun voi vähän jeesata eläinpoloja <3

      Poista
  3. Mulle vois posti tuoda tuollaisen partajeesus x 2 kortin! ;)

    T. Hurre!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nakkasen kortilla varmasti. Pitäää tarkastaa oliko mulla sun osote tallessa. Saa nakata sen mun inboxiin toki :)

      Poista
  4. Teillä on kyllä super lahjakas perhe! Ihan mielettömän suloisia kaikki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos <3. On kyllä kivaa kun ollaan näin samasta artsupuusta kaikki :)

      Poista
  5. Upeita kortteja ! Arvontaa odotellessa siis :)

    VastaaPoista
  6. Nämä ovat ihania! Ja luinkin jo äitisi päivityksistä Facessa, että lahjoitatte noita kortteja eläinsuojeluun. On niin hieno homma, ettei sanotuksi saa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus! Kortit lähtee tänään kissatalolle myyntiin :)

      Poista
  7. Oi miten hieno idea! Ja tosi kauniita kortteja!

    VastaaPoista
  8. Herttasia kortteja jokainen, nuo tonttu-ukkelit saapi hymyn väkisi naamalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa Katja <3 nää teidän ihanat kommentit saa hymyn mun naamalle :)!

      Poista