Protskua nassuun...vai ihan vaan rahkaa?

Olen pitkään katsellut telkassa Valio PROfeel:n mainoksia, mutten ollut saanut aikaiseksi kiikuttaa niitä kaupasta kotiin. Eilen sitten vihdoin ostaa päräytin kaksi purkkia Valio PROfeel rahkaa makuinaan mansikka ja vanilja ja söin ne eilen ja tänään kitaani.

Makuelämys oli, noh erikoinen. Tai maku oli kyllä aika hyvä, sellainen sopivan hapan, mutta koostumus sen sijaan oli kyllä hieman kumma. Miten rahka voi tuntua suussa jauhoiselta? Lisäksi minua suuresti ihmetyttää tämä proteiinilla mainostus, sillä ko rahkassa on huikeat YKSI gramma enemmän proteiinia kuin Valion maitorahkassa. Sen sijaan sokeria PROfeel  purkissa on 5.6 grammaa enemmän kuin tavan maitorahkassa. Tottahan toki tämä on paljon parempi vaihtoehto kun useat maustetut sokerirahakat kaupan hyllystä, mutta kyllä mä nyt silti vähän skeptisesti suhtaudun tähän tuotteena. Visuaalinen ilme on selvästi urheilullisille ihmisille suunnattu ja väittäisin, että tällä kalastellaan nyt juuri niitä ihmisiä ostostelemaan, ketkä eivät perus maihtorahka+ananas koktailista niin hirveästi välitä, mutta haluisivat saada treeniin puhtia vähän lisäprotskusta. Tänään tuossa salilla kun kaverin kanssa näistä jutskailtiin, niin kumpainenkin todettiin yhteen ääneen, että kyllä sitä jatkossakin vaan mieluummin aukasee sen ihan perus maitorahkan.

Onko teillä kokemuksia tästä tuoteryhmästä?

Kuvat ja taulukot valio.fi

Valio PROfeel ravintosisältö

ja vertailuksi Valio pehmeä maitorahka

Olipa kerran Uutistoimisto.

Joka sai nimekseen Uutistoimisto Anselmi. Eli nyt tulisi taas blogiarvonnan satoa ja vuorossa on seuraavanlainen kysymys (säästelen näitä kysymyksiä ja ripottelen pikku hiljaa juuri tällaisina sateisina sunnuntaina): 

Sanja10/6/12 14:46

Hmm.. En ole vielä kovin paljoa lukenut blogiasi (Pipsan blogin kautta tänne eksyin) joten en tiedä onko jossakin postauksessasi jo vastaus tähän mutta kysyn nyt kuitenkin kun itseäni kiinnostaa: mistä juontaa juurensa blogisi nimi? :)

Tämä oli musta todella hauska kysymys, koska blogin nimen keksiminen oli sillon aikoinaan mulle tosi vaikeaa. Halusin kivan vähän hupsun nimen. Vaihtoehtoja oli monia, joista en tosin liian monia muista nyt. Sen sijaan hyvin elävästi mieleen on jäänyt Jarkon eräs ehdotus (murrr!), elikkä siis tämä blogihan alun perin oli mun reissublogi käsitellen lähinnä vaihto-opiskeluani Belgiassa. No sanoin sitten Jarkolle, että keksii mulle jonku kivan Madventures tyylisen nimen niin herrahan ehdotti sitten fiksun filmaattisena miehenä, että Fatventures! Tällä hän ei (toivon mukaan) viitannut ulkomuotooni nyt, vaan siihen, että olin pelotellut Jarkkista tulevani kaksinkertaisena takaisin sieltä vietettyäni ihanaa suklaa/ranskalaiset+majoneesi -diettiä koko viisi kuukautta. Hehe. 

No miten nimi Uutistoimisto Anselmi lopulta syntyi, niin sehän tuli siitä, kun halusin käyttää bloginimessä tuota rakasta lempinimeäni Anselmi, joka ollaan luokkakaverini Tean kanssa vihitty käyttöön joskus neljä vuotta sitten amk:n ekalla luokalla. Keksittiin meille molemmille niinkin viehkeät lempinimet kuin Anselmi Allimamma ja Teukka Takatiukka (kyllä, ei sille vaan voi minkään kun on näin saaketin luova ihminen)! No koska blogi kertoi minun, Anselmin kuulumisia, eli uutisia Belgiasta käsin, tuli nimeksi lopulta yhden naisen uutistoimisto eli Uutistoimisto Anselmi! Ja sanonpa, että siinäpä vasta kelpo nimi on ollutkin tälle blogille, eikö totta :)! 

Näiden uutisten loppukevennyksenä muutama julkaisematon kuva viimeisimmältä Helsingin reissulta:

Tikaten ja saumaten

Näin tässä männä viikolla jotain aivan liian hienoa! Täällä Lahdessa Rauhankadulla sijaitsevan ompelukaupan näyteikkunassa oli Singerin 160 vuotis juhlan kunniaksi teetetty kone! Vanhasta kunnon   poljettavasta Singeristä tehty modernisoitu sähköllä toimiva versio. Aivan upea kapistus. Jopa minä, jonka ompelut rajottuu lähinnä verhokankaan päätyjen hurautteluun jotakuinkin suoraan koneella ku koneella, rakastuin täysin tähän upeuteen. Käy ihmeessä kurkkaamassa lisätietoa juhlavuoden nettisivuilta: sur-rur! Oishan toi nyt vaan ihan hurjan kaunis, jos tulisi ommeltua yhtään enempää. Oon myös pitkään kyllä haaveillut sellaisesta vanhasta koneesta pöytineen päivineen. Se olisi kaunis ihan vaikka vaan koristeena, vaikka osaan mie semmosellakin niitä verhoja ommella, kun koulussa on tullut joskus reenattua! Heh. Mutta eikös olekin aivan ihana?

Näppis sauhuaa ja sivut täyttyy

Täällä ollaan kuulkaas kirjoiteltu opparia nyt viime päivät melko ahkerasti ja nyt alkaa jo tuntumaan, että kyllä tästä vielä hyvä tulee. Koko ajan on enemmän ja enemmän asiaa “paperilla” ja homma etenee. Olen lukenut paljon kuvituksen teoriaa ja lasten suhteesta kuvakirjaan ja niin imelältä kun se kuulostaakin, niin jo nyt tuntuu, että olen oppinut aivan hirmuisen paljon tästä.  Lisäksi olen niin innostunut lukemastani, että jauhan aiheesta kaikille kuulolla oleville ja kohta olen varmaan “se opparista seonnut naisihminen”. No ehkä mä sentään kerkiän harrastamaan muutakin elämää tässä sivussa, etten ihan sekoa. Ja pitää noita töitäkin kuitenkin aina välissä edistää, niin en ehkä täysin menetä vielä järkeäni ja sydäntäni tälle niin innoittavalle kuvitukselle. Mutta koska nyt koko postaus käsittelee kerran oppariani, niin haluan jakaa teillekin tähän mennessä ihanimman lukemani katkelman aiheesta:

“Joskus tuntuu, että arvostan kuvakirjaa liiaksikin, jopa niin paljon, että pelkään sen voimaa ja mahdollisuuksia muokata pienen lapsen maailmankuva. Minäkinkö olen sitä muokkaamassa? Omieni lisäksi vielä muidenkin lasten? Eihän se ole kuin pienen pieni hetki, se hetki, jolloin lapsi ja aikuinen ovat kuvakirjan ääressä. 
Millainen hetki se onkaan.”


Markus Majaluoma
kuvittaja
Tutkiva katse kuvakirjaan

Kaik yhes koos!

Tässä kiirepäivän postauksena kuva meidän pikku kolmikosta, jotka jo kaik yhes koos nukkuvat kiltisti sohvan nurkassa. Ihanaa, että Epun kotiutuminen on mennyt näin hyvin.

Eppu tuli taloon!

Noniin, nyt on kauan odotettu Eppu peppu kotiutunut ja onhan se nyt vaan yksi tän planeetan suloisimmista eläväisistä! Eppu on valloittanut ihan täysin mun ja Jarkon sydämet ja myös Leon suhtautuu yllättävän hyvin uuteen sohvan valloittajaan. Vito taas tuskin on huomaavinaan koko kattia, että yllättävän kivuttomasti tämä perheen tassukkaiden tutustuttaminen on mennyt. Toki Leonista voi havaita, että onhan se mustis, jos pikku katti on sylissä, mutta on meillä tänä aamuna jo kirmailtu yhdessä. Ihanaa, että menee näin kivasti tämä kotiutuminen, kun täytyy tunnustaa, että kyllä mua jännitti miten Leon tulee suhtautumaan uuteen kattiin.

Ihan hassua miten Leonista tuli kerta heitolla ihan hirmusen iso kissa. Se on ollut kuitenki meidän perheen pikkanen sylikatti tähän asti.

Tässä muutama kuva pikku hepusta päikkäreitten jälkeen:

Maailman hienoin kukkapenkki

Löytyy tietysti mistäpä muuaalta kun mummolasta! Käytiin sunnuntaina velipojan ja tyttiksensä kanssa mummolassa kahveella ja siinä sitten mentiin käväisemään myös pihamaalla. Meidän mummolla on ollut nyt jo monen monta vuotta aivan mielettömän upea omin pikku kätösin rakennettu kukkapenkki heidän pihassa ja tässä tulee siitä ihania kuvia:

Mummo ihanainen ja kukkapenkkinsä koko valtavassa komeudessaan!

Nää on mun suosikkeja, mitäs nää nyt olikaan Mummo?

Väriloistoa joka lähtöön