Kuten moni ehkä jo kuvastakin arvaa, meille on matkalla kovaa vauhtia hyvin arvokas kuljetus. Hän on Niilan pieni pikkusisarus, joka tämän äidin pallomahan koosta päätellen voi oikein hyvin ja kasvaa hirmu kyytiä. Matka ei ole ollut ihan se helpoin tähän asti. Ensin kärsin reilun kaksi kuukautta aivan karmeasta ympärivuorokautisesta pahoinvoinnista ja sen jälkeen olinkin yli kuukauden kipeänä. Yritä siinä nyt sitten räpistellä vielä työtkin puolikuntoisena ja todella väsyneenä. Mutta kaikesta ollaan nyt selvitty ja flunssakin suurimmalta osalta selätetty! Ja tärkeintähän on tietysti, että pieni on voinut koko ajan hyvin ja kasvanut kuten kuuluukin. Nyt kun raskausviikkoja on 21+2 voin sanoa voivani oikein kivasti. Laskettuaika on siis heinäkuun 9. joten on tässä vajaa puolet matkaa vielä edessä jaettavaksi myös teidän kanssa.
Olen kyllä todella leppoisa ja lungi raskausihminen, mutta kyllä tää liikutusten määrä vuorokaudessa on jotain niin koomista. Ja ne aiheet! Viime viikon mehevimmät pillitykset sai aikaan tällainen mainos KLIK, koska byäääää ÄIDIT! (ja nyt kun taas katsoin ton mainoksen ni johan täällä jälleen niiskutetaan). No uskoisin, että tästä mun niiskutuksesta ja joskus jopa itkun turahduksista on vähemmän harmia koko lähipiirille, ku kunnon hormoonimuden kiukkupuuskista, mitä se paksukaisena oleminen tuntuu joillain teettävän.
Tällaista iloista paksueloa siis luvassa blokinkin puolella, mutta myös paljon muuta.
Nyt täytyy vähän valmistella huomista työpäivää ja sitten kiiruhtaa nukkumaan.
t. maha manna
Onnea odotukseen <3 Ihana uutinen! :)
VastaaPoistaKiitos <3 :) on tää kyllä jännittävää taas kun maha muljuu. Pikkunen zumbaa!
PoistaVoi kun ihanaa! :D Onnea matkaan!
VastaaPoistaKiitos kiitos :). Jännittävä matka kerrassaan!
PoistaOooh, ihana uutinen! Onnea hurjasti <3
VastaaPoistaHihii, kiitos <3 Tällaisia uutisia jälleen :D.
PoistaIhania uutisia, onneksi olkoon! :) <3
VastaaPoistaKiitos paljon <3. Onnea on pötsi :D
PoistaOnnea :)
VastaaPoistaKiitosta kerrassaan :)
Poista