Sivut

1.7.2015

Hyvää heinäkuuta t. rillimimmi

No mutta heipparallaa!

Saavuin aamulla vuorokauden omalomalle (lapsivapaata lomaa) äitin poppoon kanssa ja nyt oli hyvä hetki päivittää blogia ja esitellä mun uudet rillit, kun odottelen että rannassa tuuli vähän laantuu.

Tosiaan olen jo pidemmän aikaa ounastellut, että näontarkastus olisi paikallaan ja silmälaseille tarvetta ja en mä ihan väärässä ollut. Kävin tarkastuksessa ihanan Kaisulin luona ja sieltähän sitä löytyi virhettä sen verran, että lasit Anna mannalle napsahti. Ja ihanat lasit napsahtikin! Ihan on sellai pro graafikko olo kun nämä heittää nenälle. Pari ihmistä ei ole heti edes huomannut, että mulla on lasit päässä kun sopivat kuulemma niin hyvin. Pokat on Ralph Laurenit ja linsseissä on nyt kaikki herkut, kun ajattelin, että kerrankos sitä hyvät lasit sitten hommataan. Otin myös blue blocker -pinnoitteen, joka on erityisen hyvä mulle, kun teen paljon töitä näyttöpäätteellä ja silmät altistuu näytön siniselle valolle myös iltamyöhään. Hieman vielä tuntuu oudolta lasit päässä, mutta koko ajan enemmän näihin totun.

Ja nyt kun on silmien hyvinvointiin satsattu, niin julistankin alkaneeksi Annan hyväheinäkuun! Hyväheinäkuu toteutuu samalla tavalla kuin aiemmin viettämäni hyväviikko, eli hyvää oloa, nukkumista, terveellistä ruokaa liikuntaa ja ilostuttavia asioita koko kuukauden. Kakkea mistä tulee hyvä olo ja mieli. En rääkkää itseäni tietokoneen ääressä äärettömyyksiin, vaan hyvällä fiiliksellä salilla, en nuoku stressipäänä kännykän jatkeena, vaan nukun sängyssä hyvät yöunet jne. Eikö kuulostakin hyvältä? Siksipä haastankin teidät nyt mukaan! Toteuttakaa mun kanssa hyväheinäkuuta yksi hyvänolon teko kerrallan ja huomaatte, että pian olette koukussa. Mun hyväheinakuuta kannattaa seurata uustistoimiston instatilillä (#hyväheinäkuu), joka näkyy myös tossa blogin sivupalkissa pieninä kuvina (voit klikata suuremmaksi). Tästä se lähtee, hyvää heinäkuuta kaikille!






6 kommenttia:

  1. No jopas ne sopii sulle kuin nalkutettu! Vautsi! Hienot on :-) Pitäis varmaan itsekin käydä.. Sen verran on ongelmia että ehkä täytyy antaa periksi ja käydä tarkastuksessa.

    Hyvä heinäkuu on hyvä idea, lähden mukaan ! :-)

    VastaaPoista
  2. Noi sopii siulle kuin piste i:n päälle! Tosi hyvännäköset.
    Olet ihan jonkun toimittajan näkönen..

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1/2/16 17:50

    Kivat lasit! Millaiset vahvuudet sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon ite tykänny ihan hirveesti. Mulla on vaan vähän plussaa, mutta hajataittoa sen verran, että etenkin tekstin kanssa on syytä rillit olla nenällä. Nää oli instrusta ja merkki Ralph Lauren :)

      Poista
    2. Moikka, näkeekö tuota Blue blocker pinnotetta mitenkään missään tilanteessa? Kiinnittääkö se huomiota? Koitin googlettaa ja eksyin tähän postaukseen 😄

      Poista
    3. Nyt vasta huomasin tämän. Kyllä se tietyissä kuvakulmissa näkyy sinertävänä värinä linssin pinnalla, mutta siis vain ulkopuolelle :D. Omaan silmään lasit päässä väriä ei huomaa.

      Poista