Sivut

25.12.2011

Oi Joulu kultaisin!

Voi mulla on ollut aivan ihana joulu! Tunnelma on ollut oikein mukava ja ruokaa on syöty kyllä liiaksikin. Voikin elellä salaatilla ensi viikon, että saa kompensoitua nämä suklaan mussutukset.
Taisin myös olla oikein kiltti ihmispolo tämän vuoden kun sain taas hurjan paljon ihania lahjoja. Jarkko kultaseni oli kyllä ollut taas super tarkkana tänäkin vuonna lahjan suhteen ja paketistani avautui aiemmin syksyllä Marimekon näyteikkunassa niin kovin paljon himoitsemani aivan ihanat Tasapaino -housut. Tuo mies se vaan yllättää yhä mitä luovimmalla ajattelulla. Rakastan noita housuja jo nyt! Pitää laittaa teille kuvaa niistä, ovat ne niin hupsun ihanat hyvän tuulen housut. Äidiltäni lahjaksi mm ihan kunnon vanhanajan Lahtisen huopikkaat, joten nyt alkaisi olemaan sopivat hetket sille Pakkas Ukolle saapua tänne Lahden kolkkahan puhaltelemaan puut huurteeseen ja maa routaan. 
Lahjalistaan kuului myös muita aivan ihania tuotteita, kuten BodyShopin Oliivi vartalovoi, joka on kuin pelastava enkeli talven kuivattamalle korppuiholleni. Olen jäänyt tään käyttöön aivan koukkuun! Tietysti aina mieleinen lahja on myös toki se lahjoista monipuolisin, eli "osta itse sitten sitä mistä eniten on hyötyä ja iloa"-lahja (=raha).
Vaan nytpä tuolta kuului huuto, että "Anna nyt olis sauna vapaa" eli kirmaisempa tästä itseni joululöylyihin! Oikein mukavaa Joulunjatkoa kaikille!


OtettiinViton kanssa pienet jouluhalit.



Leonin lempipaikka "mummolassakin" on se oma viltti, joka kulkee mukana paikkaan kuin paikkaan!

Tein äitille "lahjalisukkeeksi" tällaisen pienen steampunk ystävän.

Kyllä nyt kelpaa kuvata, kun taloon tuli rehti irtosalama!

Lisää kuvateksti

Mamin muru, nautiskelee jouluista parhaiten sohvan nurkassa lepuutaen <3

2 kommenttia:

  1. Stempunk-ystävä on niin ihana, että haluan joka joulu erilaisen :)

    -mamma-

    VastaaPoista
  2. Kissasi kulkee siis koiran tavoin mukana joka paikkaan? Onko ollut minkäänlaisia sopeutumisongelmia tai ujoutta koskaan uusissa paikoissa tai vieraiden ihmisten kanssa? Miehekkeelläni on maatiaiskissa, joka ollaan joskus otettu mukaan mökkeilemään kesällä, siitä ei tullut yhtään mitään, koko reissu oli tuskaa kissalle :/

    VastaaPoista