Sivut

30.3.2011

Paluu arkeen

Poijjaat lähti sunnuntaina ja minulla koitti paluu arkeen. Kouluhommia onkin taas riittänyt ja niitä ollaan puskettu ihan yötä myöten. Torstaina pitäisi olla minun ja Veerlen yhteisprojektin presentointi näyttelyn muodossa. Toivon että siitä tulisi hyvä ja viihtyisä tapahtuma. Vähän jännittää, mitä luokkakaverit tuumaa.
  Sunnuntaina oli kyllä ensimmäisen kerran hyvin vahvasti sellainen olo, että voi eih mä haluun kanssa himaan täältä. Mutta se surkeus meni kyllä nopeasti ohi. Tuollaiset hyvästit on vaan aina niin kurjia. Meillä oli täällä kolmestaan niin hurjan hauskaa! No ei mene enää pitkään, että minun Raisa ja Janet saapuu tänne ja sitten myö flikat pidetään kivaa! Olenkin jo paljon pohdiskellut minne kaikkialle tytöt vien sitten.
  Täällä on nyt ihan tosissaan kevät vauhdissa, kaikki kukkii ja ruoho sekä puut ovat vihreenä. Mutta ihmekös tuo kun ulkona on +16 ja aurinko paistaa. Lauantaiksi ovat luvanneet ihan +21. Aivan ihanaa.
Mutta nyt heitän tähän muutamat akvaario kuvat ja lähden nukkumaan. Huomenna on kuitenkin aikainen herätys ja piitkä päivä koulussa.

Eka kuva on taas slideshow eli klikkaa kuvaa ja odota hetki niin näet 14 kuvan sarjan:




Sitten muutama kuva seikkailijoista...








1 kommentti:

  1. Anonyymi1/4/11 08:14

    Ai että olen kateellinen tuosta keväästä! Tännekin äkkiä ja heti!
    Kuin uskalsitte olla tuol putkilossa veden alla?!?

    VastaaPoista