Sivut

21.1.2015

Elämän aakkoset

"No  hei vaan hei taas te liikenteen pikku jukuripäät", aloitti mun autokoulun teoriamaikka aina tuntinsa. Kerrassaan leppoisa ja kiva mies, mutta niin lempeä ja rauhallinen ääni, että oli todella vaikeeta pysyä hereillä.

Mutta nyt haluisin kertoa teille taas hieman luovuuslaboratoriosta. Kirjoitan tätä tekstiä kaksi tuntia kotiutumiseni jälkeen (te saatte lukea tämän vasta huomenna) ja olen taas vaihteeksi niin innoissani, etten pysty vielä ajattelemaankaan nukkumista vaikka kello kolkuttelee jo puoltayötä. Saatiin viime kerralla tehtäväksi laatia lista oman elämän aakkosista ja tänään käytiin niitä läpi. Olihan hauskaa, jännittävää ja innostavaa! Kosteilta silmäkulmiltakaan ei säästytty, kun oikein availtiin niitä muistojen saloja. Mahtavaa myös huomata miten eri tavalla ihmiset aakkosensa koosti, millaisia sanoja putkahti esiin ja mitä olisi voinut kuvitella jonkun sanovan, tai mitä samoja sanoja listoista löytyi. Jotkut sanat saivat uuden merkityksen, toiset taas kaarrettiin kiertoilmaisuin.

Erinäisistä sanoista saatiin todella meheviä keskusteluja aikaseksi ja perus parituntinen venähtikin taas kolmeen. Paljon puhutti esimerkiksi sanat tylsyys ja turhuus. Kuinka olisi hyvä opetella olemaan tylsistynyt. Elämä on nykyään niin tehokasta, ettei tylsyydelle tai turhan toimittamiselle ole sijaa. Tästä päästiin myös ajatukseen että tylsyys ja turhuus on kovin subjektiivisia asioita. Moni voisi pitää meidänkin labraa täysin turhana tai tylsänä toimintana, mutta väitän että meistä jokaiselle se on monellakin tapaa erittäin merkityksellistä ja jännittävää.

Tuikkis totesi illan loppusuoralla jotenkin hauskasti, että "niin voihan sen illan näinkin viettää, aakkosia luetellen". Aloin illalla kotona miettimään, että olen kyllä niin etuoikeutettu ja onnekas kun todella voin viettää illan aakkosia luetellen, ihmisten seurassa, jotka ovat vähintään yhtä mukana kuin minä. Ja joiden seurassa ei tarvi yhtään stressata niitä "pieruajatuksiakaan". Kaikki ajatukset saa vain tulla hyvällä flowlla. Olen tavallaan hieman haikeana niiden ihmisten puolesta kenenen tietäisin rakastavan tätä harrastusta, muttei (vielä) ole mahdollisuutta siihen. Toivon niin sydämeni pohjasta, että tämä on vasta jäävuoren huippu ja luovuuslaboratoriosta paljastuu koko sen suuri ja mahtava kapasiteetti kaiken kansan saataville tulevaisuudessa. Siihen asti olen vain hyvin hyvin iloinen, että itse saan kiipeillä siellä huipulla uusia kulmia valloittaen.

Tässä vielä mun aakkoset sen kummemmin niitä avaamatta:

// A:aamu // B:bossu // C:cd // D:duuni // E:eläimet // F:Fazer // G:GoGo // H:hengitys // I:innostus // J:Jarkko // K:kynät // L:lapset // M:mielikuvitus // N:Niila // O:oma koti // P:pohdiskelu // Q:Queen // R:retket // S:saari // T:taide // U:Uutistoimisto // V:vesi // W:Wacom // X: x-kromosomi // Y:ystävät // Z:Zoo // Ä:äiti // Ö:öiset ideat //




1 kommentti:

  1. Ahhh...voi vaan kuvitella, miten ihanaa toimintaa luovalle ihmiselle!

    amp

    VastaaPoista