Sivut

22.6.2011

Kiven sisässä

Täällä elämysmatkailija Anna Anselmi Polkutie. Mulla on ollut tässä kotiinpaluuni jälkeen melkoisen paljon kaikkea tekemistä ihan joka viikonlopulle, vaan ei haittaa yhtään kun on ollut niin hurjan hauskaa puuhaa.
  Oltiin Jarkon kanssa toissa viikonloppuna Helsingissä Hotelli Katajanokassa viettämässä laatuaikaa yhdessä. Kyseessä on siis vanha vankila, joka on kunnostettu hotelliksi ja voi vautsi se oli sitten hieno!
  Paikalle saavuttuamme huoneessa odotti skumppa ja hedelmät raikkaina ja kylminä. Siinä pieni opiskelijatyttö oli pikkusen huuli pyöreenä, oli se sen verran luksusta. Huoneessa riitti ihmeteltävää: nahkasohvat, taulutelkkarit ja kylppärissä aivan mahtavan ihana kylpyamme! Ihmetystä olisi riittänyt varmaan vielä pidemmäksikin aikaa, mutta skumpat kun oltiin nautittu ja hedelmät syöty pitikin jo suunnattiin viettämään iltaa keskustaan velipojan ja tämän tyttöystävän seuraan.
  Matkalla ihanan helteiseen Koffin puistoon nähtiin jos jonkin näköistä karnevaali mimmiä ja matamia upeissa puvuissaan. Musiikki soi  ja ihmisiä vilisti kadut  täynnä. Eikä itse puistokaan jättänyt ainakaan yhtään kylmemmäksi; ilmaiskonsertti oli vetänyt puiston pullolleen porukkaa nauttimaan helteestä, musiikista ja tietysti vähän juomista. Oli ihan letkeetä ja mukavaa, mutta nälkä pääsi pahemman kerran yllättämään ja piti jatkaa matkaa muonan äärelle.     Mentiin syömään paikkaan nimeltä Cantina West ja voin kertoa, että olipa hyvät fajitakset! Ihan todella mukava viihtyisä paikka ja ihanan ystävällinen henkilökunta. Pojat päättivät tilata hevosta, minkä itse olisin ehkä luokitellut hieman hasardiksi valinnaksi, mutta Jarkon mielestä polle oli kuulemma parasta lihaa mitä oli ikänä syönyt (phyi).  Ruoka-mahat pullotellen ajateltiin vielä kävästä Väinössä ”yksillä”, mutta hyvä suunnitelma vesittyi ensi kättelyssä, kun pullo skumppaa oli kesäisen kepeässä tarjouksessa 14e pullo. Sellanen kiitos tuli melkein yhdestä suusta Julian kanssa. Pojat maisteli jotain erikoisbissejä ja myö likat kilisteltiin skumppaa. No lopulta sekin pullo oli tyhjä ja oli aika lähteä takaisin hotellille. Hurjan kiva ilta kyllä oli, tällaisia lisää kiitos! ”Kotimatkalla” Suomen kesäyö näytti kauneinta puoltaan ja käveltiin sataman kautta romanttisesti auringon laskussa kohti hotlaa.
  Aamulla sitten nautiskeltiin hotla-aamiaiset nassuun (on se vaan niin hyvää) ja sanottiin kiitos ja heipat aivan ihanalle Hotelli Katajanokalle ja suunnattiin kohti keskustaa. Jottei arki ihan pääsisi unohtumaan heitin lyhyen asiakastapaamisen keskustassa sunnuntain ratoksi, jonka jälkeen läksimme zetalla kohti Lahtea.
Kaikin puolin mahtava viikonloppu, eikä ihan heti unohdu. Kiitos tästä kaikille osallisille.
Tässä kuvamateriaalia:



Uskallettiin astua kiven sisään

Tarkkaa puuhaa!

Kahtokee nyt kuinka hieno!
Oli “hymy” herkässä meillä!


Om nom nom!


Suu napsaa ihan


Voi sitä ihmetyksen määrää
Tuu jo sen kameran kanssa

Pakollinen pariskuntakuva



Karnevaalihumua


Iloiset puisto-ihmiset

Ja Koffin puisto
SUOSITTELEN!



Lissee skumppaa nom nom

Sit oltiiki jo vähän pienissä häissä

Suomen kesä <3
mun aamupala näytti tältä
Mut mites toi Jarkkiksen aamiainen?

Arvatkaa kävinkö kylppimässä?

1 kommentti:

  1. Jösses, mikä laatuloma! Kivan erikoinen paikka kaikkinensa!

    VastaaPoista