Sivut

6.6.2014

Kaiken maailman kotkotuksia

Heippati hei ja hellehiki!

Taas on mahtunut viime viikkoihin paljon kaiken näköistä. Oli mun mummon 80v juhlat, jossa Niila suvun nuorimpana edusti hienosti. Ihanat juhlat olikin! Ollaan tavattu ystäviä, notkuttu kaikkien Niilan kummien kanssa, nautittu auringosta, ihmetelty enomiehen kissanpentua ja kirmailtu karkuun sadetta. On kerrassaan hämmentävää viettää tällaista lapsekasta kesää pois tietokoneen ja työpöydän ääreltä, vapaasti ulkona luuhaten. Kerrassaan on ihanata. Vaikka oon mä joskus sunnuntaisin tehnyt jo vähän töitäkin (työmyyrä mikä työmyyrä).

Vauvauintikin loppui tältä keväältä pari viikkoa sitten ja päätettiin, että pidetään lauantait tästä eteenpäin omatoimipuuhailupäivinä perheen kesken, kunnes uinnit taas elokuussa jatkuu. Koska Niilaa on alkanut ihan hurjasti kiinnostamaan kaikki eläimet, niin tästä inspiroituneena lähdettiin viime lauantaina piipahtamaan Heinolan lintutalolla. Kyllä siinä oli pienellä ihmisellä silmät ymmyrkäisenä, kun kaksi papukaijaa kaakatti ihan nokan edessä. Ja pääsipä siinä kohelluksessa pieni säikähdysitkukin, kun toinen noista kahdesta Ara-papukaijasta päätti rääkästä oikeen kunnon aarian noitaäänellään.
Valkoinen Kakadu oli paljon kivempi kaveri ihan pimeine tansseineen ja kotkotuksineen. Petolintuosastosta ei vielä Niilalle liiemmin iloa ollut, kun huuhkajat ja muut kottaraiset ovat maastopuvuissaan niin vaikeasti huomattavia. Ensi kesänä sitten niitä ihastelemaan. Suosittelen kyllä kaikille lämmöllä tuota lintutaloa jos Heinolassa päin tulee liikuttua. Sisäänpääsy on ilmainen paikka on melko mukavasti auki. Lisää infoa täältä.






1 kommentti:

  1. Anonyymi6/6/14 22:50

    Lintutalo on ihan must juttu joka kesä :)

    amp

    VastaaPoista