Se olis tässä ja nyt

Mietin tänään tuossa noin köntsävaipan ja päiväruuan tiukassa välissä, kun nyt jotain syvemmin kerkiän edes ajattelemaan, että oon Niilan syntymisen myötä saavuttanut elämässä ees jokseenkin "hetken". Sen hetken, mistä aina puhutaan kun sanotaan, että "elä hetkessä". Moni ehkä liittäisi tuon ajatuksen villiin ja vapaaseen yksinelämiseen vailla huolia, reppuselässä travellaten sinne minne nokka sattuu osottamaan. Mulla se on kuitenkin tässä ja nyt.

Oon tähän astisen elämäni elänyt enemmän ja vähemmän "sitten kun" -ajatuksella: sitten kun pääsen opiskelemaan, sitten kun saan oman alan töitä, sitten kun valmistun, sitten kun rakastun, asetun, saan muksun...tavoite tavoitteen perään täyttyen, tulee yhä uusia tavotteita ja kierre on loputon. Ei oikeen ole osannut nauttia siitä nykytilanteesta vaikka kaikki olisi oikein hyvin. Oon kirjoittanut joskus aiemminkin blogissa tosta tämän hetken arvostamisen vaikeudesta.

Jotain kuitenkin tapahtui kun Niilan kotiin kannoin. Kaikki on ollut enemmän "nyt" kun koskaan aiemmin. En elä suurella palolla odottaen jotain tulevaa, vaan elän täysin rinnoin (jos en hiljattain olis lopettanut imettämistä, niin tämä lausahdus saisi nyt sangen huvittavan kaksoismerkityksen, heh) tätä hetkeä. Tavallaan hieman kavahtaen tätä hirveää vauhtia millä koko arki juuri nyt etenee.

Tottakai tämä arkikin sisältää ajatuksia, että sitten kun Niila on isompi, niin voidaan tehdä sitä ja tätä tai sitten kun äitiysloma loppuu niin toimitaan näin ja näin. Paljonkin on tällaisia ajatuksia ja haaveita, mutta yksikään niistä ei ole suurempi kuin tämä hetki. Tämäkin ihana hetki, kun Niila pieni on nukkumassa ja äiti-ihminen istuu ihmettelemässä omaa elämäänsä ja nakuttelee siitä blogiin. Hemmetin ihana hetki. Hetki kuten ne kaikki hetket päivässä.

Vaan nyt lienee se vallan ihana hetki kun on aika itsekin käydä nukkumaa. Siispä hyvää yötä.

Tässä Peppi elää hetkessä