Sivut

8.7.2014

Puheen juhlaa

Oltiin Jarkon kanssa lauantaina meidän ystäväpariskunnan häissä ja mainiot häät olikin! Kaikki oli järkätty niin viimisen päälle, että vieraana oli kyllä ilo vaan ihastella ja makustella koristeluja ja tarjoomisia. Nämä häät poikkesi myös useimmista muista kokemistani sillä, että juhlassa oli paljon puhetta ja ennen kaikkea onnistunutta sellaista.

Kirkossa jo sai nessut kaivaa esille, kun pari puheli sormusvalansa (en pystyisi itse ikinä siltä itkun tuherrukselta kakaisemaan kun ehkä juuri ja juuri sen "Tahdon!") ja sama nessuttelu jatkui paikan päällä niin suvun, kuin muittenkin puheenvuoroja kuunnellessa. Kyseessä ei suinkaan ollut mitkään dramaattiset itkumuistelot, vaan tosi herttaisia ja välillä erittäinkin humoristisia puheenparsia. Tuoreen vaimon puhe sukunimestä luopumisesta oli kerrassaan suloinen.

Puhetta myös riitti kun kaksi kaasoa ja bestman liidasi juhlaa eteenpäin hauskalla ja topakalla tyylillään. Pakko sanoa, että tässähän tuli ihan paineita, kun itse toimitan kaason virkaa lokakuussa ystäväni häissä! Jos olen edes puoliksi noin hyvä ni homma on hanskassa.

Suomalainen kulttuuri ei ehkä tue tällaista puheen juhlaa, mutta näiden kahden onnekaan lähipiiriin on kyllä siunaantunut mainioita puhujia. Kaikki meistä on kuitenkin varmasti ollut häissä missä Pertsa setä pitää sitä noloista nolointa takeltevaa puhetta, jossa härskihtävät letkautukset johdattaa juhlatunnelman nanosekunnissa vaivaantuneeseen hekotteluun. Sitä ei soisi kellekään.

Mietin myös että usein häissä ei kuule itse juhlaparin puhuvan lähes ollenkaan, mutta nämä kaksi pääsi niin hääleikeissä, kun omissa puheissaan ääneen paljonkin. Erittäin virkistävää näin vieraan näkökulmasta. Toki siinä täytyy parinkin olla tietyntyyppisiä ihmisiä, koska ei se taas ole vieraillekaan kivaa, että super ujoa sulhasta kiusataan erinäisillä runonlausuntatehtävillä, jos toinen on ku kielensä niellyt.

Vaan tästä avattiin mun "neljät häät"-putki, seuraavat ovatkin elokuun lopussa ja silloin nokka menee kohti Seinäjokea kuulemaan kun ystävä sanoo rakkaallen Tahron!

Onko teillä kivoja/karmeita puhemuistoja? Tai vinkatkaa millainen on teistä hyvä puhe?
Tässä pari fiilistelykuvaa







4 kommenttia:

  1. Häistä en tiedä, mut saattais olla aihetta miettiä tätä lukutaitoa uudemman kerran "...ruuansulatus... Mitä!? Ruuansulatustehtävillä??? Ruu-an-su-la-tus-teh-tä-villä!? Ai runonlausuntatehtävillä!!!".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aahahahahahah :D ihan paras. Ne ne vasta vaikeita tehtäviä sulho pololle oliskin!

      Poista