Dream It Big!

Meillä on koulussa menossa tällä hetkellä ihan loistava kurssi! Ja vaikka kurssi kulkee nimellä näyttelysuunnittelu, niin voisin väittää kyllä kurssin olevan enemmänkin jonkinlaisen totaalisen itseni ymmärtämisen kurssi luovana suunnittelijana. Saatiin viime viikolla täksi päiväksi todella mieltä avartava tehtävä: oma urapolku! Kuulostaa ihan joltain insinööri shaibalta, mutta ei sitä se ei ollut. Vaan tehtävänä oli visuaalisin keinoin havainnollistaa tähänastista urakehitystä ja tulevaisuuden toiveita ja haaveita oman ammatin suhteen.

Tein omasta urakehityksestäni tällaisen kuvan, jossa graafikon/kuvittajan sydänsähkökäyräni alkaa vähitellen voimistua. Tässä pientä selvennystä erinäisistä kohdista käyrälläni, eli tässä tulee Anselmin urakehitys pähkinänkuoressa:

1. 2007 syksy: En päässyt Muotoiluinstituuttiin, joten menin Lahden Kansanopistoon. Yksi elämäni parhaita vuosia. Opin itsestäni enemmän kuin moneen vuoteen ja pistinkin aika lailla kaiken uusiksi elämässäni.

2. 2008 syksy: Pääsin Muotoiluinstituuttiin ja sain parhaan mahdollisen luokan ja muitakin tyyppejä ympärille. Muotsikan lempeä syli oli siis auki mulle!

3. 2009 kesä: Sain ensimmäisen ison kuvitusduunin, jonka seurauksena itsevarmuuteni kuvittajana kasvoi. Opin paljon asiakassuhteiden käsittelystä. Ou jee! Tästä se ura lähti liikkeelle.

4. 2011 kevät: Olin kevään Antwerpenissa Belgissa vaihto-opiskelemassa ja viimeistään tässä vaiheessa luottamus omaan osaamiseen synty ja aloin tyrkyttämään omia duunejani kymmeniin ja kymmeniin paikkoihin.

5. 2011 kesä: Raskaan sarjan tyrkytys alkaa tuotta hedelmää ja saan paljon duuneja. Jos Jarkolta ja muilta läheisiltä ihmisiltä kysytään niin vähän liikaakin. Tämä duunibuusti jatkuu yhä.

6. 2011 syksy: Sain puhelun, jossa kerrottiin, että minut on valittu kuvittamaan isoa kirjaprojektia. Jesh! Itseluottamukseni osaavana kuvittajana saa megaboostin.

8. Tulevaisuus: Tulevaisuudessa AION valmistua, perustaa oman yrityksen ja tehdä tästä unelmastani leipäduunin. Tulevaisuudelta toivon myös läheisille oikein pitkää pinnaa ja sopeutumista tähän elämäntapaani. Tähän väliin lienee sopiva kiittää kelpo appiukkoa huolenpidosta, joka usein Jarkolta kysyy, että “Joko se Anna on hukkunut töihin?”. Kiitos!

Näin loppuun pitää todeta, että oli todella avartavaa nähdä, että on oikeesti mennyt itse hurjasti eteenpäin tässä muutamassa vuodessa ja yhä kiihtyvällä tahdilla. Suosittelen kaikille tätä harjoitusta. Ja tätähän voi soveltaa ihan mihin tahansa missä voi jotenkin kehittyä, jos ei muuhun niin vaikka urani kotiviherpeukalona (mulla se käyrä ois mennyt just päin vastoin! Olin ennen kunnon amatöörihortonomi, mutta nykyään mun lucky bambookin vihaa mua kun henkitoreissaan koittaa selvitä tyhjäksi kuivuneessa vesipullossaan hyllyn nurkassa).