Joulu-Jännät

Huomenna se olis jouluaatto, ihanata! Joulu on sellasta tunteilun ja herkistymisen aikaa. Lapsena jouluaatonaatto oli niin jännittävä päivä, että hyvä kun housuissa pysyi! Nukkumaanmeno oli ihan tuskaa, kun oli niin into piukkana, ettei unen päästä meinannu saada kiinni.
Mulla on yksi hassu lapsuusmuisto aaton aaton illalta. Muistan ihan selkeän kuvan päässäni, että olen ensimmäisessä lapsuuden kodissa käymässä veljen kanssa nukkumaan ja mua käy itkettämään. Äiti koittaa kysyä, että mitä sä laps rakas nyt itket, niin vastaan vaan äitille, että kun huomenna on joulu. Äiti on ihan ymmällään, että miks ihmeessä se itkettää, että eikö se ole kiva juttu. Minä en itkultani saa sanotuksi, että itken juurikin ilosta ja jännityksestä. En muista sainko sanottua sitä ollenkaan (muistatkos mami näitä traagisia tapahtumia, heh?), vai ymmärsinkö edes mitä oli ilosta itkeminen. Kyllä voi lapsen mieli ja joulufiilistely olla ihan omaa luokkaansa, heh. Odotan innolla sitä aikaa kun parin vuoden päästä pääsee seuraamaan tuon oman jälkeläisen joulutärinöitä.

Luulen että nyt jos ensi yönä meillä valvotaan, ei se kenties johdu aaton jännityksestä, vaan en kiistä, etteikö jouluaatto yhä saa piskuisen jännäperhosen lepattelemaan omassakin mahassa.