Sivut

10.11.2012

Mökkeilyä Messilässä

Täällä viikonloppu alkoi mukavissa merkeissä kun eilen karautettiin porukalla Messilään mökille viettämään iltaa. Kyseessä on mun isiukon mökki `Ketun kolo`, mitä hän vuokraa. Mökkeröstä piti saada vähän uusia kuvia, niin saatiin sitten mennä sinne hengaamaan sillä ehdolla, että otetaan kivoja kuvia mökistä. Tulikin tosi hauskoja kuvia, mutta tuli siinä sitten sivussa paljon kaikkea hömppääkin kameralla ikuistettua myös meistä immeisistä. Napattiin koko poppoon nenäpäiväkuvat, jotka tulee huomiseen Anselmin nenäpostaukseen (vieläkin ehtii nenineen joukkoon iloiseen! Mukana on nyt jo mukavasti kuvia ja yksi pellenenäinen koiruuskin, hehe) siinä samalla kun katsettiin Nenäpäivä showta telkkarista. Olipa upea se Emma Salokosken ja Jesse Kaikurannan yhteisveto Emman biisistä Veden alla. Kylmää värettä pukkas tän tytön hipiään!

Meillä piti olla myös palju käytössä, mutta siinä oli käynyt pieni hupsankeikkaa ja ei sitten päästykkään paljuun löllymään. No isukki lupas lämmittää sen meille toiste. En ookaan ennen moisessa aikuisten ammeessa lillunut. Varmasti mukavaa puuhaa pikku pakkasessa, pipo päässä.

Meidän tämän kertainen juhlakokoonpano koostui siis minusta ja Jarkosta, veljestäni Antti kantista tyttiksensä Lillin kera ja serkustamme Tommi kommista. Huisin hauskaa oli, tehtiin tortillalättyihin pizzoja, juotiin glögiä, saunottiin ja pelattiin piratologiaa (taas). Tyypit jos ja kun ootte kuulolla, niin otetaahan uusiks taas!

Kyseinen mökki sijaitsee siis Messilän laskettelurinteitten yhteydessä. Jos jotakuta sattuu moinen loisto vuokramökkinen kiinnostamaan, niin yhteystietoa löytyy Cämppärin sivuilta täältä.

Nyt okein leppoisaa viikonloppua kaikille!



Tombe lukee vieraskirjaa ( no vähän oli lavastettu kuva ehkä...hehe)


Glögi kilistelyä 

Oli meillä sitte ihanat takkatulet <3

Nenäpäivän fiilikset katossa ainaki mulla!


Myös herra kallo sai osansa nenäkkyydestä!
Broidi ottaa lunkisti

Skumppa Lilli kaunoinen
Sulaudun täydellisesti sohvaan ja Jakkeri pakkerin ihanaan Annan mentävään kainaloon.


Tältä se mökkerö näyttää pihalta, aika kiva vai mitä?

Tunnelma oli kohillaan myös terdellä <3

8 kommenttia:

  1. Voih, ihanan tunnelmallisia kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo möksä on kyllä niin tunnelmallinen paikka viettää iltaa.

      Poista
  2. Samaa mieltä Ninan kanssa, ihania kuvia ja kiva mökki!

    amp

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Voi kun musta ja A:sta sais joskus noin kivan kuvan kuin teistä tuossa sohvalla!! Ootte niin söpispari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi kiitos :). Meille on kyl sanottu joskus ennenkin, että ootte niin sopivan näköi pari :). Pikkusen rokkia olla pitää!

      Poista
  4. Ihania kuvia! Ihana mökki ja vähän lunta. Suomi ikävä!! Oletko opettanut Lillillekin ton kampauksen? :-)

    Mulle kans glögiä ja nyt heti heti !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Suomi on kyllä ihan kelpo paikka heti kun lunta tulee ees vähän..se pimeys on ahdistavaa.
      Mä tein Lillille tuon letin, mutta pitää kyllä opetttaa hällekin kun sopii niin hirmu hyvin :)!

      Voihan glökit! Mee merimieskirkolle vaatimaan, että glögiä tänne ja sassiin! Hihi!

      Poista