Sivut

1.8.2012

Leijonan nälkä ja koiran tavat?

Epukka on ollut meillä nyt nelisen viikkoa ja hyvin on poika oppinut talon tavoille samalla kun turha vieraskoreus ja ujostelu on haihtunut tipotiehensä.

Hassua on ollut seurata miten erilaiset pennut nämä kaks kaverusta ovat olleet. Leon oli jotenki paljon villimpi riehuja, mutta muuten ehkä vaatimattomampi, hieman nirsohko mamman sylivauva. Eppu taas on liikkseissään varovaisempi, ei hypi vielä kovin korkealle ja tutkii kaikkea rauhassa, mutta muuten pitää taas valtavaa älämölöä. Kynsien puhdistus on ehkä maailman ärsyttävin juttu ja sitä vingutaan ja kitistään kun pieni possu. Samoin korvien putsaaminen ja silmistä rähmän pyyhintä. Kylvyt sen sijaan menee paljon paremmin kuin Leoin kanssa ikinä mikä on kerrassaan hassua.

Sitten uusimpana Epun kanssa on tullut tapa, jota Leonilla ei ole koskaan ollut, nimittäin ruuan vingunta! Hehe. Meillä ei koirakaan uikuta ruuan perään noin paljon kun Eppu ja kaiken lisäksi Eppu ei uikuta edes pelkästään oman ruokansa perään, vaan myös minun! Miten on mahdollista, että pienen pieni kissa joka on juuri vetänyt tiikerin annoksen ruokaa karvattomaan napaansa, tulee vielä munkin lautasen viereen ( ja pyrkii myös latauselle ahkerasti) kuikuikee, et hei vippaas mami tänneki sitä sun herkullisen näköstä salaattia (kyllä Eppu himoitsi tänään mun fetasalaattia  todella pahasti). Kyllä on saanu ihmetella nauraa ja komentaa tän yhden ruokahimoja.

Siin on Leon raukalla ollut nyt kovat paikat, kun Eppu on oman ruuan jälkeen mennyt tyhjentämään säästeliäämmän isoveikankin kipon, kun oma kippo on nuoltu putipuhtaaksi. On pitänyt alka aoikeen vahtimaan, että Leon saa syödä omansa. Hassu on tämä pikku Eppu, vaan hänpä kasvaa kyllä sellasta kyytiä, ettei kyllä hirveesti tarvi arvuutella mihin toi kaikki ruoka menee. Viton maksalaatikko ja nakit on toistaseks saanu olla ihan rauhassa. Ihanat mussukat <3

Eppu on ruualla kasvattanu näin hurjan pitkät koivet :)!
Ja talon eläinten hyvät unitavat on omaksuttu kyllä oikein mukavasti. (Tässä Eppu nukkuu Leonin kyljessä kiinni,
saman "peiton" alla <3)
Kattoka anoita pikku tassuja <3 ihanat ruttuset!
Kyllä se Eppukin osaa nää samat nukkuma-asennot kun isoveikka <3

6 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia kuvia!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi2/8/12 07:39

    Hihii, Eppuliini!

    VastaaPoista
  3. Heh, pikkuhiljaa Arskallakin ujostelu vähenee! Nyt tulee jo rohkeammin lähelle ja ehkä kohta kehrää sylissäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Arska :D! Eppu tykkää kyllä olla sylissä, mutta ei viihdy siinä yhtä lailla kun Lemppu pienenä. Että saattaa siitä tovin torkkua ja sitten mennä peittojen väliin sänkyyn. Yöllä se tulee kyllä ihan iholle sitten :D. Hupsukka. Ja nää molemmat pojat meillä on ollu ihan hirmusia kehrääjiä pienestä pitäen.

      Poista
  4. Eppukin alkaa jo miehistymään! Ihanaa oli nähdä "pikkuiset" muruset tänään, ihankuin olisi kauankin mennyt aikaa:D Terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävitte ja tulkaa vaan niin useasti käymään kun hotsittaa :). Tässä me ollan kotona paljon.

      Poista