Täällä ollaan kuulkaas kirjoiteltu opparia nyt viime päivät melko ahkerasti ja nyt alkaa jo tuntumaan, että kyllä tästä vielä hyvä tulee. Koko ajan on enemmän ja enemmän asiaa “paperilla” ja homma etenee. Olen lukenut paljon kuvituksen teoriaa ja lasten suhteesta kuvakirjaan ja niin imelältä kun se kuulostaakin, niin jo nyt tuntuu, että olen oppinut aivan hirmuisen paljon tästä. Lisäksi olen niin innostunut lukemastani, että jauhan aiheesta kaikille kuulolla oleville ja kohta olen varmaan “se opparista seonnut naisihminen”. No ehkä mä sentään kerkiän harrastamaan muutakin elämää tässä sivussa, etten ihan sekoa. Ja pitää noita töitäkin kuitenkin aina välissä edistää, niin en ehkä täysin menetä vielä järkeäni ja sydäntäni tälle niin innoittavalle kuvitukselle. Mutta koska nyt koko postaus käsittelee kerran oppariani, niin haluan jakaa teillekin tähän mennessä ihanimman lukemani katkelman aiheesta:
“Joskus tuntuu, että arvostan kuvakirjaa liiaksikin, jopa niin paljon, että pelkään sen voimaa ja mahdollisuuksia muokata pienen lapsen maailmankuva. Minäkinkö olen sitä muokkaamassa? Omieni lisäksi vielä muidenkin lasten? Eihän se ole kuin pienen pieni hetki, se hetki, jolloin lapsi ja aikuinen ovat kuvakirjan ääressä.
Millainen hetki se onkaan.”
Markus Majaluoma
kuvittaja
Tutkiva katse kuvakirjaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti