Valosäiliö

Marraskuu, harmaata ja pimeää. Luihin ja ytimiin (jopa tämän vararavintokerroksen läpi) puskeva viima ja tuhnusade joka nuolee naaman kylmällä kielellään. Sellainen se marraskuu on. Mutta onneksi oltiin Jarkon kanssa viisaita ja laitettiin lokakuussa aurinkoa talteen. Nyt siitä saa sitten naatiskella. Koska ollaan vielä sangen mukavaa väkeä, niin jaetaan se nyt myös teille.

Alkusyksyn sää olikin tänä vuonna poikkeuksellisen kaunis ja lämmin, etten sanoisi ihan lepposa! Lenkkeiltiin koko perheen voimin paljon tuossa lähimetsässä ja radan varressa kulkevalla suloisella omakotitaloalueella. Vanhat koivut näyttää kuin olisivat tulessa ilta-auringossa ja muutenkin kummallakin lenkkireitillä tunnelma on satumainen.

Ihanaa on löytää ripaus jotain spesiaalia ihan tavallisista arjen hetkistä, kun tajuaa vaan vähän katsahataa ympärilleen.

Kas tässä olkaa hyvät, pala syysaurinkoa.

Arvonnan voittaja ja Aslan kuulumisia

No mutta nyt koittaa se onnellinen hetki, että on aika julistaa värityskirja-arvonnan voittaja! Suoritin arvonnan random.orgin avulla ja sieltähän arpoutui onnen numero neljä! Zädää Voittaja on siis tässä:

Onnea tuhannesti JennaM! Laittelen sulle vielä sähköpostia asian tiimoilta, niin saadaan kirja tällä viikolla postiin. Sivu täynnä eläimiä olisikin oikein hauska aihe myös piirtää. Jospa pääsisin tämän toteuttamaan jossain projektissa. Kiitos myös kaikille muille osallistujille, teiltä irtosi aivan loisto ideoita. Ja ne ketä onni ei nyt potkaissut tällä erää, mutta kirjan halajatte, niin sitähän voi tilata täältä: PUOTI Linkistä löytyy pienet kuvat kirjan värityskuvista.

Ja tähän loppuun heitän teille pari kuvaa Asla murusesta, joka on nyt 4kk. Hän on kasvanut ihan kauheasti, mutta on silti kyllä yhä alle neljän kilon kirpppu. Asla on ollut meillä nyt kaksi kuukautta ja hän on istunut perheeseen kuin nenä päähän. Aivan mahtava ilo- ja energiapakkaus. Ollaan käyty Korkeavireen pentukurssia, opittu todella paljon uutta ja retkeilty viikottain metsässä ja vaikka mitä. Ei tästä juuri muuta ole ollut kun aivan hirmusti iloa. Sisäsiiti hän ei ihan vielä ole, mutta suunta on oikea siinäkin puuhassa. Kerrassaan mahtava pieni ilopilleri heeler.

Nyt lähdenkin Asla ja kissat kainalossa sohvalle möllöttämään. Hyvää yötä!

Väritysjuttuja ja Arvonta

Tässä se nyt vihdoin olisi esittelyssä: mun ja äidin yhdessä kuvittama aikuisten värityskirja Positiivareille, joka on sarjassaan kolmas. Kirjan teema on Ystävyyden lämpöä ja kuva-aiheet kulkevat ystävyyden ja vuodenkierron ympärillä (kaikki kuvat voit käydä kurkkaamassa täältä). Projektina tämä oli taas hyvin antoisa ja intensiivinen. Näin yksityiskohtaisia kuvia piirtäessä sitä todella uppoutuu työhönsä. 

Nyt joku teistä onnekkaista voi voittaa tällaisen kirjan, nimittäin tästä starttaa arvonta!

Arvontaan osallistut kun toimit seuraavien kohtien mukaisesti:

Jätä kommenttiboksiin kommentti, jossa lukee... 

a) nimi tai nimemrkki

b) sähköpostiosoite

c) mikä olisi juuri sun unelmien värityskuva?

Arvonta päättyy tämän viikon sunnuntaina siispä osallistukaapa äkkiä. Onnea kaikille arvontaan!

Ja jos arpaonni ei suosi tai et malta odottaa arpomista, niin voit käydä tilaamassa oman värityskirjan Positiivareitten sivulta täältä. Sieltä löytyvät myös väritettävät joulukortit, jotka ovat myös minun ja äitini käsiäalaa. Niiden kuvittamisesta kerron teille myös lähipäivinä lisää täällä blogin puolella.

Tässä muutamat kuvat:

Positiivareitten värityskirjoissa on superkätevä kierreselkä, joka helpottaa värittämistä missä vaan!

Mua instagramissa seuraavat ovat ehkä nähneetkin jo, että olen alkanut tekemään myös väritysvinkkejä. Seuraava vinkki ilmestyy pian! Jos sulla ei ole omaa ig-tiliä voi seurailla mun kuvia tuosta oikealta sivupalkin ig-galleriasta. Tässä kuitenkin vinkki numero1:

Kukkuu kello on elämysten aika!

Pääsin tällä viikolla astumaan sangen jännittävään maailmaan, hyvin etuoikeutetun ihmisen pääsylipulla. Pääsin nähkääs katsomaan Kukkuu kello on kuusi -nimisen  nukketeatteriesityksen ennakkonäytöstä. Nukkeateatterin eläväksi herättää kahden hengen tiimi, Hormihaikara, ilokseni saan kutsua heitä ystävikseni.

Laitan teille tähän suoran lainauksen Hormihaikaran nettisivulta, sillä kukas siitä esityksestä paremmin kertoisi kuin esitysryhmä itse:

"Nukketeatteriesitys kertoo Käen kiireisestä ja aikataulutetusta elämästä kellossa. Mitä tapahtuu, kun Käki saa tärkeän kutsun? Minkä salaisuuden Käki on jättänyt kertomatta ystävilleen? Millainen on hyvä ystävä? Tarina johdattaa katsojan mystiseen metsään, jossa todella on kello, eikä mikä tahansa kello, vaan käkikello. Kellon sisällä on kotikoloja, joissa kolme ystävystä asustavat ainutlaatuisen kellon samalla näyttäessä aikaa. Näytelmän seikkailijoina ovat Mustikala Onkeroinen, Liiskanen ja Käki Huuhkajanpoika. Entä kuka ihme on Tikka Tarkkatikki? Saavatko kaikki postinsa? Kuinka paljon kasvulannoitetta on liikaa? Puhkeaako Jaakko kukkaan? Kukkuu kukkuu kello on kuusi on näytelmä Käestä, ajasta ja ystävyydestä. 

Esitys käsittelee uusien asioiden pelkoa, kiirettä ja kiireettömyyttä, ja ennen kaikkea ystävyyttä, joka kysyy kekseliäisyyttä tiukan paikan tullen. Esitys tapahtuu yhden lavaste-elementin sisällä ja ympärillä. Näytelmä on niin sanottu yhdenmiehen esitys lisäkäsillä. Kaksi nukettajaa, yksi näyttelijä. Esityksen jälkeen katsojat voivat esittää kysymyksiä esityksestä ja nukketeatterin toteutuksesta sekä kurkistaa lavasteisiin. "

Viimeisimmät nukketeatterikokemukseni sijoittuvat kaikki jonnekin lapsuuden neonkirjaviin vuosiin, jolloin lama-ajan lastenohjelmat, kuten Pikkukakkosen "Seitsemän palaa" (ei tainnu olla ohjelman oikea nimi) oli tosi hyvää viihdettä (kuka muu muistaa yhä sen tunnarin?) pienen ihmisen mielestä, enhän tiennyt paremmasta. En kuuna kuun valkeana olisi osannut kuvitella tällaista nukketeatteria, mitä tällä viikolla koin. Tavallaan mikään ei kyllä luovuudessa yllätä, kun tiesin kyseessä olevan juuri näiden ystävieni projekti, mutta silti. Itse "teatterimasiina", jos sellainen nimitys tälle riemukkaalle upeudelle nyt minulta suodaan, oli jo niin kaunis ja viimeistelty (mutta kierrätysmatskuista valmistettu!), että olisin voinut ihastella pelkästään sitä yhden näytöksen verran. Mutta sen lisäksi itse tarina ihastutti minua suuresti. 

Oli jännittävää, miten hahmot rakentuivat ja vähitellen paljastivat itsestään enemmän. Aluksi hyvin hassut ja oudot hahmot kasvoivat näytöksen aikana tutuiksi ja niin inhimillisiksi, että hyvä, etten mennyt näytöksen jälkeen niitä kättelemään ja taputtelemaan olalle. Hahmot eivät myöskään yhtään kompastele lasten tarinoissa melko helposti tavattavaan mielikuvituksen puutteeseen tai lasten aliarviointiin (joissa kissa on Viiru ja koira on Laikku), vaan hahmot ovat nimiä, puhetyylejä, elämäntapoja ja jopa perhesuhteita myöten viety erittäin pitkälle. Sen lisäksi, että tällainen luovuuden runsaus kutkuttelee lapsen mielikuvitusta, takaa se aikuisellekin ehdottomasti riittävästi virikettä, jotta mielenkiinto pysyy tarinassa. Sitä suoraansanoen janoaa kuulla miten kaikki päättyy tai mikä Mustikala on oikein miehiään.
  
Esityksen jälkeen ainoa asia mikä oikein harmitti oli se, ettei Niila sangen eläväisenä lapsena jaksa istua aloillaan vielä katsomassa teatteria (voit lukea meidän ensimmäisen teatterikokemuksen täältä). Niin mielelläni hänelle tämän värielämyksen olisin suonut. No kivaa se oli kokea tämä elämys ihan ylhäisen itsenäisestikin.

Mutta hei nyt on asia onneksi niin, että kaikki te ketkä kynnelle kykenette, pystytte menemään katsomaan tätä ihastuttavaa teatteria marraskuussa Lahden Pikkuteatterille. Kukkuu kello on kuusi on nimittäin osa Taskufestaria. Taskufestarin koko ohjelman näet täältä, siellä on paljon muutakin mielenkiintoista niin lapsille kuin aikuisille. Mukava huomata, että syksyn raskain ja pimein kuukausi tuokin tullessaan ilottelua kansalle. 

Tässä muutamat kuvat näytöksestä kaikkea paljastamatta. 

Rakas blogi hunningolla

Nyt on päässyt Uutistoimisto tosi pahasti taas pölyttymään, ellette sitten satu seuraamaan mua instagramissa (@uutistoimistoanselmi) tai snapchatissa (mannaelisa), joissa höpöttelen ja kuvaan paljonkin, koska ne on niin nopeat ja vaivattomat kanavat viestiä kiireenkin keskellä.

Mutta parempi se on vaan raivata nyt todella kiireistä työpöytää sen verran auki, että saadaan heräteltyä henkiin tämäkin blogi loppuvuoden hulinoita varten. Luvassa on nimittäin kaikkea vallan mukavaa, kuten inspiroivaa ja visuaalista silmää kutkuttelevaa nukketeatteria, uunituoreen värityskirjamme esittelyä ja yhden värityskirjan arvonta, sekä tietysti jo perinteeksi muodostunut Uutistoimiston Joulukalenteri ja joulukorttiarvonta! Huisin jännää eikös!

Töitä on tosiaan nyt riittänyt ihan kiireeksi saakka, joka sinällään on ihan positiivinen ongelma. Ei vaan meinaa sitten rahkeet riittää enää mihinkään ylimääräiseen koneella istuskeluun. Mulla on ollut viime aikoina paljon mm kirja- ja esitetaittoa, mutta myös sitten erinäisiä kuvitusprojekteja, joista massiivisimpana tuo aikuistenvärityskirjan kuvitus yhdessä äitini kanssa.
Meneillään olevia projekteja en luonnollisesti voi teille vielä esitellä, mutta tässä pari kuvaa, jotka olen päässyt tekemään.


Tässä on Herra Puukengän ja Neiti Räsytmaton blogin uusi banneri, jonka olen suunnitellut. Siitä tuli itsenikin mielestä vallan mainio ja heidän näköinen. Tavallaan todella juuri tätä päivää, mutta samalla melko ajaton ja avaruudellinen.

 Teen myös paljon muuta kuvitusta ja tässä yksi kuvituksistani syyskuun Vinkki -lehteen

vaan pysykäähän kuulolla ihmiset, sillä tästä alkakoon Uutistoimiston vauhtiviikot ja luvassa on yllämainittujen lisäksi paljon muuta kivaa.


Hyvää yötä!

Anna

Pötköt tulloo!

Se on taas se aika vuodesta kun heijastinasiat alkaa olemaan aika must. Aamut hämärtyy ja niin koulu, -päiväkoti, kuin työmatkatkin tarvotaan piaan pilkkosen pimeässä ja silloin on syytä kyllä olla heijastin jos toinenkin, että ne aamusilmillään tihrustelevat autoilijapolot saisi edes pienen mahdollisuuden nähdä hämärässä vaeltavat matkalaiset.

Tästä on näemmä muodostunut jonkin sorttinen perinne, että syksyllä kehitän aina uuden heijastimen. Viime vuonna mulla oli myynnissä Hapsista ja sitä edellisenä vuonna sydämiä ja tänävuonna jotain aivan muuta, nimittäin Pötköt! Pötköt on valmistettu punomalla kestävästä narusta, jossa on mukana heijastinlankaa. Tämä heijastin kestää siis kovempaakin kulutusta mikä on hyvä juttu, sillä se saattaa tässä huushollissa ainakin joutua vauhtitaaperon kurmutukseen tai pienen hauvan naskalihampaisiin. Annoin tuoreelle kummipojalleni Pötköt-heijastimen vaunuheijastimeksi, jossa se tarpeen vaatiessa taipuu kätevästi myös aina mukana kulkevaksi vaunuleluksi.

Aiemmista heijastimistani tuli myös palautetta, että ne eivät sovi oikein miehille. Pötköt vastaa tähänkin haasteeseen ja Pötköt - heijastinta saa myös miehisemmissä väreissä, kuten musta, harmaa, maastonvihreä, sininen jne.

Itselläni roikkuu Aslan kanssa lenkkeillessä Hapsista -heijastin hupun kärjestä selässä ja lyhyempi malli Pötköt -heijastimesta lenkkilaukussa (kuva alempana). Niilalla roikkuu kanssa vk-haalarin hupussa hapsista, mutta rattaisiin laitettiin Pötköt kiinni. Kun Asla tuosta vähän kasvaa alkaa hän käyttämään myös samalla tavalla punottua heijastin remmiä, jonka hänelle tein...tai jos rehellisiä ollaan, niin kerkesin tekemään jo kolme kun en osannut valita vain kahta väriä, ovat niin herkullisia. Voin esitellä nekin pian täällä blogin puolella, niin innoissani niistäkin olen.

Jos sulla pukkaa heijastintarvetta, niin näitähän syntyy mun näpeissä koko ajan lisää, siispä nakkaa sähköpostiin tiedustelua a.polkutie(at)gmail.com. Hinta olis sellainen kuin 8e/ kpl sisältää postit. Voit myös tiedustella omaa väritoivettasi, tässä kun on murto-osa kaikista värivaihtiksista esillä. Myös Hapsista-heijastinta saa yhä tilattua, jos viime vuonna jäit ilman.

Ei muuta kun turvallisia syysmatkoja!

Onni löytyy pienistä asioista, kuten pienistä koirista

Hei vaan hei taas! Kerroin viime postauksessa, että meille on tapahtumassa perheessä jänniä juttuja. No nyt niitä tulee. Meille on nimittäin perheeseen saapunut perjantaina uusi tulokas, pieni Asla tyttö.
Asla on Lancashire Heeler eli kotoisammin heeleri. Hän on pian yhdeksän viikkoa ja sellanen teholyyli, ettei paremmasta väliä.

Lancashire heeler rotuna aiheuttaa lähes kaikissa kysyjissä ihmetystä - ai mikä se on, en ole koskaan kuullut? En ollut minäkään, ennen kuin kahlasin kirjaimellisesti koko Suomen kennelliiton koirarotulistan läpi ja törmäsin tähän perhettään suuresti rakastavaan pieneen tehopakkaukseen. Heeler vaikutti heti aivan täydelliseltä rodulta meidän porukkaan ja siitä se ajatus sitten lähti. Kaikille ketä rotu yhtään enempää kiinnostaa löytyy hyvä tietopaketti täältä KLIK.

Asla on kyllä valloittanut meidän koko perheen suurella rakastavalla ja villillä luonteellaan. En ollut uskoa silmiäni, kun jopa meidän kissat hyväksyi Aslan porukkaan samoin tein. Olikohan pieni paria tuntia kotona vielä ollut, kun sitä jo nukuttiin muina naisina saman torkkupeiton sisällä Leonin kanssa. Epulta otti vähän pidemmän tovin päästää Aslaa metriä lähemmäs, mutta kyllä nekin tänään nukkuivat jo samassa sohvan nurkassa torkkupeitton seassa tuhisten.

Myös Aslan ja Niilan välille syntyi välittömästi kahden hitsin villin yhteisymmärrys. Niila kun tulee päiväkodista, niin Aslan häntä vispaa niin kovasti, että koko pikkuinen koira tanssii sen mukana kuin mikäkin samba senjorita!

Olen ollut viime päivät niin iloinen Aslasta, että naama meinaa alkaa kramppaamaan kaikesta tästä hymyilystä. Kevät oli meillä melko rankka ja siihen päälle kesä niin kiireinen töiden kanssa, että pipoa meinas kiristää ihan toden teolla aina tuohon elokuun loppupuolelle asti, mutta nyt kaikki on saanut jotenkin paremman suunnan kerta heitolla ja elämä alkanut rauhoittua:
Ensin näin kaksi viikkoa sitten pienen rakkaan kummipoikani ensimmäistä kertaa ja hän sai kyllä tädin sydämen läikähtämään toden teolla. Samalla reissulla näin myös mulle niin kovin rakkaat kuviksen likat, joista yhden lapsi kummipoikani siis on. No sitten saapuikin Asla taloon tuoden hymyn kaikkien nassuille. Kirsikkana kakun päällä  Niila aloitti viisipäiväisen päiväkotiviikon nyt syyskuun alusta entisen kolmipäiväisen sijaan. Tämä tarkoittaa sitä, että mulla on kaksi kokonaista työpäivää viikossa enemmän aikaa tehdä töitä päiväsaikaan (ah, ei enää yötöitä! Hallelujah!) ja Niilalla kahtena päivänä lisää temmellystä päikyssä, jossa hän tuntuu viihtyvän ihan hirveän hyvin. Aamuisin Niila luettelee usein jo ennen päiväkotiin pääsyä päikkyamujen nimiä innoissaan. Tuntuu niin hyvältä  kun asiat alkaa taas palaamaan raiteilleen ja elämä ottamaan sellaisen suunnan, mitä siltä olen kaivannut. Vielä kun saan talvella niin hyvin edenneen laihikseni jatkumaan entiseen malliin, niin olen tyytyväinen. Vaan olen kyllä siitäkin jo iloinen, etten ole ottanut yhen yhtä kesäkiloa. Hahaa! Eiköhän toi Asla pistä entisestään vauhtia tän mamin kinttuihin kun tosta vähän kasvaa.

Huh, tulipas tästä nyt pitkä postaus, mutta kun on kerinnyt päivittää blogia niin harvoin, niin kuulumisia kertyy hirveä määrä. Nyt tulette varmasti kuulemaan meistä taas useammin, kun näin iltaisin on joskus aikaa päivittää blogia ainaisen työmaratoonin sijaan. Ihanata. Nyt hyvää yötä ja iloista viikkoa kaikille!

Tässä parit kuvat, joissa Asla enemmän ja vähemmän nukkuu kaikissa. Hän on niin hirveän vauhdikas, ettei oikein tarkkoja kuvia tule neidistä liikkeessä. Tarvii vissiin virittää järeä kalusto, että saadaan kunnon kuvia tytöstä myös leikin tiimellyksessä.