Onni löytyy pienistä asioista, kuten pienistä koirista

Hei vaan hei taas! Kerroin viime postauksessa, että meille on tapahtumassa perheessä jänniä juttuja. No nyt niitä tulee. Meille on nimittäin perheeseen saapunut perjantaina uusi tulokas, pieni Asla tyttö.
Asla on Lancashire Heeler eli kotoisammin heeleri. Hän on pian yhdeksän viikkoa ja sellanen teholyyli, ettei paremmasta väliä.

Lancashire heeler rotuna aiheuttaa lähes kaikissa kysyjissä ihmetystä - ai mikä se on, en ole koskaan kuullut? En ollut minäkään, ennen kuin kahlasin kirjaimellisesti koko Suomen kennelliiton koirarotulistan läpi ja törmäsin tähän perhettään suuresti rakastavaan pieneen tehopakkaukseen. Heeler vaikutti heti aivan täydelliseltä rodulta meidän porukkaan ja siitä se ajatus sitten lähti. Kaikille ketä rotu yhtään enempää kiinnostaa löytyy hyvä tietopaketti täältä KLIK.

Asla on kyllä valloittanut meidän koko perheen suurella rakastavalla ja villillä luonteellaan. En ollut uskoa silmiäni, kun jopa meidän kissat hyväksyi Aslan porukkaan samoin tein. Olikohan pieni paria tuntia kotona vielä ollut, kun sitä jo nukuttiin muina naisina saman torkkupeiton sisällä Leonin kanssa. Epulta otti vähän pidemmän tovin päästää Aslaa metriä lähemmäs, mutta kyllä nekin tänään nukkuivat jo samassa sohvan nurkassa torkkupeitton seassa tuhisten.

Myös Aslan ja Niilan välille syntyi välittömästi kahden hitsin villin yhteisymmärrys. Niila kun tulee päiväkodista, niin Aslan häntä vispaa niin kovasti, että koko pikkuinen koira tanssii sen mukana kuin mikäkin samba senjorita!

Olen ollut viime päivät niin iloinen Aslasta, että naama meinaa alkaa kramppaamaan kaikesta tästä hymyilystä. Kevät oli meillä melko rankka ja siihen päälle kesä niin kiireinen töiden kanssa, että pipoa meinas kiristää ihan toden teolla aina tuohon elokuun loppupuolelle asti, mutta nyt kaikki on saanut jotenkin paremman suunnan kerta heitolla ja elämä alkanut rauhoittua:
Ensin näin kaksi viikkoa sitten pienen rakkaan kummipoikani ensimmäistä kertaa ja hän sai kyllä tädin sydämen läikähtämään toden teolla. Samalla reissulla näin myös mulle niin kovin rakkaat kuviksen likat, joista yhden lapsi kummipoikani siis on. No sitten saapuikin Asla taloon tuoden hymyn kaikkien nassuille. Kirsikkana kakun päällä  Niila aloitti viisipäiväisen päiväkotiviikon nyt syyskuun alusta entisen kolmipäiväisen sijaan. Tämä tarkoittaa sitä, että mulla on kaksi kokonaista työpäivää viikossa enemmän aikaa tehdä töitä päiväsaikaan (ah, ei enää yötöitä! Hallelujah!) ja Niilalla kahtena päivänä lisää temmellystä päikyssä, jossa hän tuntuu viihtyvän ihan hirveän hyvin. Aamuisin Niila luettelee usein jo ennen päiväkotiin pääsyä päikkyamujen nimiä innoissaan. Tuntuu niin hyvältä  kun asiat alkaa taas palaamaan raiteilleen ja elämä ottamaan sellaisen suunnan, mitä siltä olen kaivannut. Vielä kun saan talvella niin hyvin edenneen laihikseni jatkumaan entiseen malliin, niin olen tyytyväinen. Vaan olen kyllä siitäkin jo iloinen, etten ole ottanut yhen yhtä kesäkiloa. Hahaa! Eiköhän toi Asla pistä entisestään vauhtia tän mamin kinttuihin kun tosta vähän kasvaa.

Huh, tulipas tästä nyt pitkä postaus, mutta kun on kerinnyt päivittää blogia niin harvoin, niin kuulumisia kertyy hirveä määrä. Nyt tulette varmasti kuulemaan meistä taas useammin, kun näin iltaisin on joskus aikaa päivittää blogia ainaisen työmaratoonin sijaan. Ihanata. Nyt hyvää yötä ja iloista viikkoa kaikille!

Tässä parit kuvat, joissa Asla enemmän ja vähemmän nukkuu kaikissa. Hän on niin hirveän vauhdikas, ettei oikein tarkkoja kuvia tule neidistä liikkeessä. Tarvii vissiin virittää järeä kalusto, että saadaan kunnon kuvia tytöstä myös leikin tiimellyksessä.