Sivut

30.7.2015

Unelmien Koiramäki

Nyt on sitten vuorossa sitä lupaamaani Koiramäki -rapsaa. Oltiin siis perheretkellä Tampereen suunnilla ja matkamme ensimmäinen etappi oli Särkänniemen Koiramäki. Olen siitä asti haaveillut tuonne Koiramäelle pääsystä kun se pystyyn pistettiin ja nyt vihdoin se haave toteutui vähän kuin sattumalta. Tarkoitus kun oli lähteä vain Nokialle Eedeniin polskimaan, mutta huone vapautuisi vasta illemmalla, niin aamuksi tarvi keksiä puuhaa. Koiramäelle tietty!

Ja vähän jopa ehkä itseäkin naurattaa, mutta taisin olla meidän perheestä eniten innoissaan tuosta paikasta. Niilahan tunnettuun tapaansa on pähkinöissään kaikesta, missä pääsee kirmailemaan ja kiipeilemään, mutta taapero polo ei kyllä tällä erää pärjännyt äidille siinä kisassa. Mun ystävät saattaa tietääkin, että kun mä jostain innostun, niin se tapahtuu isolla I:llä. En ollut pysyä nahoissani ja kierrätinkin pojat kahteen otteeseen Koiramäen ympäri hihkuen ja osoitellen, että "eikä katso nyt tuotakin ja tuolla on Herra Hakkarainen" ja "iiik, Drakkulan linna, emmä kestä!" Jarkolla tais olla vahdittavanaan kaksi lasta sinä hetkenä. Mutta hei minkä sille teet, kun ihan pienestä pitäen olen suuresti ihaillut ja rakastanut Kunnaksen kirjoja ja nyt sain itse hypätä mukaan tarinaan.

Luin netistä että Koiramäellä järjestetään myös Koiramäen Joulu! Aivan ihana ajatus. Että matkaseurahakemuksia voi laittaa mulle tulemaan, hehe!

Joku voisi sanoa, että ei se ole mikään suuri taikka ihmeellinen paikka, mutta minulle se oli mieletön!
Tässä tulee nyt pikkuinen kuvakooste, mutta vain muutamista kohdista , Koiramäki pitää itse nähdä ja kokea.














1 kommentti:

  1. Meidän perhe kävi kans siellä ekaa kertaa alkukesästä. Ja kyllä tykkäsin yhtä paljon kuin lapsetkin :) Voittaa huvipuistot helposti.

    VastaaPoista