Sivut

2.8.2013

Laula Rauli, laula!

Käytiin eilen Jarkon kanssa ravitsemassa kulttuurinälkää Pesäkallion Kesäteatterilla ja katsomassa näytelmä Raitilla – Rauli Badding, jota niin moni olikin meille jo kehunut. Ja eipä turhaan ollut kehunutkaan! Esityksen jälkeen oli niin monitunteikas olo, että harvoin esimerkiksi leffateatterissa saa tällaisia viboja aikaan.

Satu Säävälän ja Väinö Wecktrömin käsikirjoitus kaikkine laulukohtauksineen oli kerrassaan upea ja tarina kulki eteenpäin säännöstellen sopivassa määrin naurua ja liikutuksen kyyneliä. Joissain kohtauksissa oli vaikea jopa erottaa näitä kahta toisistaan, kun lavan etuosassa tapahtuu hulvattomuuksia siinä missä taaempana kulkee surullisen sävelen tahtiin hautajaissaattue.

Näyttelijäkaarti ja roolitukset olivat menneet nekin vähintään nappiinsa ja taitavia laulajia ei lavalta puuttunut. Koko esityksen ajan en lakannut ihmettelemästä kuinka pääroolin Badding, eli näyttelijä Väinö Weckström niin taitavasti loi yhä uudelleen ja uudellen uskomattoman Rauli-illuusion eteemme. Äänen sävyt, eleet ilmeet ja se laulu. Huhhuti huijakkaa mikä veto sanon minä. Erittäin paljon nauruhermoja kutkutti myös M.A. Nummisen hahmo, joka kaikessa koomisuudessaan oli sekin pelottavan hyvä imitaatio alkuperäisestä.

Tarina itsessään on niin riipaiseva herkän ihmisen nousu ja tuho, ettei tuota tosiaan kyyneleittä katso.
Käsikirjoitus olikin mielestäni saanut vangittua juuri oikean määrän tragedian aineksia itseensä, eikä lähtenyt suomileffojen tyyliin mässäilemään ihmispolon inhorealistisella surkeudella, vaan surulliset kohtalot kuvattiin viimeistä hengenvetoa myöten herkästi.

Ainoa asia mikä koko kokemuksessa jäi harmittamaan oli oikeastaan se, että kävin katsomassa tämän vasta nyt, kun esityksiä on jäljellä enää tämä viikko. Näin ollen en mitenkään saa kaikkia niitä ihmisiä tuota katsomaan kenen sen soisin mielelleen nauttivan (eli ihan joka ikisen). Esitys on ollut niin suosittu, että eilinenkin näytös oli tupaten täyteen loppuun myyty. Jos kuitenkin tohdit koittaa onneasi, niin lippujen varaamisesta ja esitysaikataulusta löytyy tietoa täältä.

Kiitos Pesäkallion lahjakas väki! Anna kuittaa.

ps. uutinen: parahimmat lukijani, olkaapa kuulolla arvonta julistetaan tänään.




3 kommenttia:

  1. Anonyymi2/8/13 15:56

    Jos ei muuten, niin siun loistavan kuvaavan tekstin ansiosta rupesi nyt tekemään mieli kesäteatteriin!


    amp

    VastaaPoista
  2. Hitsit, että mua ''masentaa'', kun tää kesä männy ihan persiille kaikilta osin! Nimittäin mun tavote oli päästä sinne kesäteatteriin, mutta minkäs teet kun elämä voi heittää kärryn pyörää :/

    VastaaPoista
  3. Hävisköhän se mun kommentti, noh uusiks..
    Että mua harmittaa, kun en tänä(kään) kesänä päässy kesäteatteriin. Mutta minkäs teet, kun elämä voi heittää yhtäkkii kärrynpyörää. Toivottavasti ensi vuonna onni jo suosisi..

    VastaaPoista