Sivut

21.12.2012

21. Luukku: Läheiset ihmiset tekee joulun

Haluan tänään luukussa 21 sanoa sanasen Joulun tärkeimmästä asiasta, eli läheisistä ihmisistä. Mulle joulu merkitsee nimenomaan läheisten ihmisten ja etenkin perheen kanssa kaikessa rauhassa ajan viettoa, yhdessä syömistä ja jouluperinteistä nauttimista (kyllä, kuulun just siihen ihmistyyppiin, joka niin nauttii kaikista joulun pikku vattarijutuista!).

Jouluaamu alkaa kuusen koristelulla äitini luona, jonka jälkeen ihmetellään vähän Joulupukin Kuumaalinjaa ja mennään mummolle syömään joulupuuroa. Myöhemmin isukin kanssa käydään viemässä kynttilät haudoille, istutaan yhdessä alas, syödään. Illalla sitten saunotaan ja pelaillaan pukin tuomia lautapelejä. Jouluun meillä kuuluu niin paljon yhdessä olemisen ja tekemisen perinteitä, että tuntuisi vaikealta lähteä hirveästi muuttamaan tätä mahottoman hyvältä tuntuvaa konseptia.

Jouluna on kiva muistaa ihmisiä myös muuuten. On se sitten joulukortti sukulaismummelille, puhelu ystävälle tai vaikka jouluntoivotus kaupan kassalle. On kiva myös huomata että minua muistetaan. Meille onkin Jakkerin kanssa tullut paljon aivan super suloisia joulukortteja (kiitos kiitos!) ja olen joka kortin saapumisesta yhtä innoissani. Mikään ei piristä niin paljoa aamupöpperöä Anna mannaa näin joulun pimeinä aamuina kun, että laskujen sijaan postiluukusta tulvahtaa nippu riemunkirjavia joulukortteja.
Kyllä kelpaa olla muistettu!

Muutenkin on jotenkin niin lohdullista, että kaiken maailman facebookeista ja wassupeista huolimatta ihmiset yhä lähettää joulukortteja. Se on mahtava! Haluan uskoa, että tätä perinnettä ei tule teknologia ihan heti rikkomaan. Vai voiko joku väittää että joulun toivotus facebook feedissä olisi yhtä kiva, kuin henkilökohtainen postikortti, joka kopsahtaa postiluukusta omaan kotiin?

Ja hei tänään mua vasta ihanasti muistettiinkin. Kävin ystävälläni kylässä uunituoreilla joulutortuilla (nams oli sitten nannaa), joka jo itsessään oli aivan kerrassaan maistuvan mukava juttu, niin mitä me sieltä mukaan saatiinkaan?! Aivan ihana jouluinen kuivakakku. Kuinka ihana lahja, että joku jaksaa omissa joulukiireissään leipoa kakun vielä toisellekin! Kiitos tästä ihan tuhatpaljon, niin kiva juttu <3! Kaakku pääsee kyllä jo varaslähtömaisteluun viikonloppuna glögin kanssa! Nams!

Muistakaa muistaa ystävää vaikka ihan kertomalla hänelle, että hei juuri sinä teet mulle tästä joulusta parhaan!








3 kommenttia:

  1. Kortit ovat niin kivoja! Mullakin jo monen monta. Kiva nähdä Etta min kortti ehti perille :-) perinteet ovat ihania ja kohta (huomenna) mäkin pääsen nauttimaan niistä. Hyvää joulua Anna Manna :-)

    VastaaPoista
  2. En kyllä yhtään ihmettele, jos sulle tupsahtelee paljon kortteja kun oot just semmonen kirjeenvaihtaja! Mekin ollaan kyllä saatu monta mukavaista jouluntoivotusta postiluukkuun... Ja itsekin ehdin omat korttini viime tingassa postittaa, tulivat näemmä perillekin, ma huomaan :)

    Toi on niin ihanaa huomioimista, kun leipoo toiselle jotakin <3

    VastaaPoista
  3. Perille tuli kyllä kumpaisenkin kortit <3 kiitos niistä!

    VastaaPoista