Sivut

8.12.2012

8.Luukku: Jouluhössötykset


Luukku kahdeksan paljastaa kivoja pieniä jouluhössötyksiä, joita mulle on tullut tänään vastaan. Mentiin Jarkon kanssa käymään iskän luona Camping Messilässä ja kas kummaa mikä meitä siellä odottikaan! Täysi joulutohina! Oli jouluruokaa, paljon joulukoristeita ja mikä parasta itse Joulupukki oli päässyt paikalle kotaan istumaan ja kyselemään lapsilta, mitä hyö halusi joululahjaksi.

Samaan syssyyn oltiin saatu mahtumaan vielä Käsityökeskus Kankurin ilon pienet joulumyyjäiset, joissa oli vallan ihania myytäviä! Oli niin leluja, joulukoristeita, kuin kodin sisustustakin. Sain ystävälliseltä rouvalta paljon infoa Kankurin ilon toiminnasta Lahdessa ja heillähän on kuulemma myyjäiset huomenna  omassa myymälässään Viipurintie1 :ssä klo 10-14, sekä Lahden Joulukylässä oma myyntikoju (mökki numero 7).
Sain myös kuulla, että heidän tiloissaan on 33 kappaletta kangaspuita, joilla pääsee artesaanien opastuksella tekemään mattoja viiden euron päivähintaan. Alottelijoita opastetaan ihan kädestä pitäen, joka takaa sen, että jokainen matto on "ihan priima tavaraa", näin minulle kerrottiin. Mietin, että tuonne on pakko päästä. Yhden maton olen eläessäni tehnyt ja se oli vaan niin hurjan hauskaa, että nyt olis aika ottaa uusiksi. Kuka lähtee messiin? Lilli?

Eli tästä päätelmänä voisin todeta, että kyllä juuri tällaiset kokonaisvaltaiset hyvin järjestetyt joulutapahtumat tuo minulle sen joulumielen. Huomenna lähdenkin kohottamaan joulumieltä lisää torilla sijaitsevaan Lahden Joulukylään, joka avajaiset ovat oleet tänään.

Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

Sinne se pukki kirjasi ylös, että "Juu Anna on ollut niin kiltti, että ansaitsee monta Muumimukia!"

Pukki ja aivan mahtavat puitteet laavussa
Laavun seinällä vahtii herra susi hukkanen.

Camping Messilä lumipeitossa



Kystä kyllin!
Baarin puolikin saanut ihanan joulutunnelman




Kankurin Ilon joulumyytäviä
Upeita huopakukkia

Lisää Joulukoristeita

Eli rutkasti joulumieltä!







2 kommenttia:

  1. Oi vitsit kun näyttää ja kuulostaa kivoilta Lahden jouluhäppeningit. Tosi tunnelmallisia nuo Kankurin jutut. Lähtisin tältä istumalta kutoon mattoja sun kaa, jos se vaan olis mahdollista...

    VastaaPoista
  2. Hei joo mennään! Kyllä ois mummo ylpee :)

    Lilli

    VastaaPoista