Sivut

13.5.2012

Elämäni monet äidit

Nytpä minä jälkikasvuston edustaja haluan toivotella aivan ihanaista äitienpäivää kaikille äityleille, jotka olette meistä jälkikasvuistanne kasvattanut kunnon kansalaisia hellällä kurilla ja nuhteella. Kiitos siitä!
Mietin tuossa aamulla että kuinka monta äitiä mun elämän kulkuun oikeastaan onkaan vaikuttamassa aktiivisesti ja tulin seuraavaan tulokseen:

Ensisijaisesti elämääni kosketuksissa oleva äiti on tietysti tuo oma lempeä äityliinini parhain, jonka kanssa soitellaan ja naputellaan ihan päivittäin. Näin ollen äiti on se erittäin tärkeä äiti elämässäni.  Mutta koska asiat on aina monen osan ketjuja voidaan todeta, että omaa äitiäni ei olisi ilman äidin äitiä, eli mummoa! Mummonkin kanssa ollaan ihan viikottain yhteyksissä ja mummuska seuraileekin tätä blogipahasta aktiivisesti välillä jättäen kivoja kommenttejakin. Siinä on elämässäni siis jo kaksi erittäin tärkeää äitiä.

Sitten lähipiiriini on viimisen parin vuoden aikana astunut muitakin äitejä, joista ensimmäisenä mainittakoon Jarkkiksen äiti, eli anoppi. Ilman tuota iloista äityliä, ei mulla olisi noin kelpo miekkosta rinnallani. Englannin kielessä anoppiahan kutsutaankin äidiksi sanoilla "mother-in-law”, mikä on minusta jotenkin ihanampi, perhekeskeisempi lähestymistapa tähän asiaan. Jarkkiksen mukana elämääni on tullut vielä muitakin ihania äitejä, nimittäin pirtsakka mummo ja Jarkon sisko, joka taas on ihanaisen kummityttöni äippä! Voinpa siis sanoa, että melkoisella kelpo äitien liudalla on tämä likka siunattu!

Hyvää äitienpäivää myös kaikille ystäville rakkaille ja teille muillekin lukijoille, jotka ovat äideiksi jo päässeet! Erityisesti niille, jotka tänään viettävät ihan ensimmäistä äitsikkäpäiväänsä!

Tässä pari kuvaa meidän äitienpäivälahjojen paketoinnista ynnä muusta aiheeseen liittyvästä:

Mulla oli taas oma pieni paketointiassistentti. Virkkasin mummolle pienen jumppapallon.

Äitylille ostettiin pieni peltinen lentskarikaruselli, joka oli Leonin mielestä ihan tylsä lahja yksin...
Siksi hän ehdottikin, että paketoin myös hänet lahjaan mukaan!

Lopulta ihme kyllä paketeista tuli oikein sievät ja nätit!
Näitä kelpaa hymy suussa lähteäkin viemään äitille ja mummolaan.



3 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus!!! Kiitos toivotuksita Anna Manna!

    Äityli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Sinäkin olet tärkeä minulle!Kiitos pallosta!

      Poista