Sivut

19.4.2012

Ihan sitä ihteään

Nyt täytyy sanoa, että olen huomannut hassun ilmiön blogini statistiikkaa tutkiessani, nimittäin nyt on taas se aika vuodesta! Ai mikä, no tietysti se kun koirankakka aiheena on niin sanotusti hot topic! Olen ymmälläni kun ihmiset oikeen googlen kautta tulevat mun blogiin hakusanalla "koirankakka". Luulis että sitä näkee nyt tuolla tien varsissa pilvin pimein muutaman viikon ajan kun koko talven jäätyneet jätökset alkavat sulamaan, ettei nyt ihan oikee googlaamaan tarvi ruveta... vaan ei näemmä. 
Pakko tunnustaa, etten itse ole mikään turhan ahkera kakkakerääjä, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että jos koirani kakkaa koko päivänä yhteensä yhden shikarin kokoisen jätöksen, niin 365 shikaria vuodessa ei ole paha rasitus Lahden pensaikoille. Vito kun häveliäänä koirana ei IKINÄ kakkaa tielle, vaan aina penkkaan..no kerran ehkä kakkas DNA:n rakennuksen eteen, mutta se nyt meni ihan asiakaspalautteesta. 
Tein pienen tutkimuksen mitä nämä ihmiset löytää (muutakin kun mun blogin), kun googlettavat koiran kakkaa. Tässä lainauksia erinäisistä keskusteluista koirankakan suhteen ja perässä mun kommentit:


"Koiranulkoiluttajan velvollisuus on siistiä talutettavansa jäljet, ei potkia lunta päälle ja jatkaa matkaa omahyväinen hymy kasvoilla. " 
-Jep, näkisittepä sen mahtavan hymyn mun kasvoilla joka kerta, kun Vito vääntää sen puolikkaan shikarinsa. Kyllä siinä on syytä hymyyn!


"Herrajumala kun noi koirien omistajat on lapsellisia, naurettavia ja typeriä. Katsoin just ikkunasta, kun koira kakkasi. Emäntä vilkasi ympärilleen, ei muita ihmisä näköpiirissä, ei korjannut kakkaa pois. Hohhoijaa ja kaupungissa asutaan, joo, Helsingissä. Näen tästä ikkunasta kävelytielle."


Tähän oltiin vastattu että:
"suosittelen ettet enää tuijota ikkunasta kun koira kakkaa. Kyllä se ahdistaa jos tollasta katselee :(."


johon kirjoittaja takaisin:

"Koiran kakka maatuu ja kadut siivotaan, mutta muisto koirasta kakkaamasta jää, Voi surku!"
-Ihan mahtavaa debaattia!

"Idioottejahan useimmat koiranomistajat ovat. Helsingin seudulla koira on useimmiten alaluokan statussymboli."
-Mistä näitä hienoja turjakkeita oikein tulee? Taitanut herätä kakkaisella jalalla.

Pakko tunnustaa, että nyt mulle alkoi kyllä valkenemaan miksi ihmiset googlaa aihetta, koska tämähän oli sangen viihdyttävää! Saatan ehkä itsekin toistekin tehdä pienen kakka googlauksen. 
Vaan jottei nyt menis ihan vitsiksi, niin itsekin kyllä kannatan kakkojen keräämistä, mikäli niissä nyt oikeasti on jotain kerättävää. Mulla oli pari vuotta sitten oma beagle, jonka jätökset oli sitä luokkaa, että kerättävä oli ja meillä olikin aina kakkapussit mukana. Ainoa ikävä juttu lenkillä ja etenkin taajamassa oli se, ettei roskiksia ole missään! No kuljeppa siinä nyt sitten 400 gramman jöötipussi kädessä ympäri kyliä. Siispä te ihanat kiinteistövastaavat, joiden roskis on tien vieressä! Jotta saataisiin tätä kakattomuutta kaduilla edistettyä, niin katsokaas tämä linkki: sitä ihteään. Tuolta voi tilata roskakatokseen koirankakkatarran, joka viestii ohikulkeville jöötipussin kantajille, että viskaa se kakkis vuan tänne! 

Tulipahan paljon asiaa kakasta!

14 kommenttia:

  1. Hahaa, täähän oli A S I A A ! Nauratti kyllä lukiessa ihan makoisasti. Täytyy tietty muistaa tämä salakavala jako: koira- ja ei-koira-ihmiset. Mutta luulisi ei-koira-ihmistenkin suupielen hiukan nykivän tätä lukiessa :)
    Kiitos päivän kakkapiristyksestä!

    amp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, että ihmiset jakautuu noin. Jos tämä vähän auttaisi ymmärtämään ettei se kakka nyt niin vakava asia ole.

      Poista
  2. Joo, ymmärrän ett koirattomia ärsyttää. Mutta ei piä kaikkii tuomita, itse ison hurtan omistajana ooon koiran opettanu tekeen tarpeensa ojan puolelle, metikköön. Itteeni ärsyttää koiranomistaja se, että lähinnä nämä PIENTEN PISKIEN omistajat antavat koiransa paskoo jalkakäytävälle, korjaamatta sitä!
    Ite olen niin törkee, että mainitsen asiasta jos näen tapauksen. Koska ärsyttää, kun sitten KAIKKI KOIRAIHMISET tuomitaan >_<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No melkee kyllä väittäsin, ettei tää ole pelkästään pienikoiraisten omistajien asennevamma. Näkee niitä isojakin läjiä toisinaan myös kadulla ja toreilla. Tai sit mä kiinnitän niihin vaan enemmän huomiota, kun ne on niin isoja :D hehe. Mutta mun on vaikee kuvitella, että miten koira ees suostuu tekee keskelle katua hätänsä. Viton menee aina vähintään puun taa kakalle, niin paljon se usjostelee. Hihi.

      Poista
  3. Hehehe tämä oli hauska :DDDD Vieläkin naurattaa !!
    Mulla nyt ei juuri ole sitä mitään vastaan jos nyt ei puskista ja muista keräile mutta puistoissa missä lapset juoksee ni sieltä vois kerätä ja kerran ku astuin ulos ni patam heti iskin läjään joka oli suoraan oven edessä. Harkitsin tuolloin pientä vakoilua ja sitten lainaisin koiran ja kakkaisin sen omistajan talon eteen mutta äähhh... Sade senkin vei pois ja nou hätä !!

    T: Hannake joka on jo immuuni kakoille, osaan jo silmät kiinnikin väistellä kasoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna mä niin mietin tätä kirjottaessani, että voi kun nää suomalaiset tietäis kuinka hyvä tilanne täällä on kun niitä kakkatuspaikkoja on joka nurkassa. Belgiassa kun sitä tavaraa on huomattavasti enemmän kaduilla, kun takapihalla ei kasva kuusikkoa mihin koirasa kakattaa :D. Siel oppi väistelemään.

      Poista
    2. Älä muuta sano! Mutta kun on tottunut puhtaisiin katuihin ni sitä helposti huomaa tollaset jätökset..

      Hannake

      Poista
  4. Koirankakka tuntuu olevan varsin hedelmällinen aihe. Itse repesin eniten sille DNA:n konttorin eteen kakkaamiselle. Se oli ihan oikein ja sitä voisi tehdä enemmänkin! (yst. terv. nimim. exäni on/oli DNA:lla töissä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itse pääsin juuri vihdoin eroon viimeisitäkin kahleista dna:han ja sen firman palveluita en kyllä tuu tässä elämässä enää käyttämään, ovat myös juuri sitä ihteään meinaan.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hehee, loistavaa :). Kakka on aina hauska juttu!

      Poista
  6. Paskainsinööri a.k.a serkkupoeka
    Noo mää oon aina khyll miettinynnä, ett paskaahan se vaan on. Mutta tuossa kotipirtin vieressä eli Saimaankadulla on tien vasen puoli kävelykelvoton. Paskoo on ruikuloitu pitkät pätkät kivasti siihen asavalttiiin. On aika rujon näköstä se! Sanosinko paskanakki vai että paskan möivät? Mutta jos se lakasuauto ne sgikulit siitä joku päivä imasis poijes. T. Tomppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou, no toivottavast se lakasukiesi nyt nopee tulee siivoomaan sen teidän kadun, niin ei tarvi miinakentän halki kotiin selvitä. Sanoisin, että paska KAKKI!

      Poista
  7. Nyt oli joku hakenut jo halusanoilla "Anna Polkutie kakka" :D priceless!

    VastaaPoista