Sivut

20.3.2011

Väsynyt mutta onnellinen!

Väsynyt ihmispolo saapui tänään kotiin. Kun on viettänyt kaksi viikkoa, röyhtäilevien belgialais- neitojen kanssa (kuvitelkaa Homerin röyhtäisy potenssiin kymmenen niin tiedätte mistä puhun) samassa pienen pienessä huoneessa nukkuen, on ihan ilo tulla vaihteeksi ”kotiin”.  Oma rauha, oma tila, oma äänimaailma…hirveen ihanaa.
  Reissu oli kyllä kokonaisuudessaan ihan todella ihana. Töitä raadettiin kuin hullut, mutta ehti sitä sitten välissä vähän baanallekin ja merenrantaa ihmettelemään. Sain jälleen uusia kavereita Antwerpenistä ja vähitellen alkaa oikeasti hirvittämään, että itkuhan siinä tulee kun pitää hyvästellä kaikki. Mulla alkaa vaihto lähentelemään puoltaväliä, mikä on melko vaikea uskoa. Aika lentää ihan siivillä täällä. Mutta niin se kai menee, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä nopeammin vuodet vierii. Kauheeta vanhuksen puhetta nyt tässä lurittelen.  Hyi hyi. Mutta tämä kiittää ja kuittaa ja toivon mukaan saisin tehtyä jonkin sortin valokuvareportaasin tänne Haagista/Amsterdamista huomenissa, kun on nukuttu ensin hyvät yöunoset.

Siihen asti saatte ihailla mun kaunista naamaani:



1 kommentti:

  1. Sinut on haastettu blogin sisällönedistämistalkoisiin! Kun saat haasteen, kirjoitat seuraavan 31 päivän aikana jokaiselle päivälle annetusta aiheesta syväluotaavan bloggauksen (ei vain muutamalla sanalla), joiden ansiosta lukijat saavat tietää lisää sinusta! Kun olet saanut haasteen, jaa sitä eteenpäin viidelle bloggaajalle joista haluaisit tietää lisää!

    Päivä 1 – Esittele itsesi
    Päivä 2 – Eka rakkaus
    Päivä 3 – Minun vanhempani
    Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
    Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
    Päivä 6 – Minun päiväni
    Päivä 7 – Paras ystäväni
    Päivä 8 – Se hetki
    Päivä 9 – Uskoni
    Päivä 10 – Päivän asu
    Päivä 11 – Sisarukseni
    Päivä 12 – Käsilaukussani
    Päivä 13 – Tällä viikolla
    Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
    Päivä 15 – Unelmani
    Päivä 16 – Eka suudelmani
    Päivä 17 – Mieleisin muistoni
    Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
    Päivä 19 – Kaduttaa
    Päivä 20 – Tässä kuussa
    Päivä 21 – Toinen hetki
    Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
    Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
    Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
    Päivä 25 – Ensimmäinen
    Päivä 26 – Pelkään
    Päivä 27 – Suosikkipaikkani
    Päivä 28 – Ikävöin
    Päivä 29 – Tähän pyrin
    Päivä 30 – Soittolistallani
    Päivä 31 - Viimeinen hetki

    VastaaPoista