Vauvateatteria vai yhden taaperon temppushow?

Olen viime aikoina ottanut oikein asiakseni etsiä tapahtumia ja puuhasteluja joihin voisimme osallistua enenevässä määrin virikkeitä kaipaavan jälkikasvuni kanssa. Kun huomasin netissä ilmoituksen, että Lahden Kaupunginteatterissa järjestetään vauvateatteria sylilapsille innostuin ikihyviksi, sinne oli pakko päästä.

Mukaan lähti vielä ystävä oman taaperonsa kanssa, niin ilo oli ylimmillään ja äidillä kiva kutkutus mahan pohjassa, että mitä tuleman pitää, pelottaisiko Niilaa vai istuisiko ihastellen lauluja kuunnellen. Ehkä kuiskuttelemme hiljaa, että kato ja ooh. Käväisi se mielessä, että mitä jos N ei jaksaaan istua ja katsella. Tuudittauduin kuitenkin siihen, että ensimmäinen teatterikokemus on sen verran jännittävä paikka, että äitinä saan olla se tuki ja turva, suukottaa poskelle silmät lautasina laulavaa joukkoa tuijottavaa lasta ja jännitellä yhdessä.

Saatoin kuitenkin unohtaa yhden seikan. Lapseni ei vierasta tai pelkää ketään. Ei nyt, eikä ole koskaan pelännyt. Ei edes silloin kun kaikki muut samanikäiset vierasti. Siinä missä monen kaverin lapset ovat huutaneet jo varmuuden vuoksi pienet huutokarjunnat, kun olen sattunut heille ehkä jotain erehdyksissäni liian aikaisin sanomaan, niin Niila on se ipana, joka huutelee ostoskärryistä ohikulkijoille ja koittaa tarttua vieressä pahaa-aavistamattoman tädin niin kovin ihanasti hulmuavaan tukkaan. Jos joku hänelle puhuu saattaa hetken kasvoilla viivähtää ujo virne ja ehkä pää painua jopa äidin syliin nanosekunniksi, mutta kohta taas mennään ja höpötetään vailla pienintä epäilystä tai estoa. Niila on seikkailija, joka kiipeilee ja vilistää uusissakin paikoissa taakse katsomatta ja haluaa kokea kaiken käsillä ja jaloilla.

Tosiaan tämän lapsen olin sitten vienyt teatteriin istumaan 30 pitkäksi minuutiksi paikalleen ja ehkä vielä hiljaa jos suinkin mahdollista. Esityksen alussa kyllä kerrottiin, että täällä ollaan lapsia varten ja lupa on elää sen mukaisesti ääniä kaihtamatta.  Esitys alkoi ja vaikka se äidistä vaikutti mitä hurmaavimmalta, huomasin hyvin nopeasti, että tästä ei tulla siivosti selviämään ilman lahjuksia. Olin vielä onnistunut hakeutumaan istumaan keskelle riviä, josta mun sarvikuonon sulavuudella ei  gasellin tavoin pois hiippailtukaan.

Niilan jalkojen vipattaessa kaivoin esityksen ensiminuuteilla jo viinirypäleet esiin ( ja samalla kiitin ja ylistin älykästä aivokoppaani, että olin ne äkännyt pakata matkaan). Niillä päästiin kivasti eteenpäin ja Niila malttoi mutustella palasia sylissä siivosti istuen. Kauhukseni kuitenkin sain huomata, kuinka viinirypäleitten viehätysarvo alkoi kuivahtaa ruikkuiseksi rusinaksi ja kohta alkoi taas yhden taaperon show saada hyvää tuulta töppösiin. Niila kiipeili ja laulaa loilotti omia laulujaan, joista tavallisemmin saa nauttia lähi Prismamme asiakaskunta.

Muutamien lähellä istuvien äitien myötätuntoa viestivien katsahdusten saattelemana otsasuoneni alkoi esittää kiristymisen merkkejä ja oli aika ottaa kovat aseet käyttöön: kaivoin vaivoin toisella kädellä laukun pohjalta todellisen arjen sankarin, Fruit hero taatelipatukan! Pelastus! Lapsi istui taas kiltisti sylissäni taatelia tahmaisilla tassuillaan rutistellen. Seurasimme jälleen esitystä. Naiset lauloivat ja huojuivat ipanoita innostavasti. Äänet ja ilmeet oli todella vauvakatsojaa ihastuttavia, mutta silti kaiken sen vauvaisuuden sekaan oltiin saatu ujutettua kerrontaa, josta äiti saattoi poimia samaistumisen hermoheikkoja hetkiä. Oli lupa nauraa turvallisessa päivänvalossa yön pitkille tunneille pinnasängyn vangin oikein oikutellessa. Se oli virkistävää!

Nauratti ja vielä ihan ääneen. Rapinaa. Fruit hero oli lopussa ja esitystä jäljellä ainakin kymmen minuuttia, ehkä enemmänin. Tuskanhiki sinkoutui taas ohimoon. Loppu esitys menikin sitten selviytyessä. Ystävä jo osallistui seikkaulumieheni viihdytykseen kutittamalla tätä, samalla kun oma napero ihmetteli ymmyrkäisenä lavan tapahtumia rauhassa sylissä nököttäen. Tarinan loppu jäi kutakuinkin pimentoon osaltani, mutta loppukumarrukset kuin koitti huokaisin helpotuksesta ja kiiruhdin katsomosta vapaille vesille ilakoiva ipana kainalossa. Esityksen jälkeen koittikin Niilan melestä se paras hetki: sai ihan luvan kanssa mennä näyttämölle kiipeilemään ja seikkailemaan, kokemaan koko komeus omin sormin ja varpain. Vauvateatteri sai siis tyydyttävän lopun: yhden taaperon temppushown.

Huomasin kyllä hieman kaihostuvani kun monet muut äidit istuivat somasti pyöreän pöydän ääressä esityksen jälkeen vauvakahvilassa hörppimässä sumppia taaperot yhä lähellä istuen, eikä mun tarvinut edes kahta kertaa harkita koitanko istua alas. Toinen näyttelijöistä tuli kiittämään Niilaa kuinka hienosti tämä jaksoi voimistella näytöksen aikana heidän mukanaan, oli kuulemma tehnyt mieli ottaa hänet mukaan lavalle näytökseen. Siinä meinasi ilon itku äidiltä päästä, enkä oikein saanut sanaa suustani.  Tajusin vain itsekin sortuneeni turhaan kaavamaisuuteen ja anteeksipyytelevään asenteeseen kun rohkea taaperoni ei malta "käyttäytyä siivosti" ja olla aloillaan. Yksi vuotta ja neljä kuukautta oleva taaperoni. Lupaan itselleni etten enää ikinä stressaa siitä, että ipanaiseni tuntee olonsa niin turavlliseksi, että hän vailla huolta haluaa lähteä kokemaan maailmaa ihan omin näpein luottaen, että äiti pitää huolen vaikei itse pitäisi äidistä kiinni. Päinvastoin ajattelin olla siitä erityisen ylpeä joka kerta tästä eteenpäin.

Ehkä jatkossa silti on parempi tarjota Niilalle aktiviteetteja joissa olisi otollisemmat olosuhteet tutkiskelulle ja hieman sille hutkikskelullekin.  Tänään oltiinkin taas uimassa aamulla ja uinnista on muodostunut jo vähitellen meidän kiva perjantaiperinne. Mites, onko siellä ruutujen ääressä muita äitejä kellä aktiivinen ja rohkea taapero vaatii jo vähän enemmän aivonystyröitä, jotta saataisiin tarpeeksi uutta ja mielekästä toimintaa, jos on niin kaikki puuhanvinkit vaan jakoon kommenttiboxiin. Saa myös kertoa omia hikikarpalohetkiä.

Suosittelen kyllä vauvateatteria lämmöllä kaikille vauvoille ja taaperoille, joiden äidit ei turhia stressaa. Sekaan vaan nauramaan ja nauttimaan ken kynnelle kykenee. Näytökset löydät täältä: KLIK

Olispa kotonakin tällaiset portaat tuumasi N

Seikkailija itse!

Nämä aulan Muumit teki kyllä pienen fanin niin onnelliseksi, että ihan jo näiden takia koko reissu kannatti