Sivut

14.2.2015

Ystävä minussa

Hyvää ystävänpäivää te kaikki Uutistoimiston ystävät!
Mieltä lämmittää suuresti, että kuljette mukana näinäkin aikoina kun kiirettä pukkaa niin, että blogin päivittely on hiljaisempaa. Kiitos siitä ystävät!

Olen viime aikoina pohtinut ystävyyttä todella paljon. Ystävyys on ollut itseasiassa enemmän läsnä kuin aikoihin viimisen vuoden aikana:

Syksyllä sain olla mukana saattelemassa ystävää avioliiton autuaaseen satamaan ja siinä kiireessä se ystävyys menikin kaiken edelle kun häitä hiki hatussa puuhattiin. Onneksi minä taisin olla pahempi stressaaja kuin morsio itse, niin ystävyys ei joutunut kovin kovalle koetukselle.
Olen myös joutunut olemaan huolissani toisen ystävän puolesta. Tämän asian tiimoilta onkin tullut käytyä läpi monenmoisia fiiliksiä aina pelosta huolen kautta totaaliseen voimattomuuteen. Vaikka parhaani teen auttaakseni, niin tuntuu etten vain pysty auttamaan. Enkä tässä tapauksessa pystykään vielä muuten kuin olemalla tukena ja siinä sivussa hellästi potkimaan persuksiin, jotta saataisiin muutosta parempaan aikaseksi. Kengän kärjet alkaa jo kulumaan, mutta eiköhän se tästä vielä iloksi muutu.
Olen myös kaivannut montaa kaukana olevaa ystävää. Mielipolo suhailee ikävissään ympäri Suomen aina Belgian kautta Intiaan asti. Ystävät tekee tästä maailmasta niin kovin suuren.

Vaan yhtä ystävää olen laiminlyönyt talven aikana aivan liikaa. Itseäni! Tajusin sen tuossa muutama viikko sitten kun yöllä silmät ristissä tein töitä ja vihdoin nukkumaan mennessä, en enää tiennyt olenko hereillä vai untenmailla jo. Ymmärsin, että nyt olisi aika ottaa stoppi tähän itsensä kurjuuttamiseen. Instagram -seuraajani näkikin jo, mitä tästä öisestä "heräämisestä" seurasi: Hyväviikko!
Hyväviikko piti sisällään hyvää oloa kuten hauskan aamupalan joka aamu, hyvät yöunet, liikuntaa, ystäviä, kampaajalla käyntiä, nauramista, pulkkalenkkejä, suukottelua, kutittelua, kauniita asioita ja hyviä löytöjä, kaikkea mistä hyvä olo kumpuaa! Ja se oli menestys, olo on ollut paljon parempi, vaikka hyväviikon jälkeen onkin taas välillä lipsahtanut yötyön puolelle, mutta kokonaisuudessaan osaan taas olla paremmin itseni ystävä ja jaksan paremmin. Jos kaikki älyäisi olla itsensä edes toiseksi parhaita ystäviä, niin monen olo olisi parempi. Haastan teidät ystäväiseni nyt viettämään omaa hyväviikkoa ja jos ig löytyy, niin laittakaa kuvia #hyväviikko ja tägäilkää mua, niin näen miten hyvä lähtee kulkemaan omia polkujaan eteenpäin täältä.

Annoin aamulla Jarkolle ystävänpäivälahjaksi jättiläismäisen nougat -pötkön, josta luonnollisesti vaadin lahjoitusta myös parhaalle ystävälleni itselleni! Nams!

Tässä muutamia kuvia mun insta-tilin hyväviikosta:










7 kommenttia:

  1. Hyvää Ystävänpäivän iltaa, Anna <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystävänpäivää Anna <3 Täällä myös kova ikävä!!

    Oma aika on se kaikkein tärkein aika, muista pitää huolta itsestä, muut hyvät asiat seuraa sitten automaattisesti perästä :-) Ihania kuvia hihi :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ystävänpäivää! <3
    Tosi hyvä idea tuo hyväviikko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda ei muuta kun hyväviikkoa starttailemaan siis! <3

      Poista
  4. Hyväviikko kuulostaa erityisen hyvältä idealta! :)

    VastaaPoista