Sivut

4.10.2014

Keppariheppa

Kummitytön synttärit oli tuossa pari viikkoa sitten ja mekin käytiin Espoossa niitä juhlimassa. Pieni neiti täytti kolme vuotta (kummitytöistäni tämä vanhempi siis). Tänä vuonna olin lahjan suhteen valppaana jo hyvissä ajoin, koska aikomuksena oli tehdä lahja ainakin osin itse. Päätin virkata V:lle keppihevosen! Kyllä siinä useampi ilta ja Niilan päiväunet sohvan nurkassa nitkuteltiin koukun kera, mutta lopputulos on niin sympaattinen heponen, että oli sen arvoista! Olen erittäin tyytyväinen ja niin oli pieni synttärisankarikin.

Pakettiin kuului myös korillinen leluvihanneksia, joita sai sitten syöttää heposelle. Olisin virkannut itse pari cupcakea hepan evääksi, mutta aika loppui kesken, niin piti turvautua kaupan antimiin. Ehkä teen lisäpaketin kuppikakkuja vaikka joululahjaksi! Harkitsin myös, että olisin tehnyt pollesta yksisarvisen, mutta noiden laihojen rastojen kanssa se tuntui turhalta.
Heti kun Niila on sellaisessa isässä, että näistä jotain ymmärtää, niin virkkaan kyllä hällekin oman keppilohikäärmeen tai dinosauruksen.

Oikein leppoisaa lauantaita kaikille!






11 kommenttia:

  1. Ei vitsi miten hieno, meidän kepparihöperöt tytöt täällä parasta aikaa sekoaa innostuksesta. :) Tämä äiti kun osaa rakentaa vain villasukista keppareita. Onneksi tytöt käyvät askartelukerhossa jo kolmatta vuotta ja koko ajan ovat itse taitavampia tekemään keppareita.. :)

    Hieno. <3

    Mukavaa viikonloppua toivottelee Tiia ja tytöt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanat pikku heppailijat! kohtahan hyö virkkaa ihan käden käänteessä omat heposet :)!

      Poista
  2. Miten mahtava!!! En ole ennen törmännytkään virkattuihin keppihevosiin mutta nyt, mutta nyt, mikä inspiraation määrä tästä tuli!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla että heposen kanssa toimittiin inspiraation lähteenä! Kerrassaan kiva! Ei muuta ku koukulla koreasti!

      Poista
  3. On kyllä täydellisen ihana heppa, varmasti tyttö tykkää! :)

    VastaaPoista
  4. Vautsi kuinka magee! Tosi ihana :-)

    VastaaPoista
  5. Toi on kyllä niin upea! Ihanan värikäs! :)

    VastaaPoista