Sivut

4.2.2014

Keittiön kasvojenkohotus

Blogiyhteistyö

Keväisin iskee aina halu uudistaa kotia. Täällä ollaankin uudistusten suhteen oltu viime päivinä oikein ahkeria. Nyt esittelen teille keittiön uutta ilmettä.

Meillä on suht vanhat keittiönkaapistot ja tarkotus oliskin uusia koko köksä jossain vaiheessa. Ihan vielä se ei kuitenkaan ollut ajankohtaista, joten piti keksiä jotain pienimuotoisempaa, mutta silti kivasti keittiön ilmettä päivittävää. Löysin netistä mainion firman nimeltä Tarravimma, joka valmistaa kodin sisustustarroja. Heidän valikoimastaan löytyy kaakelitarroja ja ajattelin heti, että hahaa, siinä meidän keittiöön uutta kivaa. Tarravimmalta lähdettiin mukavasti heti mukaan keittiömme facelift projektiin ja sain kaakelitarrat siis blogiyhteistyön merkeissä ilmaiseksi. Kiitos Tarravimma!

Tarrat oli helppo asentaa, joskin noin hurjaan määrään kaakeleita siinä meni kyllä koko ilta. Lopputuloksesta tuli kuitenkin niin mainio, että mielelläni harvat vapaahetkeni siihen uhrasin. Keittiö sai kummasti lisää ilmettä ja näyttää mummelikeittiön sijaan nyt ihan nuoren parin keittiöltä kuten kuuluukin. Ostin keittiöön myös uuden ihana retroradion, joka mätsää kivasti shakkiruudun luomaan fiftarihenkeen.  Helppoa ku heinänteko siis, hehe.

Mitäs pidätte?  Huomenna laitan kuvat myös keittiön toisesta puolesta. Tässä kuvia muutoksesta:
Oli pakko hommata uuteen fiftari keittiöön mätsäävä keittiöradio. Kyllä kelpaa nyt kokkailla!

Siinähän sitä omasuunnittelemaa talouspaperia kököttää - tietysti hehe!

17 kommenttia:

  1. Kylläpä pieni muutos piristää kummasti. :)

    VastaaPoista
  2. OIj, onko noi metallipurnukoita tuossa lieden oikealla puolella? :o

    VastaaPoista
  3. Se on kumma miten niinkin pienellä muutoksella saa tosi ison eron aikaan. Meillä aikoinaan peittelin kaikki välitilan beessit laatat mustiksi dc-fixillä ja ei oikeasti samaksi keittiöksi tunnista! Toi shakkiruutu effekti on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yllätyin iteki miten iso muutos lopulta oli :). Mainiota. Se dc-fix on loisto matskua myös! Yks kaapin pääty vedetty sillä mustavalkoseks meillä.

      Poista
  4. Onpas hieno. Hauskaa että noin pieni juttu piristää kummasti ilmettä. :)

    VastaaPoista
  5. Eipä kyllä tarroiksi ihan heti uskoisi - muutos on hieno! Ja erityisen hieno on radio:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi onnkyllä tosi hämäävät, vois luulla ihan kaakeliksi itsekseen :)

      Poista
  6. Hieno! Hauska miten keittiösi värit sopivat blogisi väreihin :)
    Minullakin on kolmen värin yhdistelmälemppari menossa. Kaikki vaatteet ovat musta-valko-punaisia. Sisustuksetkin noudattavat tätä linjaa aika pitkälti :) Oliskohan joku lievä goottivaihe menossa... :) tai tulossa?

    VastaaPoista
  7. Hihi, joo mä rakastan keltasta mustaa ja valkosta kombona. Ton taloyspaperin kuosin ku suunnittelin ni lähtökohta oli just noi värit <3

    VastaaPoista
  8. Hienosti mustavalkoinen tuo särmää :)
    Eli hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi5/2/14 15:04

    Keittiölle tuli heti raamit! loistava idea!

    VastaaPoista