Sivut

3.6.2012

Ja taas oli kivaa!

Täällä ollaan vietetty hurjan hauskaa viikonloppua perjantaista lähtien, kun Pipsa miekkosensa kanssa tuli meille kylään. Kerittiin lyhyen viikonlopun aikana puuhastella vaikka ja mitä leffalusta jäätelön maisteluun Lahden satamassa. Koitettiin Jarkkiksen kanssa näyttää vieraille parhaat palat Lahdesta ja siinä taidettiin ihan hyvin onnistuakin, vaikka ilma nyt oli melko kurja koko viikonlopun.  Meitä ei sateet ja tuulet haittaa kun porukassa on kivaa! Koluttiin Lahden parhaat kirpparit ja käytiin hyppyrimäkien näkötornissa. Poikettiin myös satamassa ja Karirannassa ihmettelemässä tanssivia suihkulähteitä sekä valkoista sorsaa! Isomman kuvapostauksen tästä viikonlopusta teen varmaan huomenissa.

Kävin tuossa jo heittämässä pienet hikireenit salilla, että pääsee taas takaisin arkeen kiinni leppoisan ilotteluviikonlopun jälkeen. Kyllä teki hyvää kaiken sen herkkuilun jälkeen, mitä tämä karkkihampaan kolottelija viikonloppuna nakersi.  Aina sitä tulee vähän haikea ja väsynyt olo kun on paljon kivaa puuhaamista takana. No nyt katse kohti ensi viikonloppua jolloin koitta kauan odotettu tyttöjen festarireissu Kivenlahteen! Huomaa, että on kesä, kun on taas jatkuvasti hausaa tiedossa.

Vaan nyt lähden katsomaan minkä mekon sitä vetaisisi illalla päälle, kun käydään serkun valmistujaisissa.
Ciao ja mukavaa sunnuntaita, sekä onnea tuhannseti kaikille ylioppilaille ja valmistuneille!

 Ps.

Myös nuo meidän eläimet vetelevät hirsiä nyt ihan totuuteen. Olihan se heillekin jännä viikonloppu kun oli taas uusia ihmisiä paikalla.




4 kommenttia:

  1. Anonyymi3/6/12 15:02

    Oii, noita pikku nallukoita, Vitoa ja Lempukkaa! Kiva se on muuten ihan omassa kotikaupungissaankin kiereellä sellaisia paikkoja, mitä ei tule joka viikonloppu kierreltyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tän paikan näkee taas aivan uusin silmin kun on sellasia ihmisiä mukana ketkä ei oo aiemmin käynyt :).

      Poista
  2. Voi mitä kuvia <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks oo liikkis tyyppejä :). Mulla on käytössä kyllä niin hyvä kamerakin, että ei tuolla voi kun onnistua.

      Poista