Huima hei! Eli hevostelua kerrakseen!

Olin tässä taannoin ystäväni Raisan kanssa tallilla tervehtimässä Raisan heppaystävää Huimaa. Ja haluan kertoa heti alkuun, että Huima on tamma hieman hämäävästä nimestään huolimatta, hih. Täytyy myöntää, että kyllä mie sen verran noita isoja eläimiä ja niiden jyräävää elopainoa jännitän, että en ihan lähelle aluksi uskaltanut. Ihmettelin vaan vierestä kun Raisa tottunein elkein pisteli Huimaa ratsastuskuntoon. Tosta noin vaan riuskana likkana nosteli kavioita ja putsaili ylimääräiset kurat pois, mitä Huima kinttuihinsa oli päivän laitumilta onnistunut hankkimaan. Rohkeutta se on tuokin sanon minä..tai ehkä pikemminkin kysymys on luottamuksesta. Oli itseasiassa todella hassua huomata, että jos minä suhtauduin Huimaan hieman epäluuloisesti ja olin valppaana kokoajan, niin kyllä se Huima aika lailla tarkkaili myös minua. Kun olimme kävelemässä maastossa Huima katsahteli minuun päin jatkuvasti. Jos pysähdyin ottamaan valokuvia ihanista maalaismaisemista, niin Huimakin hidasteli ja kääntyi katsomaan mitä mulla oli mielessä.
Kyllä musta aika vahvasti tuntuu, että me lopulta saavutettiin jonkin sortin luottamus. Uskalsin lopulta ihan taputella Huimaa ja syötiinhän myö palkkioporkkanatkin, jotka Huima mun taskusta jos hyvissä ajoin haistoikin.
Aivan ihana heppa tuo Huima. Pääsin selvästi yhden laukka-askeleen lähemmäs hevosiaja poispäin pelosta, vaan on siihen silti aika pitkä matka vielä, että tuonne hevosen senlkään kiipeisin. Näin on ihan hyvä.

Raisa ja Huima pistää kaviolla koreasti!

Huima nauro mulle ku olin ihan nynny ja pelkäsin sitä.

Mikä on parempi tapa viettää aikaa, kun ulkoilla tämmösissä maisemissa?

Todistusmatskua, että minäkin olin paikalla! Heh

Heppostelijat <3

Oli siel muitakin heppoja kuin Huima

Lopuks iltapesulle ja sitten yölevoille.

Kauniit oli meillä lenkkeilymaisemat!